lauantai 31. joulukuuta 2022

Uutta ja kaunista


Uudet lehdet kääntyvät esiin

Uudet polut aukeavat edessämme

Uudet tähdet tuikkivat tiellämme

Uudet tuulet puhaltavat myötä ja vastaan

Uudet sävelet kantautuvat uusista lauluista

Uudet sanat kirjoitetaan puhtaan valkoisille arkeille

Uudet päivät alkavat ja loppuvat

                           alkavat ja loppuvat

Uutta, kaunista vuotta ja onnellisia päiviä!



torstai 29. joulukuuta 2022

Kolme jouluikkunaa

Meillä on pohjakerroksessa sopivat tonttuikkunat. Ne koristellaan kaupunginosan jouluikkunatapahtumaa varten. Tässä meidän tämävuotiset.

Ensimmäisessä ikkunassa Taavi-tonttu on ryhtynyt mikroskopoimaan.






Toisessa ikkunassa tonttuneiti Tyyne ja pikkuinen Vili-tonttu ovat musisoimassa. Flyygeli on valmistettu Legoista.




Viimeinen ikkuna on Pähkinänsärkijä-teemainen.






Paljon on käynyt kävelijöitä ikkunoita tiirailemassa. Mukavaa levittää joulumieltä ohikulkijoillekin! 


tiistai 27. joulukuuta 2022

Joulukattaus

Kerroin hankkineeni SPR:n pop-up-joulukirppikseltä jouluverhot. Toinen päätyi joulupöytään kaitaliinaksi, ja sehän sopi kuin nenä päähän. 





Ala-Härmän pienestä kauppakeskuksesta löysin havukoristeet joulukattaukseen.


Olen joskus maininnut, että meillä joulutähti pudottaa heti lehtensä, mutta tämä vuonna en voinut vastustaa pinkkiä joulutähteä. Hyvin hän ainakin vielä voi. 


Kauniita loppuvuoden hetkiä! ✨

lauantai 24. joulukuuta 2022

Joulun kynnyksellä

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus. Herra. Tämä on merkkinä teille. Te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.” Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.”  (Luukas 2: 8 - 14)

Jouluevankeliumi kertoo meille suurista tunteista. Enkelit ylistivät Jumalan kunniaa ja kertoivat rauhasta ja rakkaudesta. Paimenet pelästyivät enkeliä, mutta kuultuaan hänen viestinsä lähtivät kiireessä Betlehemin. He löysivät Marian ja Jeesus-lapsen ja kertoivat ihmisille, mitä lapsesta oli sanottu, ja palasivat kiittäen ja ylistäen. Paimenten kertomuksen kuulleet olivat ihmeissään. Maria kätki kaiken tapahtuneen sydämeensä. 

Joulu herättää, ja saa herättää, monenlaisia tunteita. On kiirettä, huolta, pelkoa, mutta kaiken ympärillä ja yllä on suuri ilo, rakkaus ja rauha. 

Siunattua, iloista ja rauhallista joulua! 🌟



keskiviikko 21. joulukuuta 2022

Kuusen kotiin tuoda saimme...

Tänään kävimme joululomani alkamisen kunniaksi vähän pitemmällä tonttuilureissulla. Yöllä pää kuhisi vielä työasioissa, mutta pieni irtiotto virkisti äärimmilleen pakkautuneita aivoja. Viime hetken lahjoja löytyi vielä, ja istuimme rauhassa ravintolassa aterialla ja kahvilassa cappuccinolla ja donitseilla. 

Eilen laitoin kimaran kuvia joulukoristeluistamme. Eilen tuotiin myös kuusi sisälle, ja siihen laitettiin tähti ja kynttilät. Kaunis oli kuusi siltäänkin, mutta illalla reissusta palaamisen jälkeen sormet syyhysivät päästä ripustelemaan koristeita. Kuopuksen kanssa viimeistelimme koristelun,  ja tässä se nyt on: tämän vuoden puukomistus.

... terve terve joulu armahin!





maanantai 19. joulukuuta 2022

Joulun ripauksia

 
































(Tässä viimeisessä joululehden kuvassa on unelmieni joulukimppu, jota en tänäkään vuonna tilannut hyvissä ajoin kukkakaupasta. Jos ensi vuonna...)

Kuusi haettiin iltamassa ja on sulamassa tuulikaapissa (pari katkennutta hakoa laitoin maljakkoon tuomaan tuoksua). Olimme sen verran myöhäisiä (!), että emme saaneet niin isoa kuusta kuin yleensä. Huomenna on vielä viimeinen työpäivä, ja SITTEN SE ALKAA! Ai mikäkö? Ei jouluun laskeutuminen vaan jouluun nouseminen! ✨