Joulusaunassa on käyty, jouluruoka odottaa. Koko kulmakunta on verhoutunut hentoon lumivaippaan, rauhaan ja rakkauteen. Toivotan sinulle ihanaa jouluaattoa!
torstai 24. joulukuuta 2020
sunnuntai 20. joulukuuta 2020
Kuusia, kuusia
Kolmas adventti vilahti ohi, ja kohta neljäskin. Olo ei ole ollut parhain, mutta nyt talo on siivottu, koristeltu ja aito kuusikin puettu juhla-asuun. Nuorimmainen ihmetteli, miten joka vuosi kuusi on hienompi kuin koskaan. Se on se joulun taika varmaan!
sunnuntai 6. joulukuuta 2020
Joka ikkunalla kaksi kynttilää
Toinen adventti ja itsenäisyyspäivä! Hyvää sellaista kaikille lukijoille! 🕯🕯🇫🇮
Onkohan se tämä ikä, kun tuntuu, ettei viikonlopussa ehdi saada kovin paljon aikaan. Muutama joululahja haettiin eilen, yksi jouluikkuna saatiin valmiiksi kaupunginosan tapahtumaan ja Vain elämää -hyväntekeväisyysohjelma katsottiin, ja siinä oli pari ihanaa joululaulusovitusta. Joulumusiikkia on tiedossa tältä porukalta lisääkin.
Hämäränhyssyä ja adventtisohjoa! Ihanaa aikaa kuitenkin!
sunnuntai 29. marraskuuta 2020
Ensimmäinenkö jo?
Nyt on maailmankirjat sekaisin! En yhtään tiennyt, että tänään on jo ensimmäinen adventti ennen kuin blogeista näin.
Torstaina olin flunssassa ja kävin koronatestissä (joka oli ihan muutaman sekunnin juttu, vähän kuin vettä olisi mennyt nenään ja kutitellut). Pari päivää tein sitten etätöitä tulosta odotellessa (negatiivinen).
Eilen laittelin kynttilät ikkunoihin ja koristeita paikalleen. Samalla tuli pyyhittyä pölyjä. Tänään homma jatkuu. Lupauduimme taas jouluikkunan tekoon kaupunginosamme joulutempaukseen, ja sitä voisi myös suunnitella. Korona-aikaan ikkunoita on varmasti erityisen mukava kierrellä katsomassa.
Nyt lähden kaivamaan adventtikynttilät esiin. Meillä ei ole tonttuovea, mutta pari vuotta sitten liimailin kuvista tällaisen enkelioven ja laitoin vanhan ikkunan ruutuun. Hyvää ensimmäistä adventtia! 🕯
torstai 26. marraskuuta 2020
Last Christmas vai Täydellinen joulu?
torstai 29. lokakuuta 2020
Joulutrendit 2020
Katselin tämän vuoden joulutrendeihin liittyviä videoita. Very Merry Kim -vloggaajan mukaan vuonna 2020 suosiossa jatkavat edelleen
1) rustiikkinen maalaistrendi, mikä tarkoittaa klassisia, perinteisiä koristeita, ruutukuosia (buffalo jack), joka on vaihtumassa puna-valkoisesta musta-valkoiseksi
2) pastellisävyt, kuten vaaleanpunainen ja vaaleanvihreä (pastellit ovat vaihtumassa syvempiin tummempiin sävyihin)
3) luonto-/metsäteema, kuten eläimet ja kävyt
4) valkoinen ja hopea-valkoinen kimaltava lumiteema
5) minimalistinen, klassinen, rento, boheemi boho-tyyli, kuten puu, makrameet
Väreistä tänä vuonna trendaavat
1) tumma, syvä safiirinsininen sekä kuninkaallinen ja laivastonsininen
2) jalokivien värit: syvä rubiininpunainen, smaragdinvihreä, tumma sinivihreä / turkoosi
3) musta-valkoisuus: sekä ruutukuosina että valkoisten ja mustien elementtien yhdistelynä
Koristeissa nousemassa ovat
1) rustiikkinen glamour eli esimerkiksi punainen lava-auto ja buffalo jack -koristeet yhdistettynä köyhän miehen hopeaan (mercuty glass), heijastaviin, kiiltäviin koristeisiin ja kristalleihin
2) vintage-koristeet kuuseen, värikkäät lasiset hahmot, isoäidin aikaiset koristeet
3) tontut joka puolella ja joka koossa (nämä nenä-tonttulakkitontut, joita Suomessa on ollut iät ja ajat)
4) hassut maski- ja vessapaperiaiheiset koristeet (jotenkin luulen, ettei näitä Suomessa tule näkymään).
(Kuvat: countryliving.com)
sunnuntai 25. lokakuuta 2020
Haaste
Tule joulu kultainen -blogin Ulla haastoi minut jouluaiheisen listan tekemiseen, ja tässäpä vastauksia kysymyksiin. Jos innostuit listan laatimisesta, haastan sinut tarttumaan haasteeseen.
Viisi sanaa jotka tulevat mieleesi kun kuulet sanan "joulu"?
Hyasintti, joulukuusi, pähkinänsärkijä, kinkku, rauha.
Aika perinteisillä mennään. Pähkinänsärkijöistä olen kiinnostunut viime vuosina sekä koristeissa että elokuvissa.
Aiotko tehdä jotain eri lailla tänä jouluna viime vuoteen verrattuna?
Tänä syksynä opiskelut ovat temmanneet täysillä mukaansa, joten vapaa-ajat ovat menneet kirjoittamistehtävien parissa. Joulufiilistely on väreillyt kuitenkin taustalla, ja joulukoristearsenaalia on jo tullut täydennettyä Rustasta, joka tuli kesällä paikkakunnalle. Hieman pienemmällä ponnella ovat joulun alkutahdit joka tapauksessa kajahtaneet.
Itse aaton viettämisen kokonpano riippuu koronan liikkeistä. Voiko tänä vuonna kotona olla vain ydinperheellä? Sen aika näyttää.
Jatka lausetta: "Ei joulua ilman..."."?
... joululauluja. Kun oikein mietin, ilman lahjoja, kinkkua ja kuustakin joulu tulisi, mutta joululaulut virittävät jo yksinään jouluun.
Joulupöydän tärkein asia?
Kinkku, laatikot, rosolli, Dijonin hunajasinappi. Kyllä nämä perinteiset joulupöydän meillä tekee. Siihen lisäksi apen savustama lohi on maukas lisä. Hyvä roseeviini kruunaa aterian, kun viini muuten ei näy ruokapöydässämme.
Voisitko viettää joulua ulkomailla?
Mieluummin ei.
Jos viettäisit joulua ulkomailla, minne matkustaisit?
Jossakin Englannin, Skotlannin tai Irlannin nummilla olevassa kivitalossa takkatulen lämmössä voisi mielikuvissa joulun ehkä viettää.
Paras joulumusiikkivinkkisi?
Olen useinkin tyrkyttänyt joulumusiikkivinkkejä blogissani: Pentatonix on yksi ihanimmista. Olen laatinut Spotifyhin oman joulusoittolistani, joka on tosi monipuolinen. Tällä hetkellä siellä on noin 9 tunniksi kappaleita. Toivottavasti tänä vuonna listaan löytyy lisää uusia ihania biisejä. Parhaillaan soi Mark Masrin laulu Holy Child.
Paras jouluelokuva?
Syyslomalla aloitimme jouluelokuvapinon Pähkinänsärkijä ja neljä valtakuntaa -elokuvalla. Se on yksi lemppareista tällä hetkellä. Holiday tulee katsottua joka vuosi. Mutta mitä tapahtui joulupukille -elokuvat ovat yksi perinne.
Joulutortut vai piparkakut?
Ei kumpikaan. Pipareita on yleensä yksi satsi lasten takia leivottu, torttuja ei ollenkaan. Kardemummakuivakakun olen usein leiponut jouluksi, mutta kahvipöytäherkuttelu on tavattu hoitaa konvehdeilla.
Avaatteko joululahjat aamulla vai illalla?
Paketit avataan aattoiltana pukin vierailun jälkeen. Ortodoksiperinteessä joulunvietto aloitettaisiin vasta joulupäivänä, mutta lasten mukaan on toteutettu luterilaisia perinteitä.
Ostatko itsellesi joulukalenterin?
Totta kai! Olen jo ostanut verkkokaupasta kuvakalenterin. Lisäksi sorruin Lindtin kalenteriin. Tavallisista suklaakalentereista en pidä laisinkaan.
Koska voi aloittaa joulukoristelun?
Viimeistään syyslomalla laittelen valoja ja talvisempia verhoja. Varsinaisia joulukoristeita ripotellen. Valkoiset kuuset marraskuussa, oikea joulukuusi jouluviikolla.
Koska joulu ajetaan ulos?
En millään malttaisi luopua joulusta. Paha Nuutti pois sen viepi. Kun oikea kuusi viedään ulos, minulla on tapana laulaa: ”joulu päättyy vaikkei kenkään sois, joulukuusi viedään pois pois pois, mutta ensi vuonna hän saapuu lailla ystävän, ei voi toivo pettää.” Silloin joulu on loppu. Mutta oikeastihan "...jotain säilyy/ pysyy/ säteilee/ ensi jouluun/ joulusta jouluun." (Maaria Leinonen)
perjantai 9. lokakuuta 2020
Karkkia
Elokuussa törmäsin ihaniin karkkivärisiin valoihin. Nämä muistuttavat leivosta, karkkia tai värikästä planeettaa. Vähemmän jouluiset valot sopivat jo elokuun hämärtyviin iltoihin ja syksyn värikylläiseen tunnelmaan.
Syysloma on alkamaisillaan. Maski kasvoilla työskentelyyn totuteltiin tällä viikolla. Hieman meinaa hengästyttää, jos pitää puhua paljon tai kiirehtiä paikasta toiseen, mutta nopeasti maskinkäyttöön on tottunut.
Meidän perhe on kotihiirisakkia, joten syysloman vietossa ei juurikaan ole eroa aiempiin vuosiin. Elokuvia, musiikin kuuntelua, kirjojen lukemista, herkuttelua, lepäämistä, ulkoilua. Siinä on hyvän loman resepti.
perjantai 2. lokakuuta 2020
Joulu pilkahtelee
Lokakuu on aluillaan, ja blogini on viettänyt vähän tavallista pitempään hiljaiseloa. Tämä syksy on erilainen, koska olen aloitellut työn ohella kirjoittamisen opintoja yliopistossa. Tämä on sitä, mistä olen unelmoinut, ja uskaltauduin vihdoin hakemaan opintoihin. Näin viittäkymmentä lähestyessä on korkea aika tarttua hetkeen, ja onhan tämä haastavaa, ihanaa ja haastavan ihanaa.
Joulua en poikkeuksellisesti ole vielä aloittanut fiilistelemään. Tai no, tilasin vähän lasipalloja viimevuotiseen joulukuuseeni ja viehättäviä joulukalentereita. Ja onhan meille hiipinyt pari valojuttua: sydänvalot ja söpö metsäaiheinen tuikkuastia.
Hämärtyvät illat alkavat saada aikaan joululäikähdyksiä sydämessä. Vielä tunnustus... kuuntelin jo vähän Pentatonixin ja Gentrin joulubiisejä.
Tästä alkaa joulun 2020 odotus!