tiistai 2. joulukuuta 2014

Jouluhaaste

Sain Keltaisen talon joulunodotusta -blogista jouluhaasteen. Postausta lukiessani mietin omia vastauksiani, ja viestin lopussa olikin sitten haaste minulle. Kiitos siitä :) Vastauksia siis:

1. Uskotko joulupukkiin tai tonttuihin?
Totta kai! Joka vuosi on pukki käynyt, ja paljon olen lahjoja saanut, joten uskottava se on. Joulupukki asuu Korvatunturilla ja siinä on taikaa. Lisäksi on sellaisia markettipukkeja, jotka eivät ole oikeita vaan apulaisia, kun oikea pukki ei ehtisi ennen joulua joka paikkaan (näin on pienin kertonut, ja lapsethan tietävät nämä joulun salaisuudet). Tontutkin hipsivät ulkona, ja niillä on tarkka kuulo. Olemme nähneet monena vuonna aamulla pieniä jälkiä lumessa.

2. Jos vastasit ensimmäiseen kysymykseen kyllä, niin kirjoitatko joulupukille?
Itse en ole kirjoittanut, vaikka lapset ovat vieneet tuulikaappiin jo päivitettyjäkin versioita. Silti olen aina saanut, mitä olen toivonut, kas kun ne tontut ovat niin tarkkakorvaisia ja bongaavat pienetkin ohimennen sanotut kommentit ja ihastelut :)

3. Onko kinkku joulupöydän kunkku, vai selviätkö ilman?
Itse paistettu (tai siis miehen paistama) kinkku on ihan must, ja se paistetaan kypsäksi. Kaupan valmiskinkut eivät maistu minulle. Muutama päivä sitä syödään laatikoiden, rosollin ja Dijonin hunajasinapin kanssa. Sitten tekee mieli jo muuta, ja kinkulle voi sanoa taas vuodeksi näkemiin.

4. Noloin saamasi joululahja tai lahjojen jakoon liittyvä muisto?
Mitään noloa lahjaa en muista. Lahjojen jaossakin tontut ovat oppineet laittamaan saman henkilön lahjat samaan säkkiin, ettei pukin tarvitse meidän säkkien kanssa kovin kauan lueskella nimiä vaan pääsee seuraavaan paikkaan.

5. Onko jokin joululahja jäänyt käyttämättä ja kaapin perälle notkumaan?
Eipä juuri. Jotkut cd-levyt ovat jääneet vähälle kuuntelulle.

6. Milloin ja millä tavalla koristelette joulukuusen?
Pari kolme päivää ennen joulua haetaan torilta kuusi tarkasti valikoiden. Mies laittaa tähden ja kynttilät. Itse olen siinä toivoton, ja kaikki olisi solmussa, jos koskisin kynttilöihin. Sitten laitan kultanauhat sekä enkeli- ja helmiketjuja. Lapset ripustelevat palloja kukin siihen korkeudelle, mihin ylettävät. Palloja on monenlaisia. Pidän slaavilaistyylisistä koristeista. Yön aikana pallot ovat vaihdelleet paikkaa, mitä lapset joskus kummastelevat. Kukahan lie käynyt järjestelemässä niitä tasaisemmin kuusen?!

7. Ostatko kotiin joulukukkia: hyasintti, joulutähti vai joku muu? Mikä on joulukukkasi?
Ehdottomasti on oltava hyasintteja. Se on yksi ihanimmista joulun tuoksuista. Tänä vuonna olen ottanut varaslähdön ja niitä on jo pari. Ruokapöytään tulee yleensä tulppaaneja. Amaryllis on kaunis. Sellaisen sain äidiltä jo lahjaksi, ja se alkaa availla nuppujaan. Joskus olen hankkinut pienen pinkin joulutähden.

Haaste on tarkoitus laittaa eteenpäin seitsemään blogiin. Haastan seuraavat blogit:

Milla: Kun taivaalta sataa valkoisia hiutaleita
Taiga: Joulun taikaa
Redrose82: Joulun Mieltä
Lovviisa: Lovviisan kammari
Heli Ilkka: diydiyblogi
Donna: Donnan jouluikkuna
PeePee: Kotoelämää puron varresa




4 kommenttia:

  1. Kiitos, otan haasteen vastaan :)

    Milla

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kun vastailit tähän ja laitoit eteenpäin. Minä laadin kysymykset ja vastaukseni voi käydä lukemassa täältä http://minttu-mietteet.blogspot.fi/2014/11/seitseman-jouluista-salaisuuttani.html :)
    Minäkin uskon joulupukkiin ja tontuihin. Tuleepa sitä vielä kirjoitettuakin pukille, vaikka ikää on jo yli 30.v. ;)
    Hyasintti on myös minun joulukukkani ja kerran olen ostanut pienen valkoisen mini joulutähden.
    Ihanaa joulukuuta sinulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, en tiennytkään sinua haasteen alottajaksi. Mukavia kysymyksiä olit keksinyt meille pohdittavaksi! Kävin lukemassa vastauksesi, ja vähän hymyilytti noloin lahjasi :)

      Poista