Käy kello kohti kahtatoistauuden vuoden vaihtumistaMitä vielä jälkeen jää?Kaikki, mikä on tärkeää:perhe sekä ystävät,vierelläsi pysyvät,hetket ilon yhteiset.Niitä unohtaa voi et.Voiko olla kalliimpaakuin onni jonka jakaa saa?
~ Joululainen ~
Riemullista uuden vuoden aattoa❣️🥳🥂🎉🎊
1. Amarylliksen sipuleita ei kannata itse kasvattaa. Hankkijalta hankkimistani sipuleista toiseen tuli luvatussa ajassa varsi ja siihen avautui yksi pieni kukka, joka kuihtui muutamassa päivässä ja toinen nuppu ei auennut ollenkaan. Toisessa sipulissa ei näkynyt viikkokausiin mitään elonmerkkejä. Nyt siinä on yksi pitkä vatsi, jossa on nokassa kyllä nuppu, mutta sille ei ole viikkoon tapahtunut mitään. Yli parillakympillä olisi saanut kukkakaupasta ihan hienon leikkoamatyllisaseteleman tai monta markettiamaryllista.
2. Hyasintteja kannattaa hankkia hyvissä ajoin Lidlistä. Lähellä joulua oli vain joko täysin nupussa olevia tai auenneita, joissa harotti muutamia kukkia varressa rumasti. Onneksi olin hankkinut pari valkoista hyasinttia Lidlistä. Ne aukesivat runsaina ja tuoksuivat hyvälle.
3. Paketoida kannattaa sitä mukaa kun lahjoja hankkii ja paketit täytyy nimetä heti. Nyt kun tämä ohje on tänne itselleni kirjattu, niin jospa vihdoin noudattaisinkin tätä viisautta. 😆
4. Kinkut pitää hankkia ajoissa! Me mentiin aatonaatonaattona Minimaniin eikä ollut kinkkuja. Kassa tiesi sanoa, ettei ole Prismassa eikä Cittarissakaan eikä tule uusia. Me ajettiin joka marketti ja vihdoin yhdestä löytyi joitakin reilun kilon kinkkuja. Yleensä tälle revohkalle on hankittu pari yli nelikiloista. Piti ostaa sitten kaikki kaupungin viimeiset minikinkut. Muina vuosina kinkkuja on ollut vielä joulupäivänäkin valittavaksi asti. Myös suklaista oli jäljellä enää rippeet. Onneksi samasta marketista löytyi keskimmäisen ja kuopuksen toive-Fazer-rasiat. Vastaisuudessa pitää siis hankkia kinkut ja suklaat hyvissä ajoin.
5. Kuoritut lapinpuikulat kiehuvat kahdessakymmenessä minuutissa muusiksi. Älä päästä kattilaa vahtivaa miestä seurustelemaan vieraiden kanssa kesken jouluruokien laittelun. 😆
6. Laatikoita jää aina yksi iso lanttu- ja perunalaatikko. Tosin niistä voi tehdä ihania lanttu- ja perunarieskoja, joten sinänsä eivät mene hukkaan.
7. ePassirahat pitää pitää mielessä pitkin vuotta! Tämä on kylläkin positiivinen ”ongelma”. En käy kuntosalilla, ryhmäjumpissa, uimahallissa enkä hieronnoissa. niin tahtoo muistua vasta viimeisillä viikoilla asia mieleen. Tänä vuonna meinasi jäädä edellisen vuoden lopussa hankittuun elokuvateatterin lahjakorttiin rahaa. Sitten hoksasimme mennä katsomaan Conclave-elokuvan (jossa oli hieno miljöö ja luottonäyttelijöitä eli hyvä) ja Levoton Tuhkimo -elokuvan (joka oli yllättävän hyvä). Nyt on passeilut passeiltu. Aiemmin kävimme jo konsertissa ja oopperassa, joten tämänvuotiset tuli käytettyä muualle kuin leffateatteriin.
Joulumme oli erittäin ihana ja nautinnollinen, ja näillä pienillä parannuksilla joulun ajasta saa entistä leppoisamman. 🥰🎄💫
Edit: Mies leipaisi lanttu- ja perunarieskat. Hyviä tuli! 👨🍳
Olen sanonut tontuille, ettei minulle kannata tuoda lahjaksi kirjoja, koska hankin joulun alla kirjakaupasta ja tilaan verkkokirjakaupasta lahjakirjojen lisäksi itseäni miellyttävät kirjat. Tämä jouluna pukki kuitenkin osasi tuoda pari kirjaa, joita minulle ei ollut hankittuna.
…kaikkea ihanaa❣️ Sain lisää joulukoristeita (niistä lisää ensi jouluna), jumpsuitin, nahkahanskoja, vaaleanpunaisen pääpannan, tohvelit, hajuvettä, kengät, bling-bling-juomapullon, kirjoja (joista lisää ensi postauksessa), kauan halutun tummanvihreän samettimekon ja -paidan (mekossa o-kaula-aukko, paidassa avarampi) sekä iiiihanan vaaleanpunaisen kaulakorun.
Olin kai sitten ollut tosi kilttinä. 🥰
Tämä kortti on 70-luvulta, ja siinä on ihanan tuntoinen pinta ja kaunis kaupunkimiljöö:
Tapaninpäivään kuuluu tapaniajelu. Kaksi päivää on kulunut perheen kanssa uponneena joulutunnelmaan, mitä nyt koirulia on ulkoilutettu, ja nyt sieltä kammetaan ihmisten ilmoille. Käymme syömässä anoppilassa, ja paluumatkalla kierrellään vanhan kaupungin joulukalenteri-ikkunat. Voisi myös kiertää toiseen kertaan oman kaupunginosan jouluikkunat. Nuoripari ja koira lähtevät tänään takaisin Helsinkiin. Ikävä tulee! Joulun fiilistely jatkuu kuitenkin kirjojen, elokuvien ja hyvän ruuan merkeissä koko viikon. 🎄✨💖
Tässä laulussa kerrotaan jouluajasta kaupungissa ja - hyvänen aika - voisiko tämän jouluisempaa videota ollakaan:
”Tähti katsoi yli kynnyksen.Ainoa heidän joukossaan joka saattoitietää mitä sen katse merkitsi,oli lapsi; mutta hän vaikeni”~ Joseph Brodsky ~
”Älkää kysykö minun nimeäni,lumessa seisovat varvut,älkää katsoko minuun,jään peittämät äänettömät polut.Kysykää minun Isäni nimeä,kysykää minun Isäni seimen salaisuutta,niin että taivaat vavahtavatja kumartuvat tähän runoonja tähdistä tulee kaikkien pyhien hengitysja itse Kristus koskettaa vaienneita käsiämme:Lohduttakaa, lohduttakaa minun kansaani!Puhaltakaa tuli himmenneisiin lyhtyihin!Kattakaa joulun pöytä minun lapsillenilumen ja yön maahan.”~ Rakel Liehu ~
⚜️ ⚜️ ⚜️
Kaunista ja levollista jouluaattoa! ❤️
⚜️ ⚜️ ⚜️
Tämän päivän kortissa koristellaan kuusta. Olisikohan tämä mainitsemanne Holly Hobbien käsialaa. Korttijoulukalenterini muuten jatkuu vielä tapaninpäivään plus uuteen vuoteen. Postauksen lopussa on video koristeluistamme.
Lapsena meillä oli aina oman metsän kuusi. Tai no, joskus ”linjan varresta” eli valtion mailta, jos siellä hyvä yksilö oli. Olin joitakin kertoja mukana kuusen haussa. Oli jännää etsiä lumihangessa sopivan kaunista kuusta, vaikka ei sitä lapsena oikein osannut arvioida, minkä kokoinen kuusi tupaan mahtuu. Sitten kuusi kannettiin yhteisvoimin sulamaan. Kuusi koristeltiin yleensä aika myöhään, usein vasta aatonaattona.
Ihan ihan pienenä oli vielä aidot kuusenkynttilät, mutta pian ne vaihtuivat lämminsävyisiin sähkökynttilöihin. Koristeina oli tähti, nauhaa ja monenvärisiä palloja. Ensimmäinen joulumuistoni on, kun taaperona näin pallon kiiltävästä pinnasta kuvajaisen itsestäni ja tuvasta. Vieläkin kun näen samanlaisen vanhan pallon, muistikuva palaa mieleeni.
Meidän kodissamme on viime jouluun saakka ollut aito kuusi. Vuosi sitten vastaan tuli aidon näköinen tekokuusi, joka kotiutui meille, hieman omaksikin yllätykseksemme. Kuusen hakeminen torilta on ollut mukava perinne, ja sinne meidät on aina vienyt poikien pappa. Meillä pitää olla pitkä, tuuhea kuusi, ja joskus sellaista ei ole tahtonut löytyä koko kaupungista. Useimmiten kuitenkin luottomyyjä kaivoi kontista jemmaamiaan hyviä kuusia, kun emme kelpuuttaneet yhtään esillä olevista. Aidon kuusen tuoksu on huumaava, mutta perheessä on kuusiallergiaa, joten hyvä näin.
Vihreä pääkuusi koristellaan aina kultaisin ja viininpunaisin koristein. Kapea valkoinen kuusi vaaleanpunaisine koristeineen on minun kuuseni. Toinen valkoinen kuusi on kuopuksen, ja hän koristeli sen tänä vuonna vihreällä ja hopealla. Opiskeluvuosien pikkukuuseen hankin nyt värivalot. Tällaiseen ysärikuuseen ne sopivat:
Pitkän matkan olemme kulkeneet pikkukuusen kanssa tähän hetkeen:
Jos olet kiinnostunut talostamme juhla-asussaan, alla olevalta videolta löytyy koristeluja, kolme kuustamme ja paljon joulutunnelmaa! 🎄💖✨
Neljännen adventtisunnuntain vanha kortti on muotokuva punaposkisesta, valkopartaisesta hymyilevästä joulupukista. Pukilla on hymy herkässä, koska onhan vain pari päivää siihen, että hän pääsee jakamaan lahjoja rekiretkellään. Mutta milloin joulupukista on ensimmäisen kerran kirjoitettu?
Clement Clarke Moore (1770 - 1863) oli amerikkalainen kirjailija, tutkija, kirjallisuuden professori ja kiinteistökehittäjä. Hän peri merkittävän maaomaisuuden, jota hän jakoi ja kehitti ja joka muodostaa nykyisen Chelsean asuinalueen. Moore mainitaan vuonna 1823 nimettömänä julkaistun Account of a Visit of St. Nicholas tai alkusanojensa mukaan Twas the Night before Christmas -runon kirjoittajaksi.
Moore on sanonut kirjoittaneensa runon lapsilleen lumisella rekimatkallaan ja otti julkisesti sen omiin nimiinsä antologiassaan vuonna 1844. Tutkimukset ovat kuitenkin nostaneet mahdolliseksi kirjoittajaksi Henry Livingston Jr:n. Vuonna 1855 Mooren tytär Mary Ogden teki runosta ensimmäisen kuvitetun version miehelleen lahjaksi. Voit katsella kirjaa ja lukea tarinan kirjan löytymisestä tästä.
Oli runon kirjoittaja kumpi tahansa, Manhattanin Church of the Intercession on neljännen adventin jumalanpalveluksessaan lukenut runon ja käynyt kulkueena Mooren haudalla vuodesta 1911. Samana päivänä paikalliset kokoontuvat Mooren mukaan nimetyn puiston leikkialueelle lukemaan runon.
Runon erikoisuus on siinä, että pukki on kuvattu ensimmäistä kertaa modernina amerikkalaistyylisenä, pyöreämahaisena, hyväntuulisena miekkosena, joka tuo lahjoja jouluaattoyönä reellä lentäen. Pukin porot nimetään myös ensimmäistä kertaa. Runo toimi siirtymänä vakavasta piispa Nikolaoksen hahmosta leppoisampaan punanuttuun. Suomessa lahjoja jakava Nikolaos yhdistyi 1800-luvun alussa suomalaisiin joulun ajan naamiohahmoihin ja pukeutui harmaaseen turkkiin. Amerikkalaistyyliseen pukkiin tutustuimme vasta toisen maailmansodan jälkeen.
Tässä videossa luetaan Holly Hobbien kauniisti kuvittama kirja runosta:
Runo on ollut suomennettuna blogissani. Silloin en löytänyt suomentajaa, mutta jossain mainittiin suomentajaksi Pertsa Reponen.
Oikein kaunista neljättä adventtisunnuntaita! 🕯🕯🕯🕯
Tässä kortissa naishenkilö kanniskelee valmiiksi paketoituja lahjapaketteja:
Arvaatkaa, olenko minä tällainen naishenkilö. En tietenkään! Joka vuosi päätän, että paketoin lahjat sitä mukaa kun niitä hankin. Arvaatkaa, teenkö niin. En tietenkään! Joka ikinen vuosi viimeiset parikymmentä vuotta olen päivitellyt mielessäni, että miksi taas jätin paketoinnin tekemättä hyvissä ajoin. Nyt on nyssäkkää ja pussukkaa ja verkkokauppalaatikkoa siellä täällä. Joitain tuotteita olen pakkauttanut niissä liikkeissä, joissa niin vielä tehdään. Arvatkaa, kirjoitinko niihin heti, kenelle lahja on. No en tietenkään!
Kerran meidän perheen miesväki sai villasta huovutetut tohvelit. Viisivuotiaan ilme oli hulvaton, kun paketista paljastui 45-numeroiset tossukat. No, tontuilla oli ollut paketoidessa vähän silmät sikkurassa, jolloin neljä tossupakettia olivat sekoittuneet. Kuopus nauroi vielä pitkään, että muistatteko, kun pukki toi minulle hirmu isot tossut. 😄
Nykyään paketoitavaa on onneksi vähemmän kuin silloin, kun pojat olivat pieniä. Eikä puuhaa tarvitse myöskään tehdä enää iltamyöhään, kun lapset nukkuvat. Rehellisyyden nimissä paketointi on myös ihan kivaa, kun siihen vaan ryhtyy. Glögiä mukiin, vähän suklaata oheen ja energistä joulumusiikkia soimaan, niin eiköhän se homma suju!
PS. Hyvää sun päivää, my darling❣️
Paimenet näkevät tähden, joka hohtaa Betlehemin yllä. Köyhät paimenet kuulivat enkeleiden ilosanoman ja kiiruhtivat Betlehemiin seimen äärelle.
Myöhemmin saapuivat itämaan tietäjät Jeesus-lasta katsomaan ja toivat historian ensimmäiset joululahjat - kultaa, suitsukkeita ja mirhavoidetta - arvokkainta, mitä he tiesivät. Kulta ilmaisee suurta arvostusta, kuninkaan lahjaa. Suitsukkeita käytettiin rukouksessa, jonka avulla voi rauhoittua ja ilmaista sydämen tuntoja. Mirhaa saattoi käyttää lääkkeenä haavoihin sekä tulehdusta lievittävänä ja parantavana aineena.
Tietäjät kohtasivat Marian ja lapsen suurella ilolla ja antoivat lahjansa rakkaudella. Ilo on läsnä ja yhdistää ihmisiä edelleen, yli kahden tuhannen vuoden päästä ensimmäisen jouluyön tapahtumista. Myös lahjojen antaminen on joulun hengen mukaista, kun se tehdään rakkaudesta. Joulun aika herättää myös ilon ja kiitollisuuden kaikesta siitä, mitä olemme lahjana saaneet.
Tänä jouluna olen kiitollinen siitä, että saan koko perheen kotiimme jouluksi ja voimme viettää aikaa yhdessä. Olen kiitollinen siitä, että lapset ovat terveitä, tasapainoisia ja onnellisia. Iloitsen kauniista kodistamme, jossa saamme juhlistaa joulua. Olen kiitollinen ja iloitsen rakkaudesta, jota olen saanut ja joka on arvokkainta, mitä voin antaa. ❤️
Tässä muutama päivä sitten ilmestynyt, kaunis esitys In the Bleak Midwinter -laulusta teemaan liittyen
Tämän päivän kortti herättää paljon ajatuksia, kun sitä tutkii:
Tietäjät kysyivät kuningas Herodekselta äsken syntyneestä juutalaisten kuninkaasta, löysivät seimen ja lahjoittivat kultaa, suitsuketta ja mirhaa. Tietäjät palasivat eri tietä omaan maahansa, mutta Herodes määräsi poikalapset tapettaviksi. Perhe pakeni lahjoitetun kullan avulla Egyptiin.
”Maailmanhistorian kuuluisin pakolaisperhe vietti vuosia eri puolilla Egyptiä.” Perheen oletetuista pysähdyspaikoista on tullut pyhiinvaelluskohteita jo ensimmäisellä vuosisadalla jKr. Egyptin ortodoksisen koptikirkon metropoliitta Thomas pohtii, että jospa Egypti ei ole vain maantieteellinen paikka vaan symboli koko maailmalle, ja oleellista on perheen mukanaan tuoma siunaus:
”Pyhä perhe kiertää yhä uudelleen ja uudelleen, eri pakolaisten muodossa, eri kasvoilla. Olemmeko me valmiit avaamaan sydämemme? Toivon, että ihmiskunta voisi oppia elämään niin, ettei kenenkään tarvitsisi jättää kotiaan sotien ja vihamielisyyksien vuoksi.”
Suomalaisessa perinteessä on lukuisia tonttuja, ja joulutontut ovat niistä nuorimpia tulokkaita. Tässä kortissa puuhakkaat tontut kantavat lahjapaketteja:
Sain taanna jouluna upean Tonttu, tarua & totta -kirjan, jonka on kirjoittanut Heikki Saure (SKS, 2019j. Se on kirjoitettu sujuvalla kielellä, vaikka tietoa on runsaasti. Kirjassa kerrotaan muun muassa tonttumaisesta hahmosta Luriturista, joka on hyvin arkinen salasiistijä. Hän tekee perheessä kaikki pienenpienet hommat, kuten kaktuksen piikkien kampaaminen, avaimenreiän sisäpuolen puhdistaminen, villin kengän pyydystäminen, käkikellon käen herättäminen ja sotkuun menneen puhelimen luurin johdon selvittäminen (kaksi viimeistä hommaa taitavat olla jo katoavaa kansanperinnettä). Kirjassa on selvitetty kaikkien muidenkin tonttujen taustat ja tehtävät. Suosittelen kirjaa vaikkapa pukinkonttiin!
Taitaa tässä vaiheessa joulunalusaikaa olla kaikissa kodeissa tällaisilla salasiistijöilla kiireiset päivät! 🧹
Tässä kortissa joulupukki on jakamassa lahjoja kaikille kilteille lapsille:
Muistan, kun joskus lapsena odottelin ”ison kamarin” eli olohuoneen ikkunassa hartaasti pukkia tuijottaen postilaatikolle eli siihen, missä hiekkatie päättyi pihaamme ja postinkantajan auto kävi kääntymässä tuodessaan postin (hän muuten sai isän tilaamaan meille Aku Ankan, kun olin alle viisi, ja pian opinkin sitten itse lukemaan). Ei siinä pieni tyttö jaksanut kauan päivystää, kun muualla tapahtui kaikkea mielenkiintoista. Ei kai se pukki edes näin aikaisin tulisi.
Äiti puuhasteli keittiössä jouluruokia valmistellen. Tortut ja piparit oli leivottu jo aiemmin äidin tekemistä taikinoista, mutta jotenkin narulla sidottujen laatikoiden kulmat olivat taitetun näköiset ja sisältö oli huvennut, joten taikinoita piti tehdä joulunalusviikoilla useampaan otteeseen. Pullaa, kuivakakkua ja hannatädinkakkuja oli äiti myös valmistanut, samoin porkkana- ja lanttulaatikkoa . Kinkun paistamisen jälkeen oli isän kanssa tapana ”topata” ruisleivän paloja kinkkurasvassa.
Kun aika kävi tuvassa pitkäksi, laitoin ulkovaatteet päälle. Jos lunta oli satanut, lapioin vähän matkaa saunapolkua tai vedin pulkalla isän avuksi halkoliiteristä halkoja sisälle puiseen, isoon halkolaatikkoon. Navetassa saattoi käydä kurkistamassa lehmiä ja, jos ruokinta-aika oli, vetää lehmien eteen heinäladosta heiniä. Heinähankoa en tosin saanut käyttää, ettei olisi tullut haaveria. Juomakulhoista kuului hauska ääni, kun lehmät painoivat turvallaan vettä tulemaan. Myös lypsykone piti hassua ääntä, ja maito kulki katon rajan putkissa maitohuoneen säiliöön. Äiti taas lypsi käsin, ja lypsämistä olin kesällä kokeillut itsekin
Pihalla veli kantoi ulkosaunaan puita ja veti karjakeittiöstä vesiletkun, jolla muurinpadan ja kylmävesisaavit sai täyteen. (Saunarakennus oli muuten ollut aluksi kotina, kun tontti 50-luvulla ostettiin ja taloa rakennettiin. Sauna oli kyllä niin pieni, että miten ihmeessä sinne oli mahtunut viisihenkinen perhe ja vielä rakennusmiehiä kortteeriin.) Kertalämmitteisen kiukaan alle viriteltiin tulet ja puita piti lisäillä, kunnes koko harmaan, ison pömpelin kivilasti oli kuuma ja avatun luukun sisään vettä heittäessä tuli kunnon sihahdus. Illan hämärtyessä sauna olisi hämyisen tunnelmallinen. Vaikka sauna oli kuuma, lattia oli pakkasella kylmä, joten oli mukavampi peseytyä keskilauteella. Muurinpadassa oli kiehuvaa vettä, eikä sieltä saanut ottaa vettä kuin aikuiset ja he sekoittivat sopivaa vettä vatiin.
Kun pihalla ei enää ollut tekemistä, lumet pudisteltiin vaatteista ja tultiin sisälle. Poikien huoneesta saattoi kaikua vinyylilevyjen ääni tai rumpujen soitto. Poikien huoneeseen ei oikeastaan saanut mennä ilman asiaa, mutta joskus olin nähnyt hassuja levynkansia. Poikien huone oli siisti ja sängyt oli aina pedatut. Meidän tyttöjen huone oli yleensä sekaisempi: oli leikkejä kesken, tavaroita hujan hajan ja sängytkin usein petaamatta, mutta ei jouluna. Joulusiivot oli tehty huolellisesti koko talossa.
Meillä oli jouluisin vanhimpien sisarusten perheitä kylässä, ja kerran sattui sellainen juttu, että olimme vieneet ”kilienkelin” eli enkelikellon huoneeseemme. Sisko sytytti kynttilät ja sitä katseltiin. Yhtäkkiä veljentytön pitkiin hiuksiin tarttui kynttilästä tuli. Sisko ymmärsi käskeä tytön lattialle ja tukahdutti tulen mattoon. En tiedä, miksi lapsille enkelikello edes annettiin, mutta sen jälkeen sitä poltettiin vain valvonnan alla alakerrassa.
Iltapäivä olikin jo niin pitkällä, että oli aika kipaista saunassa ja sitten olikin jouluruoan aika. Kinkku oli hyvää. Tosin en tykännyt läskisestä reunasta. Laatikot eivät minulle oikein maistuneet, oman maan perunat kyllä. Vähän alkoi ruuan jälkeen jo jännittää, tuleekohan se pukki. Yhtäkkiä ovelta alkoi kuulua kopinaa ja ovi avattiin. Paksuun pörröiseen takkiin ja saappaisiin pukeutunut, kepin kanssa kävelevä, möreä-ääninen, valkopartainen pukki kysyi, että ”onkos täällä kilttejä lapsia”. Ja olihan niitä, isompia ja pienempiä! Pukille laulettiin ja pienimmät kävivät pukin sylissä. Satuin huomaamaan pukin kinttaan ja takin hihan väliin jäävästä aukosta tutun näköisen ranneketjun. Sehän oli 11 vuotta vanhemman veljeni rippilahja. Mutta kyllä se oli Korvatunturin pukki sittenkin!
Lahjoja availtiin siellä täällä. Joulupapereita oli iso kasa. Kun paketit oli avattu, huomasin, että sisko oli saanut kauniin kaulakorun. Ihastelin sitä, ja vanhin siskoni kysyi, että olikos sinulla samanlainen. Ei minulla ollut. Sisko supatti äidille jotain, ja äiti alkoi tutkia paperikasaa. Sieltä paperin sisältä löytyi minunkin kaulakoru. On tärkeää, että pukki oli ollut tasapuolinen. Äidillä oli tapana lopuksi taitella isoimpia joulupapereita ja kääriä joulunauhoja myöhemmin käytettäviksi. Säästäväisyys kunniaan! Lahjoja oli monenmoista; oli yömekkoa, kerrastoa, palapeliä, kirjoja, piirustusvälineitä, nukkeja. Kyllä oltiin oltu kilttejä vuoden mittaan!
Sitten juotiin joulukahvit kaikkine leipomuksineen ja sai avata pukin tuomat suklaarasiat. Oli mukava lukea pukin tuomaa kirjaa ja syödä suklaata mahan täydeltä. Tätini oli Fazerilla töissä ja lähetti ennen joulua meille ison laatikollisen ”hammaslääkettä”, joten herkuista ei ollut puutetta. Illalla tuli tv:stä jouluohjelmaa ja leikittiin uusilla leluilla. Isä sanoi aina, että ”tulis joulu, niin sais yölläkin syyä”. Ei nyt ehkä yöllä syöty, mutta illalla oli mukava ottaa ruisleipää ja siihen kinkkusiivu päälle. Kyllä se olikin hyvää! Sitten nappasin pukin tuoman ihanan yömekon ylleni, järjestelin lahjat pöydälleni ja nukahdin autuaaseen joulu-uneen. ✨
Tässä kortissa tontut kurkistelevat ikkunoista, että muistavatko lapset olla kilttejä:
Lapsuudessani maalla oli niin paljon pikkuvipeltäjiä lumihangessa, että kaikenlaisia tontun jälkiä näkyi aamulla rapun pielessä. Varmasti tontut siis kävivät kurkistelemassa. Jossain vaiheessa televisiossa puhuttiin lahjatoivekirjeistä. Siitä isosiskoni keksi, että kirjoitetaan mekin pukille. Kysyimme isältä luvan käyttää hänen kirjoituskonettaan. Siihen ei lapset yleensä saaneet koskea, sillä sillä isä kirjoitti kalkkeeripaperin kanssa tärkeitä kokouskutsuja ja pöytäkirjoja.
Saimme luvan käyttää kirjoituskonetta tähän tärkeään tehtävään, mutta minä en tiennyt yhtään, mitä voisi toivoa. Olihan koko lahjatoivekonsepti ihan vieras, ja pukki oli aiemminkin päättänyt kaikki lahjat. Kirjoittelin sinne sitten kaikenlaista suksia ja luistimia, joita en edes halunnut tai sillä hetkellä tarvinnut. Mainoksissakaan ei siihen aikaan ollut juurikaan vielä hyödynnetty lapsia kohderyhmänä, joten vaikeaahan sitä oli itse keksiä toiveita. Taisipa jäädä toivelistan kirjoittaminen siihen yhteen kertaan.
Omat lapseni ovat sen sijaan pienenä ahkerasti selanneet lelukuvastoja. Kun keskimmäinen alkoi kirjoittaa listaa, se oli melkomoisen pitkä. En ollut hoksannut etukäteen rajoittaa, kun esikoisella oli ollut niin maltillinen määrä toiveita. Sovittiin sitten jostain isommasta toiveesta ja muutamasta pienemmästä. Sitten kirjeet vietiin tuulikaappiin. Aamulla kirjeet olivat taianomaisesti hävinneet.
Esikoinen ja kuopus olivat haltioissaan maagisesta jännityksestä. Keskimmäinen taas oli erilainen luonne, ja kun hän oli pieni, ajatus siitä, että tontut tarkkailevat koko ajan, onko hän kiltisti, saivat häneltä pasmat sekaisin. Hän kuormittui tilanteesta niin, että normaalisti hyvin menevät tilanteetkin menivät ihan plörinäksi. Kun tajusin, mistä on kyse, sanoin hänelle, että mitään tonttuja ei ole olemassa eivätkä kurki ikkunasta ja että ole vaan ihan tavallisesti niin kuin muulloinkin. Lapsi helpottui silmin nähden.
Onneksi hoksasin syyn kireydelle, ettei lapsiraukka joutunut hermoilemaan viikkokausia. Sellainen ohje annettiin vielä, että pikkuveljelle ei saa kertoa asiaa. Kuopus kertoikin usein innoissaan nähneensä tontun jälkiä ja ikkunasta tontun vilahtavan,. Näkipä hän pääsiäisen aikaan yöllä pääsiäsipupunkin huoneessaan suklaamunia piilottamassa (oli kuulemma tosi pitkä, kuten isänsäkin, kuinkas sattui).
Meille kurkkii joulun alla ikkunoista tonttujen lisäksi myös ihmishahmoja, koska osallistumme kuudetta kertaa kaupunginosamme jouluikkunatapahtumaan. Pohjakerroksen ikkunassa sekkailee tuttu Tyynelän tonttulasta kotoisin oleva trio.
Keskikerroksessa taas seisovat isot pähkinänsärkijät paraatiasuissaan. Pähkinänsärkijät-elokuvia olen suositellut useampaan otteeseen. Baletin ja elokuvien esikuva oli E.T.A. Hoffmannin vuonna 1816 kirjoittama Pähkinänrusentaja ja hiirikuningas -satu. Heinrich Hoffman (Jörö-Jukan isä) taas kirjoitti 1851 kuvakirjan Kuningas Pähkinänrouhija ja köyhä Reino, jossa pähkinänsärkijä vie köyhän, sairaan pojan unessa leikkikalumaahan, ja kuusen alla odottavat lelut saavat hänet paranemaan. Joulun taikaa löytyy siis näistä rusentajistakin.
Löysin netistä sivuston, jossa on karjalan kielelle käännettyjä lauluja: Valtimon Suojärvi-seura, Karjalankielisiä lauluja aikuisille. Siellä oli myös joululauluja. Valitsin tähän näytteeksi ainakin itselleni tuntemattoman puolalaisen laulun, jotta on haastetta, ymmärtääkö lukemansa.
Hyvää Lucian päivää! 👸 Tämän kortin enkelit kauniine mekkoineen muistuttavat tästä päivästä. Yhdistyyhän Lucia-perinteessä niin italialainen pyhimys, saksalainen enkeli kuin skandinaavinen hyvä haltijakin (Ylen artikkeli).
Lucian päivää vietettiin koulussamme, mutta ei muistaakseni heti 80-luvun alussa. Sisämaahan perinne ehkä siirtyi hitaasti tai sitten muisti tekee tepposet. Siihen aikaan käytettiin kruunussa oikeita kynttilöitä, ja vähän hirvitti katsoa, tippuuko Lucia-neidon päähän steariinia. Oli myös tapana, että Lucia on vaaleahiuksinen, joten minulla ei ollut vaaraa joutua Luciaksi. Vasta aikuisena olen havahtunut siihen, että Sisiliassa syntynyt tyttö tuskin oli blondi, mutta koska perinne siirtyi Ruotsista, vaaleus lienee sitä perua.
Kieltenopen kotiblogin Rita antoi minulle idean ja kortin enkeleiden kauniit mekot inspiraation esitellä omia ”joulumekkojani”. On mukava sitten vanhoilla päivillä katsoa, mitä on pitänyt yllään jouluna. Pienikokoisimmat joulumekot ovat kylläkin jo menneet kuvaamatta kiertoon.
Vaikka pidänkin jouluna punaisesta, näköjään minulle ei ole kovin monta punaista mekkoa siunaantunut. Puna-valkoraidallinen trikoomekko oli yhtenä jouluna, mutta siitä en ottanut kuvaa, koska se on sittemmin päätynyt kesämekoksi. Muutama punasävyinen yläosakin on ollut mustan alaosan kanssa käytössä.
