(Tähän postaukseen on käytetty tekoälyn luomia kuvia. Hieman humoristinen on hellan takana kokkaava nainen, jota tekoäly ei suostunut siirtämään siitä pois. Viimeisen kuvan yösyöjät ovat minusta hellyttäviä. On kyllä aika työteliästä tuo tekoälykuvien tekeminen. Hauska kokeilu kuitenkin!)
Entisinä aikoina ennen joulua työskenneltiin ahkerasti, jotta kaikki joulun valmistelut saatiin valmiiksi. Syksyllä piti valmistaa juustot, koska joulun aikaan ei ollut enää maitoa. Mallassaunassa tehtiin maltaat viinaan ja sahtiin. Iltapuhteina piti valmistaa kynttilöitä sekä plusia eli kurkkulamppuja teuraseläinten kurkkutorviin valamalla.
Naisille ja miehille oli omat joulupuhteensa. Tytöt valmistivat himmeleitä ja pojat vuolivat voiveitsiä. Viinan keitto ja tupakkien hakkuu olivat miesten töitä, samoin rekien valmistelu ja kellojen ripustelu. Sahdin teko vei emännältä yhden joulunaluspäivän. Aatonaattona naiset pesivät tuvan lattiasta kattoon, ja miehet laittoivat katon täyteen päreitä.
Vaimoväki valmisti ruokaa yli neljän joulupyhän tarpeiksi: ryynipuuroa, käristystä, räätikäsvoita, veri- ja ryynimakkaraa, palvilihaa, joulujuustoa, perunalootaa ja pannukakkoa. Vähävaraisemmat talot tyytyivät naurislohkoihin ja naurispuuroon, ja joutuivatpa köyhimmät lapset pyytelemään jouluapua kylältä. Ruoka oli joulun pääasia. Ruokailun jälkeen leikittiin ja laulettiin jouluvirsiä.
Joulun taikauskoiset perinteet
Muinoin joulun viettämiseen liittyi erilaisia mystisiä ja taikauskoisia perinteitä ja tapoja, jotka ovat tyystin kadonneet nykyisestä joulunvietosta. Ne liittyivät usein tulevan vuoden ennustuksiin ja maatalousyhteiskunnan sadon varmistamiseen.
Talon oviin ja ikkunoihin piirrettiin joulun alla hiilellä tai tervalla ristejä tai ovenkarmiin iskettiin puukko suojaaman taloja pahoilta hengiltä, jotka liikkuivat pimeään vuodenaikaan.
Aikoinaan oljet ja olkikoristeet tuotiin tupaan lattialle takaamaan hyvä sato tulevalle vuodelle. Niillä tietenkin nukuttiin jouluyö, ja sängyt jätettiin puhtaina ja pedattuina näkymättömille vieraille. Olkia heitettiin myös kattohirsiin. Mitä enemmän olkia tarttui kattoon, sitä parempi viljasato seuraavana vuonna.
Olkien päällä houkuteltiin muita rajuihin fyysisiin leikkeihin, kuten paistisille, pistämään sikaa, sohimaan suutaria, passinnäyttöön tai leikkimään Markusta ja Luukasta. Miehet ottivat toisistaan mittaa painimalla, sormikoukulla ja lyömällä nahkarukkasilla tai letillä eli oljista punotulla piiskalla. Leikeillä purettiin pimeän ajan energiaa ja juhlittiin sitä, että rankat syystyöt olivat ohi.
Joulusaunassa piti pitää tiukka hiljaisuus, jotta tulevana kesänä kärpäset ja hyttyset eivät piinaa perhettä ja karjaa. Joulusauna lämmitettiin valoisaan aikaan, koska pimeän tultua sauna piti jättää tyhjäksi haltioille ja vainajille. Joulusaunan jälkeen kierittiin hangessa, jotta ruumiin lisäksi myös sielu puhdistui vuoden lioista.
Joulusaunaan ei menty pelkästään puhtauden takia, vaan kyseessä oli puhdistusrituaali. Isäntä pukeutui puhtaisiin, valkoisiin kylvövaatteisiin saunan jälkeen. Tällä varmistettiin, että seuraavan kesän viljasta tulisi puhdasta ja vaaleaa ilman nokitähkiä.
Yksi perinne oli heittää kenkä olan yli ovea kohti. Jos kengän kärki osoitti ovea kohti, tulevana vuonna oli tulossa talosta lähtö eli jonkun naimisiinmeno tai kuolema. Tulevaa naimaonnea testattiin myös halkopinoa syleilemällä. Jos syliin tarttuu parillinen määrä halkoja, oli tiedossa häät. Pariton määrä tarkoitti yksinjäämistä.
Kynttilän palamista seurattiin herkeämättä jouluyönä. Jos kynttilän sydän tai liekki kääntyi ovea kohti, joku talosta kuolee tai muuttaa pois tulevana vuonna. Jos liekki osoitti kohti pirtin perää ja uunia, taloon oli odotettavissa syntymä tai muuta hyvää onnea.
Jouluyönä nuoret neidot saattoivat istua pimeässä huoneessa peilin edessä syöden omenaa tai harjaten hiuksia. Peilistä uskottiin näkyvän tulevan puolison kasvot. Toinen tapa selvittää tuleva puoliso oli syödä erittäin suolaista puuroa tai kalaa. Se, joka tuli tarjoamaan unessa vettä, oli tuleva puoliso.
Jouluaamun kirkonmenojen jälkeen alkoi hurja kilpa-ajo kotiin. Ensimmäisenä kotipihaan rekensä ajanut isäntä sai uskomuksen mukaan viljansa korjattua parhaassa säässä ja hänen talonsa työt sujuisivat muita nopeammin.
Joulupäivänä vierailut olivat ehdottomasti kiellettyjä, koska kyläilijän uskottiin tuovat taloon huonoa onnea. Joulupäivän kutsumatonta vierasta saatettiin nimitellä ja hänen peräänsä heittää luuta tai tuhkaa vahingon torjumiseksi.
Tapaninpäivänä alkoi joulun sosiaalisempi vaihe. Nuoret pakkautuivat rekiin ja kaahailivat kilpaa, jopa naapuritalon sisälle saakka. Miehet muodostivat ryhmiä, joita kutsuttiin tapaninlaulajiksi tai tahvananlaulajiksi. He kiersivät talosta taloon laulamassa. Jos kestitys oli hyvä, he toivottivat onnea, mutta piheille laulettiin pilkkalauluja.
Erityisesti Pohjanmaalla nuorilla miehillä oli tapana kiertää taloissa tyttöjen luona pyytämässä syliä tapaninlankaa. Jos tyttö piti pojasta, hän antoi pitkän pätkän tai jopa kerän itse kehräämäänsä lankaa. Samalla poika näki, miten taitava emäntä tytöstä tulisi. Pojat sitoivat saamansa langat hattuunsa. Raitilla kaikki näkivät siten, kuka oli kylän suosituin poika. Ilta huipentui tapanintansseihin.
Alkuperäinen jouluhahmo oli Suomessa sarvekas, nurin käännettyyn takkiin ja tuohinaamariin pukeutunut nuuttipukki, joka ei jakanut lahjoja vaan vaati taloista ruokaa ja viinaa. Se vieraili nuutinpäivänä, ja ellei lahjoja tullut, se saattoi rähistä, rikkoa paikkoja ja laulaa talolle huonoa onnea.
Ruokailuun liittyviä tapoja
Jouluaaton suursyönnin jälkeen ruuat jätettiin pöydälle. Talon haltioiden ja suvun vainajien uskottiin vierailevan yöllä syömässä. Jos pöytä oli tyhjä, henget suuttuivat ja veivät talon onnen mennessään.
Pöytään leivottiin erityinen kylvöleipä, jota ei syöty vaan joka keväällä sekoitettiin kylvösiementen sekaan tai syötettiin karjalle. Tämän uskottiin siirtävän joulun taikavoima satoon tai karjaonneen.
Joulukinkkuperinne juontaa juurensa aikaan ennen kristinuskoa. Esimerkiksi islantilaisessa mytologiassa villisika uhrattiin talvipäivänseisauksen juhlassa hedelmällisyyden jumalalle Freyrille. Ennen 1900-lukua sikatalous ei ollut Suomessa kovin yleistä ja jouluna syötiin sitä lihaa, mitä sattui olemaan, kuten naudan- ja lampaanlihaa. Jos porsas oli, se lihotettiin joulua varten.
Ennen lipeäkalan yleistymistä joulupöydän arvokkain joulukala oli ennen joulua pyydetty ja suolattu suurhauki eli liuttu. Haukea pidettiin maagisena kalana, ja sen pääluusta voitiin valmistaa arpakaluja tai sitä käytettiin taikavälineenä suojelemaan taloa pahalta. Suomuja ei heitetty hukkaan vaan kätkettiin lompakoihin tai pirtin rakoihin varmistamaan tulevan vuoden varallisuus.
Tuomaan-päivänä jouluksi pantua olutta maisteltiin ensimmäistä kertaa ("Tuomas tuleepi tuoppi kainalossa"). Oluen maistelu huipentui joulunpyhinä. Tynnyrin avaamisen jälkeen isäntä saattoi istua hetken tynnyrin päällä varmistaakseen oluen riittävyyden.
