torstai 7. marraskuuta 2019

Jokainen matka alkaa ensimmäisellä askeleella

Tästä alkaa matkani blogin kirjoittajana ja myös matka jouluun 2014. Ensimmäinen askel on otettu sytyttämällä kynttilät muistuttamaan siitä, ettei ole niin suurta pimeyttä, etteikö pienikin liekki riitä sitä valaisemaan.

On aika, jolloin syksy valmistautuu kietoutumaan pumpulinpehmoiseen ensilumeen. Talvi on ihan nurkan takana. Aamulla ulkona tuoksuu kuura ja askelten alla ratisee riite. Pudonneet omenat kyyhöttävät harmaahehkuisen ruohon lomassa, ja pihalle unohtunut puutarhatuoli tuntuu väärään maisemaan eksyneeltä.

Liikkeelle on taas lähtenyt salaperäinen kansa. Koskaan ei voi olla varma, kuka kuuluu heihin. Voi tarkkailla pieniä merkkejä: vienoja hymyjä, kaukaisuuteen tuijottelua, hajamielisiä vastauksia. Heitä voi huomata kaupan hyllyjen välissä vaeltelemassa, komeron nurkkia ja lehtipinoja penkomassa tai hiljaa tutunoloista laulua hyräilemässä. Mutta viimeistään, kun huomaa ensimmäiset valot pilkottamassa pihapuussa tai kuistin reunalla, voi olla varma, että on törmännyt niihin - joulunodottajiin.




6 kommenttia:

  1. Tervetuloa joulublogien ihmeelliseen maailmaan! Kaunis ensimmäinen blogikirjoitus <3

    VastaaPoista
  2. Ihana tunnelma tässä tekstissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis :) Ihanaa, kun uudet tulokkaat otetaan niin lämpimästi vastaan :D

      Poista
  3. Ihanaa, uusi joulublogi! :)

    -Virpi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa seuraamaan! Tämä on ollut jännittävä, uusi maailma :)

      Poista