torstai 10. joulukuuta 2015

Jouluaattoiltana

Jouluaattoiltana
väki koko talossa
uneen oli vaipunut,
hiirikään ei hiiskunut.
Sukat uunin reunustaan
oli pantu riippumaan,
koska joulupukin niin
täyttävän ne toivottiin.
Lapset kaikki maatessaan
kippurassa vuoteissaan
katselivat makeita
karamelliunia.
Äidillä ja minulla
oli myssy korvilla
käydäksemme nukkumaan
talviyöhön rauhaisaan.
Silloin kuului sellaista
kopinaa ja kopsetta, 
että vallan säikähdin,
vuoteestani ponnahdin,
yks'kaks' riensin ikkunaan
tuota kummaa katsomaan,
vedin auki verhot sen, 
työnsin syrjään kaihtimen.
Lumi peitti koko maan
vaippaan vitivalkeaan,
kuutamo loi valoaan
niin kuin päivä konsanaan.
Silloin - ihme kerrakseen! -
näinkin pikkuruisen reen,
edessänsä kahdeksan
pikkuruista poroa,
yhtä pienen, veikeän
ajajan, niin hilpeän,
että tunsin varmasti
hänet joulupukiksi.
Vinhempaa kuin kotkat nuo
ajoporot saivat luo, 
joulupukki vihelsi,
juoksuun niitä kannusti:
"Virkku, hoi, ja Vikkelä!
Nopsa, hoi, ja Näppärä!
Joutuin, Tuisku, Tuulispää!
Liekki, Leimu rientäkää!
Ylös ylös kuistille,
katonharjan huipulle!
Juoksuun juoksuun joutukaa!
Lentoon kaikki kohotkaa!"
Niin kuin lehdet lentävät
myrskytuulen siivillä,
esteen tieltä nousevat
ylös kohti taivasta,
kiitävät myös poroset
ylös katonharjalle,
lelusäkki kuormanaan,
joulupukki ohjissan.
Tuokiossa katolta
kuulin somaa kapsetta
monen pikku kavion
kopistessa laipioon.
Hartiani sisään sain,
käännyin, kun jo tupsahtain
pukki laski liukua
alas savupiipusta,
aina päästä jalkoihin
uponneena turkiksiin,
mutta kaikki vaatteensa
aivan nokitahroissa.
Lelusäkki olallaan
oli ihan pullollaan,
niin kuin kulkukauppiaan,
kun hän avaa reppuaan.
Silmät aivan tuikkivat,
hymykuopat nauroivat,
ruusunpuna poskilla,
nenä niin kuin kirsikka,
korviin asti venyvä
lystikäs suu hymyssä,
leuka lumivalkean
paksun parran peitossa.
Tiukasti hän hampaissaan
puri pikku piippuaan,
kiehkuroina leijaili
savu päänsä ympäri.
Kasvot loisti leveinä,
vatsa perin pyöreä
hytkyi niin kuin hyytelö
kun vain nauroi kääpiö.
Niin hän oli pullea
hauska pikku haltia, 
että nauruun purskahdin
kun noin häntä katselin.
Vilkuttaen silmäänsä,
pudistaen päätänsä
minua hän rohkaisi
etten toki pelkäisi.
Puhumatta sanaakaan
kiirehti hän puuhaamaan,
täytti sukat lahjoillaan,
kääntyi sitten sukkelaan,
nenänvarttaan kosketti,
kerran päällään nyökkäsi,
savupiipun kautta näin
kohosi hän ylöspäin.
Rekeensä hän hypähti,
ajokeilleen vihelsi,
pois ne oitis juoksivat
niin kuin tuuleen untuvat.
Mutta ennen menoaan
kuulin hänen huutavan: 
"Hyvää yötä toivotan -
oikein hyvää joulua!"

(Clement Moore, 1981)



Anopin tekemä piparkakkutalo iltahämärissä

2 kommenttia:

  1. Moi! On mukavaa, kun joku muukin pitää tuosta runosta. Alunperin se on vuodelta 1822, ansiokas ja ajanmukaistettu suomennos on ilmeisesti vuodelta 1981. Moore kirjoitti runon tyttärelleen, joka halusi uuden tarinan. Runossa on käsittääkseni ensimmäisen kerran kuvattu "amerikkalainen" joulupukki punaisine vaatteineen ja lentävine poroineen. Porot on myös nimetty tässä runossa ensimmäisen kerran.
    Lisää tietoja runosta on Perheen joulukirjassa ja "The Visit"
    -niminen teos kuvaa runon alkuperää yhtä nautinnollisella tavalla kuin Jouluaattoiltana -runo.
    Toivottavasti runo saa täällä yhtä suuren lukijakunnan kuin englanninkielisessä maailmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista tietoa runosta :) Tämä on veikeä tarina, jonka näkee lukiessaan silmissään. Kiitos lisätiedoista!

      Poista