lauantai 17. lokakuuta 2015

Keskellä talvea, jouluna

I

Tässä minä istun, on iltapäivä, maa ohuelti lumessa;
ikkunasta näkyy valkoista peltoa, hämärtyy, ikkunasta
näkyy mustaa peltoa; vielä näkyy viime kesän sänki,
tien reunan paju, hakatut lepät.
Tyhjä pelto, jänikset poissa, fasaani piilossa,
kissa piilossa: fasaani nokki sen eilen rammaksi.

Ja joulu tulee.
Viikko sitten olimme kävelyllä, vaimo ja minä,
pimeitä teitä pitkin. Tulomatkalla nähtiin
nopeasti liikkuva valo taivaalla, korkealla
pilvien yläpuolella. Satelliitti se ei ollut,
niitä näkee joka ilta; 
tuli Joulutähti mieleen
ja samalla kuva lapsena katsellusta kirjasta:
kyselin isältä, lentääkö kuvassa lentokoneita
taivaan yläpuolella. Nykyään ihmiseltä puuttuu
hartauden harrastus: puhutaan lentokoneista, joulutähdestä,
satelliitista samaan hengenvetoon.

Tullessa katselin myös tien vierustan kuusia, korkeita
ja kapeita, mustia mustaa taivasta vasten,
jokaisen latvassa tähti, oksilla tähtiä, oksien lomassa tähtiä:
ajattelin että siinä oli joulukuusia, sopusuhtaisia
todella eläviä kuusia
pimeässä niin kuin kaikki joulukuuset
jo kahdentuhannen vuoden ajan, keskellä pimeintä aikaa,
keskellä talvea, keskellä pimeintä aikaa.

II

Lapsena minä asuin kaupungissa kaikki joulut,
talon numero oli kuusi,
talo oli vanha ja piha suuri; pihalta niitettiin voikukat
joka kesä; ne kasvoivat mielessäni, minä koristelin niillä
hanget talvisin ja jouluna ne paloivat kuusen oksilla
kynttilöinä. Minä sain lahjoja, ensin isöäidin luona,
sitten kotona; isoäidin luona syötiin
(minä en silloin syönyt lipeäkalaa) ja sinne tuli joulupukki;
usein olin niin väsynyt, että isä kantoi minua,
matkalla käännyttiin kolmesta kadunkulmasta.
Kyllä kai minusta oli hauska saada lahjoja
mutta hauskempaa oli katsoa keittiön ikkunasta joulupäivänä
kun aurinko alkoi taas yletä kuin voikukka.

Minä tahtoisin koristella kuusen voikukilla,
minä puhun usein voikukista, niissä on aurinko,
niissä on todellista ainesta joulukukiksi:
tulppaani ja hyasintti ovat kyllä kauniita kukkia,
mutta ovatko ne joulun kukkia: ne ovat himmeän illan
ja tuoksuvan ihon ja yön kukkia, mikä niissä on joulua?
Voikukka on aurinko ja aurinko ja aurinko:
minä toivon että jouluaamuna maa olisi täynnä voikukkia.
Silloin minä tuntisin näinä pimeinä aikoina
että aurinko alkaa taas nousta ja jää sulaa.

III

Taitaa jo riittää voikukista: halusin vain sanoa
että minulle joulu on näkymättömistä ylenevän auringon
ja tihentyvän valon juhla
niin kuin pohjoisen ja kristityn maan asukkaalle
on sopivaa.

Lapsena etsin taivaalta joskus joulutähteä;
jos olisin nähnyt sen, en olisi hämmästynyt
niin kuin Kepler tai Brahe, oikeastaan en usko,
että hämmästyisin nytkään. Ehkä sentään tuntisin
havainnontekijän huimausta.

IV

Mikään tässä maailmassa ei ole itsestään selvää,
ei edes se, että aurinko nousee huomenna:
uskon varassa on moni asia. Kun on päästy jouluun saakka,
kuljettu pimeät tiet pakkasessa, tarvitaan uskoa:
olkoon tähti
tai kynttilä kuusen oksalla,
olkoon lumikide tai kukka hangella: uskon varassa
se leimahtaa. Ja minä uskon, että jouluna,
vaikka olisikin paljon lunta ja maa jäässä
ja vaikka onkin pimeää,
elämä paisuu lumen ja jään ja pimeyden alla.
Aattona tekee mieli ottaa lapio ja kaivaa reikä lumeen
ja aina roudan alle; tekee mieli mennä yöksi metsään,
kuunnella siiven havinaa, etsiä jälkiä hangesta, nähdä elämää.

V

Minä puhun omista jouluistani, muistelen omia kuusiani,
en minä pysty puhumaan yleisesti,
yleiset puheet ovat puhetta olemattomasta:
jokainen näkee tähden ja auringon yksin,
tuntee yksin huimausta.
Meiltä puuttuu yhteinen silmä tai se on sokea,
kranaatin repimä tai pimeyden surkastuttama:
asia jota kannattaa surra ilon juhlanakin,
sokea silmä.

Leimahtakoon tuhat novaa, leimahtakoon kymmenentuhatta aurinkoa
jouluna tämän pimeän ajan keskellä,
tämän pimeän ajan keskellä, keskellä talvea, jouluna.

(Pertti Nieminen, radion jouluruno 1960-luvulta)


4 kommenttia:

  1. Aivan ihana! Mistä oikein löydät näitä upeita tekstejä?! Kiitos <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Runokirjoista näitä löysin :) Minustakin tämä on vivahteikas ja kaunis runo.

      Poista