lauantai 25. lokakuuta 2014

Kuusi kotiin kannettiin

Jo muinoin vihreitä oksia ja havuja on levitetty vuoden pimeimpänä aikana merkiksi uudesta vuodesta ja uudesta elämästä. Kaikkialla on uskottu myyttiseen elämänpuuhun, joka yhdistää taivaan ja maan sekä välittää tietoa oikeasta ja väärästä jumalilta ja esi-isiltä.

Joulukuusen perinne on alkanut Saksasta, jossa tapa 1500-luvulla pappien vastustuksesta huolimatta syntyi. Pieni kuusi asetettiin pöydälle tai ripustettiin kattoon. Seuraavalla vuosisadalla kuusi koristeltiin väripaperein ja makeisin, mutta vähitellen kristilliset koristeet, kuten enkelit, tähdet, kynttilät ja paratiisin omenaa symboloivat pallot ilmestyivät kuusen oksille. Protestanttisia kirkkoja kuusi alkoi koristaa 1840-luvulla.

Saksan aatelisten mukana tapa levisi 1800-luvun alussa Englannin hoviin ja Pohjoismaiden aatelisille, myös Suomeen. Joulukuusen käyttö yleistyi sitten kaupunkiporvariston keskuudessa, jopa siinä määrin, että lattiakuusien yleistyttyä kuusien pelättiin metsistä loppuvan. Maalaisväestönkin joulukuusi tavoitti 1900-luvulla. (Lähde: Aarne Reunala: Joulukuusen hämmästyttävä perinne, Metsäntutkimus 4/1997, metla.fi.)

Joulukuusi tuo monille ne sykähdyttävimmät lapsuuden joulujen muistot. Kuusen etsiminen metsästä, sulamisen odottelu, kantaminen tupaan ja viimein sen koristelu on monissa perheissä juhlallisena toistuva perinne. Omissakin joulumuistoissa ensimmäinen on, kun pieni tyttö iltahämärissä kuusen huumaavassa tuoksussa ihastelee kuusenkynttilöiden valossa kimaltelevia erivärisiä palloja, joista heijastuu omien kasvojen kuvajainen. Niitä sai vain katsoa, ei koskea. Näin aikuisenakin vasta joulukuusi tuo lopullisesti joulun tupaan.






6 kommenttia:

  1. Kuusen kotiin kantaminen on jotain mystistä. Omat 5- ja 7-vuotiaat poikani laskevat jo viikkoja koska kuusi tuodaan sisään. En tiedä onko se merkki lähestyvästä joulusta ja yhdessäolosta. Mutta joka tapauksessa, nautimme siitä koko perhe.

    Milla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä myös 9- ja 6-vuotiaat nuorimmaiset odottavat malttamattomina jouluntuloa. He käyvät miehen kanssa yleensä torilla valitsemassa kuusen, ja hieno on aina ollut :)

      Poista
  2. Hei. Ihana joulublogi sulla!
    Nyt täytyy kyllä ottaa joku ilta aikaa tähän tutustumiseen.
    Ja myös noihin muihin joulublogeihin.
    Rakastan joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mieltä lämmittävästä palautteesta :) Minäkin olen lukenut läpi monta blogia tänä syksynä, kun aloitin omani. Oikea joulun ihmemaa tämä joulublogimaailma :)

      Poista
  3. kyllä kuusessa on aina jotain ihanaa tunnelmaa. Meillä tulee ensimmäistä kertaa tänä vuonna oikea kuusi omaan kotiin. Olemme aina viettäneet joulun muualla, niin olemme tyytyneet tekokuuseen. Mutta tänä vuonna tekokuusi menee lastenhuoneeseen ja oikea kuusi olkkariin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeassa kuusessa on oma tunnelmansa, ja huumaava tuoksu :) Ja se hauskuus, että vielä juhannuksena löytyy jostain listan välistä havunneulasia :D

      Poista