Kakkivia puunrunkoja ja pelottavia kissoja – Tällaiset hahmot vierailevat maailmalla jouluna

Meillä Suomessa odotetaan kilttiä, punaista joulupukkia, mutta kaikissa kulttuureissa joulun airut ei ole lempeä vanhus. Monissa maissa joulun hahmot kumpuavat esikristillisestä ajasta, jolloin talven pimeydessä peloteltiin lapsia pysymään kiltteinä. Onhan meilläkin joulupukin rinnalla osissa Suomea pelottavampi Nuuttipukki. Millaisia hahmoja sitten löytyy perinteisen joulukuvaston ulkopuolelta muista Euroopan maista?

Islannin jouluun liittyy hyytävä Joulukissa, Jólakötturinn. Joulukissa on jättimäinen, verenhimoinen kissa, joka vaanii vuorilla jouluyönä ja etsii lapsia, jotka eivät ole saaneet uusia vaatteita ennen jouluaattoa. Tarun mukaan kissa syö suihinsa ne, joilla on päällään vanhat rääsyt. Tarina syntyi 1800-luvulla käytännön syistä: sillä motivoitiin lampaanvillan parissa työskenteleviä ihmisiä - aikuisia ja lapsia - saamaan syksyn karstaamis-, kehräämis- ja kutomistyöt valmiiksi ennen joulua.

Joulukissan omistaa Islannin tuhma perhe eli peikkoäiti Gryla ja isä Leppalúði, joilla on 13 erikoista poikaa, Jólasveinar. Grýla on pelottava peikko, jolla on kyky havaita lasten huono käyttäytyminen. Se voi viedä lapsia luolaansa ja tehdä heistä pataruokaa. Leppalúði tunnetaan laiskana aviomiehenä, joka ei tee juuri muuta kuin ärsyttää Grýlaa ja nauttii hänen ruoastaan. 

 

Joulupojat laskeutuvat vuorilta yksitellen joulua edeltävinä 13 yönä. Lapset asettavat yhden kenkänsä huoneidensa ikkunalaudalle. Niille lapsille, jotka käyttäytyivät hyvin sinä päivänä, joulupojat jättävät karkkia tai pienen herkun, mutta huonosti käyttäytyviä voi odottaa peruna. Jokaisella pojalla on oma häiriöelementtinsä: ikkunoista kurkistelu, kauhan nuoleminen, ruuan nuuhkiminen, makkaran pihistäminen, kattiloiden raaputus, rotkossa säikyttely, skyrin rohmuamienn, kynttilöiden ruinaaminen, savustetun lampaan vohkiminen, oven paiskominen, kulhon varastaminen ja lampaiden säikyttely. Pojilla pelottelua käytettiin kasvatuksessa niin rankasti, että vuonna 1746 maassa säädettiin laki, joka kielsi pelottelemisen näillä hahmoilla.

 

Espanjasta voi löytää Katalonian kakkivan puunrungon, Tió de Nadal (Caga Tió). Se on puunrunko, jolle on maalattu hymynaama sekä laitettu puujalat ja punainen lakki. Perheet ottavat rungon kotiinsa joulukuun alussa, ja lapset "ruokkivat" sitä ja peittelevät sen iltaisin huovalla. Jouluaattona tai -päivänä lapset hakkaavat runkoa kepeillä ja laulavat perinteistä laulua, jotta runko kakkisi heille makeisia ja pähkinöitä huovan alle. Hahmo symboloi maaseudun vanhaa perinnettä, jossa luonto tarjoaa antimiaan ja polttopuuta talven keskellä.

 

Itävallassa, Etelä-Saksassa ja Alppien alueille voi törmätä Krampukseen, Joulupukin synkkään varjoon. Krampus on puoliksi pukki ja puoliksi demoni, ja sillä on sarvet, pitkä kieli ja ketjuja kädessään. Krampus on liikkeellä joulukuun viidennen päivän iltana (Krampusnacht). Siinä missä Pyhä Nikolaus palkitsee kiltit, Krampus rankaisee tuhmia lapsia vitsalla tai sulkee heidät säkkiinsä. Hahmo on peräisin kristinuskoa edeltävältä ajalta ja symboloi talven pimeitä voimia, jotka kirkko myöhemmin kytki osaksi Nikolaus-perinteitä.

 

Italiassa saattaa nähdä luudalla lentävän, rujon mutta hyväsydämisen noita-akan La Befanan. Loppiaisen aattona se laskeutuu savupiipusta ja jättää kilteille lapsille sukkiin karkkia tai lahjoja mutta tuhmille hiiltä. Siisteyttä rakastavana se lakaisee vielä lattian mennessään. Legendan mukaan kolme tietäjää pyysi tietä kysyttyään Befanaa mukaan matkalle, mutta tällä oli kiire siivota. Myöhemmin akka katui ja lähti itse etsimään Jeesus-lasta. Hän jakaa yhä lahjoja kaikille lapsille, koska näkee heissä jokaisessa Jeesuksen.

 

Baskimaan hahmo on vuorilla asuva, hieman rähjäinen, viiniä ja hyvää ruokaa rakastava hiilenpolttaja, Olentzero. Se laskeutuu vuorilta jouluyönä kaupunkeihin tuomaan lahjoja lapsille. Jos lapset ovat olleet tuhmia, he saavat lahjaksi hiiliä. Hahmo on esikristillinen symboli talvipäivänseisaukselle ja vanhan vuoden päättymiselle. Nykyään Olentzeron rinnalla nähdään usein naishahmo nimeltä Mari Domingi, joka auttaa häntä lahjojen jakamisessa.

 

Ukrainan onnentuoja on jouluhämähäkki, joka kutoo seittejä joulukuuseen. Kansantarun mukaan köyhällä leskellä ei ollut varaa koristella kuusta. Jouluyönä hämähäkit kutoivat kuusen täyteen seittejä, jotka auringon noustessa muuttuivat kullaksi ja hopeaksi. Tämän vuoksi Ukrainassa kuuseen ripustetaan yhä hämähäkin ja seitin muotoisia koristeita tuomaan onnea ja vaurautta tulevalle vuodelle. 

 

Pimeää talvikautta on käsitelty maailmalla siis huumorilla, pelolla ja toivolla. Oliko joku hahmo näistä sinulle entuudestaan tuttu? Kenet ottaisit mieluiten omaan kotiisi vierailulle?

Mun joulukalenterit

Tänä vuonna päätin olla villitsemättä herkkuaddiktiotani ja jätin karkkikalenterit kauppaan. 

Sen sijaan hankin hiihtolomareissulla Suomalaisesta kirjakaupasta Joulukronikka-kirjan. Kirjan kannesta avattavista luukuista näkee, miltä sivulta tarinaa jatketaan. Jouluseikkailua luetaan sitten eteenpäin muutaman sivun verran ja ihaillaan kauniita kuvia. Sivuja kirjassa on yhteensä 96. 

Katselin myös erilaisia palapelejä. Aikuisten 1000 palan palapelit ovat minulle liian vaikeita, mutta sitten hyllystä osui silmään Muumien palapelikalenteri. Päivää kohden paloja tulee 42 kappaletta, joten enköhän selviä siitä. Yhteensä paloja on valmiissa kuvassa 1008. Saa nähdä, jääkö tämä mieheni tehtäväväksi. Hän kun on (masentavan) hyvä tekemään palapelejä. 😄 

Kirjan lukeminen joka tapauksessa sujuu kiireisempinäkin päivinä. Näissä kalentereissa on myös se hyvä puoli, että ne voi käyttää uudelleen seuraavina vuosina.

Kadonneet jouluperinteet

(Tähän postaukseen on käytetty tekoälyn luomia kuvia. Hieman humoristinen on hellan takana kokkaava nainen, jota tekoäly ei suostunut siirtämään siitä pois. Viimeisen kuvan yösyöjät ovat minusta hellyttäviä. On kyllä aika työlästä tuo tekoälykuvien tekeminen. Hauska kokeilu kuitenkin!)

Entisinä aikoina ennen joulua työskenneltiin ahkerasti, jotta kaikki joulun valmistelut saatiin valmiiksi. Syksyllä piti valmistaa juustot, koska joulun aikaan ei ollut enää maitoa. Mallassaunassa tehtiin maltaat viinaan ja sahtiin. Iltapuhteina piti valmistaa kynttilöitä sekä plusia eli kurkkulamppuja teuraseläinten kurkkutorviin valamalla. 

Naisille ja miehille oli omat joulupuhteensa. Tytöt valmistivat himmeleitä ja pojat vuolivat voiveitsiä. Viinan keitto ja tupakkien hakkuu olivat miesten töitä, samoin rekien valmistelu ja kellojen ripustelu. Sahdin teko vei emännältä yhden joulunaluspäivän. Aatonaattona naiset pesivät tuvan lattiasta kattoon, ja miehet laittoivat katon täyteen päreitä. 

Vaimoväki valmisti ruokaa yli neljän joulupyhän tarpeiksi: ryynipuuroa, käristystä, räätikäsvoita, veri- ja ryynimakkaraa, palvilihaa, joulujuustoa, perunalootaa ja pannukakkoa. Vähävaraisemmat talot tyytyivät  naurislohkoihin ja naurispuuroon, ja joutuivatpa köyhimmät lapset pyytelemään jouluapua kylältä. Ruoka oli joulun pääasia. Ruokailun jälkeen leikittiin ja laulettiin jouluvirsiä. 

Joulun taikauskoiset perinteet

Muinoin joulun viettämiseen liittyi erilaisia mystisiä ja taikauskoisia perinteitä ja tapoja, jotka ovat tyystin kadonneet nykyisestä joulunvietosta. Ne liittyivät usein tulevan vuoden ennustuksiin ja maatalousyhteiskunnan sadon varmistamiseen.

Talon oviin ja ikkunoihin piirrettiin joulun alla hiilellä tai tervalla ristejä tai ovenkarmiin iskettiin puukko suojaaman taloja pahoilta hengiltä, jotka liikkuivat pimeään vuodenaikaan. 

Aikoinaan oljet ja olkikoristeet tuotiin tupaan lattialle takaamaan hyvä sato tulevalle vuodelle. Niillä tietenkin nukuttiin jouluyö, ja sängyt jätettiin puhtaina ja pedattuina näkymättömille vieraille. Olkia heitettiin myös kattohirsiin. Mitä enemmän olkia tarttui kattoon, sitä parempi viljasato seuraavana vuonna.

Olkien päällä houkuteltiin muita rajuihin fyysisiin leikkeihin, kuten paistisille, pistämään sikaa, sohimaan suutaria, passinnäyttöön tai leikkimään Markusta ja Luukasta. Miehet ottivat toisistaan mittaa painimalla, sormikoukulla ja lyömällä nahkarukkasilla tai letillä eli oljista punotulla piiskalla. Leikeillä purettiin pimeän ajan energiaa ja juhlittiin sitä, että rankat syystyöt olivat ohi.

Joulusaunassa piti pitää tiukka hiljaisuus, jotta tulevana kesänä kärpäset ja hyttyset eivät piinaa perhettä ja karjaa. Joulusauna lämmitettiin valoisaan aikaan, koska pimeän tultua sauna piti jättää tyhjäksi haltioille ja vainajille. Joulusaunan jälkeen kierittiin hangessa, jotta ruumiin lisäksi myös sielu puhdistui vuoden lioista. 

Joulusaunaan ei menty pelkästään puhtauden takia, vaan kyseessä oli puhdistusrituaali. Isäntä pukeutui puhtaisiin, valkoisiin kylvövaatteisiin saunan jälkeen. Tällä varmistettiin, että seuraavan kesän viljasta tulisi puhdasta ja vaaleaa ilman nokitähkiä.

Yksi perinne oli heittää kenkä olan yli ovea kohti. Jos kengän kärki osoitti ovea kohti, tulevana vuonna oli tulossa talosta lähtö eli jonkun naimisiinmeno tai kuolema. Tulevaa naimaonnea testattiin myös halkopinoa syleilemällä. Jos syliin tarttuu parillinen määrä halkoja, oli tiedossa häät. Pariton määrä tarkoitti yksinjäämistä. 

Kynttilän palamista seurattiin herkeämättä jouluyönä. Jos kynttilän sydän tai liekki kääntyi ovea kohti, joku talosta kuolee tai muuttaa pois tulevana vuonna. Jos liekki osoitti kohti pirtin perää ja uunia, taloon oli odotettavissa syntymä tai muuta hyvää onnea. 

Jouluyönä nuoret neidot saattoivat istua pimeässä huoneessa peilin edessä syöden omenaa tai harjaten hiuksia. Peilistä uskottiin näkyvän tulevan puolison kasvot. Toinen tapa selvittää tuleva puoliso oli syödä erittäin suolaista puuroa tai kalaa. Se, joka tuli tarjoamaan unessa vettä, oli tuleva puoliso.  

Jouluaamun kirkonmenojen jälkeen alkoi hurja kilpa-ajo kotiin. Ensimmäisenä kotipihaan rekensä ajanut isäntä sai uskomuksen mukaan viljansa korjattua parhaassa säässä ja hänen talonsa työt sujuisivat muita nopeammin. 

Joulupäivänä vierailut olivat ehdottomasti kiellettyjä, koska kyläilijän uskottiin tuovat taloon huonoa onnea. Joulupäivän kutsumatonta vierasta saatettiin nimitellä ja hänen peräänsä heittää luuta tai tuhkaa vahingon torjumiseksi. 

Tapaninpäivänä alkoi joulun sosiaalisempi vaihe. Nuoret pakkautuivat rekiin ja kaahailivat kilpaa, jopa naapuritalon sisälle saakka. Miehet muodostivat ryhmiä, joita kutsuttiin tapaninlaulajiksi tai tahvananlaulajiksi. He kiersivät talosta taloon laulamassa. Jos kestitys oli hyvä, he toivottivat onnea, mutta piheille laulettiin pilkkalauluja.

Erityisesti Pohjanmaalla nuorilla miehillä oli tapana kiertää taloissa tyttöjen luona pyytämässä syliä tapaninlankaa. Jos tyttö piti pojasta, hän antoi pitkän pätkän tai jopa kerän itse kehräämäänsä lankaa. Samalla poika näki, miten taitava emäntä tytöstä tulisi. Pojat sitoivat saamansa langat hattuunsa. Raitilla kaikki näkivät siten, kuka oli kylän suosituin poika. Ilta huipentui tapanintansseihin. 

Alkuperäinen jouluhahmo oli Suomessa sarvekas, nurin käännettyyn takkiin ja tuohinaamariin pukeutunut nuuttipukki, joka ei jakanut lahjoja vaan vaati taloista ruokaa ja viinaa. Se vieraili nuutinpäivänä, ja ellei lahjoja tullut, se saattoi rähistä, rikkoa paikkoja ja laulaa talolle huonoa onnea. 

Ruokailuun liittyviä tapoja

Jouluaaton suursyönnin jälkeen ruuat jätettiin pöydälle. Talon haltioiden ja suvun vainajien uskottiin vierailevan yöllä syömässä. Jos pöytä oli tyhjä, henget suuttuivat ja veivät talon onnen mennessään. 

Pöytään leivottiin erityinen kylvöleipä, jota ei syöty vaan joka keväällä sekoitettiin kylvösiementen sekaan tai syötettiin karjalle. Tämän uskottiin siirtävän joulun taikavoima satoon tai karjaonneen. 

Joulukinkkuperinne juontaa juurensa aikaan ennen kristinuskoa. Esimerkiksi islantilaisessa mytologiassa villisika uhrattiin talvipäivänseisauksen juhlassa hedelmällisyyden jumalalle Freyrille.  Ennen 1900-lukua sikatalous ei ollut Suomessa kovin yleistä ja jouluna syötiin sitä lihaa, mitä sattui olemaan, kuten naudan- ja lampaanlihaa. Jos porsas oli, se lihotettiin joulua varten.

Ennen lipeäkalan yleistymistä joulupöydän arvokkain joulukala oli ennen joulua pyydetty ja suolattu suurhauki eli liuttu. Haukea pidettiin maagisena kalana, ja sen pääluusta voitiin valmistaa arpakaluja tai sitä käytettiin taikavälineenä suojelemaan taloa pahalta. Suomuja ei heitetty hukkaan vaan kätkettiin lompakoihin tai pirtin rakoihin varmistamaan tulevan vuoden varallisuus.

Tuomaan-päivänä jouluksi pantua olutta maisteltiin ensimmäistä kertaa ("Tuomas tuleepi tuoppi kainalossa"). Oluen maistelu huipentui joulunpyhinä. Tynnyrin avaamisen jälkeen isäntä saattoi istua hetken tynnyrin päällä varmistaakseen oluen riittävyyden. 

Kaikenlaisia uskomuksia on ennen vanhaan joulun juhlimiseen liitetty. Toki voimme edelleen nähdä viitteitä vanhoista tavoista, kuten olkipukki tai olkihimmeli koristeena, rauhallinen saunominen aattona ja tapaniajelu toisena joulupyhänä. Onko jokin näistä tavoista sinulle tuttu tai tiedätkö joitakin muita vanhoja perinteitä jouluun liittyen?