sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Taavi-tontulle morsian

Meillä on vajaat kymmenen vuotta asustellut Taavi-tonttu. Aina joulun alla tonttuherra on saapunut lomanvietosta tänne ihmisten ilmoille. Istuu välillä taljan päällä tuolilla, välillä löytää tiensä kuusen alle kurkistelemaan.

Tänä kesänä kävi sitten niin, että Taavi-tontulle tuli morsian - Tyyne-tonttu. Ei ole Taavi vielä tulevaa morsmaikkuaan tavannut, kesänviettoteillään kun on vielä. Mutta Tyyne tuli jo heinäkuussa tulevaan kotitaloon tutustelemaan.

Tämä on siis vähän niin kuin Ensitreffit alttarilla. Tiedä sitten, osuimmeko puolison valinnassa oikeaan. Speksit on kohdallaan, mutta kun ei noista kemioista voi etukäteen tietää, niin kuin ohjelmassakin sanottiin. Kovasti on Tyyne tonttumainen tonttuneito. Toivottavasti kipinä syttyy.

Tyyne, niin kuin Taavikin, on kotoisin Luodosta, Tyynelästä, Eija Porkolan luota (klik). Tyynelän upea pihapiiri ja vanhat 1700-luvun rakennukset olivat avoinna heinäkuun ja sitten taas joulukuun alusta. Paikassa on paljon tutustuttavaa: rakennuksia täynnä tonttuja, antiikkia, vanhoja esineitä, leluja ja joulukoristeita. Oli muun muassa tonttujen häät ja ikuinen joulu. Mikäli joulun alla tai tulevana kesänä Luodon seudulle satutte, käykää ihmeessä vierailulla. Tyynelä on todellinen jouluihmisen paikka. 

Sieltä Tyyne siis meille matkaan lähti. Sitten vaan jännitetään, että tykästyvätkö Taavi ja Tyyne toisiinsa. Jos näin käy, ehkä kuulemme vielä jossain vaiheessa pikkutonttujen tepsutusta. Suloisia kun olivat Tyynelässä tonttuvauvatkin konttailemassa.

9 kommenttia:

  1. Onpas oikein suloinen Tyyne! Eiköhän Tyyne Taavin sydämen vie ;) Ihania tonttuja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tyynelän tontut ovat kokonaan Eija Porkolan käsityötä ja luonnonmukaisista materiaaleista valmistettuja. Niitä voi myös laitella eri asentoihin. Jokainen tonttu on oma persoonansa :) Eihän tässä pariskunnan tapaamiseen enää kauan aikaa olekaan...

      Poista
  2. Ihana Tyyne-tonttu! Niin ilmeikkäät kasvot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eija Porkola on todellinen taiteilija ja osaa tehdä tontuistaan ilmeikkäitä :)

      Poista
  3. Upea tonttumuori. Luulis Taaville passaavan ;)

    VastaaPoista
  4. Upea tonttumuori. Luulis Taaville passaavan ;)

    VastaaPoista
  5. Upea tonttumuori. Luulis Taaville passaavan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan parasta! Kyllä vähän jänskättää tämä puhemiehenä olo :)

      Poista