Joulukuun 12. päivä: Herran kukkarossa

Eilen oli muisteloita alakouluajoilta. Tämä kortti taas muistuttaa minua lapsuuskodistani maalla:

Synnyin isän ja äidin rakentamaan punaiseen rintamamiestaloon 70-luvun alkupuolella perheen kuopuksena. Osa sisaruksistani on sen verran vanhempia, että olivat jo muuttaneet kotitalosta siinä vaiheessa, kun tämän maailman päälle aloin enemmän tajuta. ”Punainen tupa ja perunamaa” olivat pienen paikkakunnan syrjäkylän perukoilla keskellä metsää eli täysin Herran kukkarossa. Ei siihen aikaan niillä main pidetty edes ulko-ovea lukossa.

Talon lisäksi pihapiirissä oli navettarakennus, jossa oli itse navetta, karjakeittiö ja maitohuone, iso heinälato, polttopuuvarasto sekä työkaluvarasto. Varaston yläpuolella oli pieni ”huone”, jossa oli kesällä mukava leikkiä ja katsella heinäladon kattohirren päällä olevaa haarapääskyn pesää, jossa näkyi kuoriutumisen jälkeen piipittäviä suita, ja jos oli ihan liikkumatta, näki emon tuovan niille ruokaa. Pihalla oli myös pieni ulkosauna, jossa sai makoisimmat löylyt ikinä. Sinne kipitettiin saunatakki päällä. Isoveljet ja isä olivat hurjia, kun menivät hangessa paljain jaloin. Vähän isompana uskaltauduin itsekin kokeilemaan saunapolun kulkemista paljain varpain. 

Talossa oli tupa, jossa oli keittiönurkkaus, pirtin pöytä ja penkit, emännänkaappi, pari komeroa, keinutuoli, Singer-omepelukone ja räsymatot vaaleanharmaan lautalattian päällä. Meillä oli vesikiertoinen lämmitysjärjestelmä, jota lämmitettiin laittamalla polttopuita hellaan, jonka yhteydessä oli valurautainen kansi keittolevyineen, uuni ja vesisäiliö, jossa oli hana. Ainakaan minun aikanani tätä ei käytetty uunina eikä vesisäiliönä vaan ruoka tehtiin ihan sähköuunilla, mutta kyllä levyillä edelleen vettä keitettiin, kun puuta talvisaikaan poltettiin. Keittiön hyllyn päällä soi radio aamusta iltapäivän navettatöihin saakka. Tulivat kyllä iskelmät tutuiksi.

Yläkerrassa oli kaksi vinttikamaria lasten huoneina ja alakerrassa kaksi kamaria. Niistä toinen oli olohuoneena ja toinen vanhempien makuuhuone. Olohuoneessa oli sen aikainen ruskea kernisohvakalusto (sellainen ruudutettu), keinutuoli, ruskea lipasto ja kirjahylly, pöytä ja tuolit sekä nurkassa tietysti tv-taso, jossa oli pienet renkaat ja päällä kuvaputkitelkkari. Minun varhaislapsuudessani tv oli vielä mustavalkoinen, ja muistan, että jokin lisäantenni piti laittaa tv:n päälle, jotta alkoi näkyä kaksi kanavaa. 

Varhaisimmat tv-muistot ovat viikonloppuaamujen lastenohjelmista: oli Rosvo Rudolf, Matti ja Miisu, Heikko Peikko, Hinku ja Vinku, Taikuri Savinen, Alfons Jokinen (”kiipeilypuussa hän manteli suussa tytöstä uneksuu, jonka nimi on kai Emma”) Tohtori Sykerö ja Peukaloisen retket. Pikku Kakkosesta lähtemättömästi jäivät mieleen Pelle Hermanni, Nalle Luppakorva, Nukku-Matti, Barbapapa, Kössi Kenguru ja Piilomaan pikku aasi. Katto-Kassinen, Eemeli ja Peppi seikkailivat myös jossain vaiheessa tv:ssä sekä ihana Heidi. Myöhemmin. kun oli jo kolmaskin kanava eli MTV, tuli Taisteluplaneetta Galactica, torstaisin Pätkis animaatioineen sekä Hittimittari, josta vihdoin näki musiikkivideoita. Koko perhe katsoi perjaintai-iltaisin myös Dallasia ja myöhemmin myös Dynastiaa.

Siihen aikaan lunta ja pakkasta riitti koko pitkäksi talveksi, eikä tarvinnut arvailla, tuleeko valkea joulu. Aina tuli. Jos lunta oli tullut yöllä, isä kävi auraamassa meidän pikkutien traktorilla. Sitten pääsi viilettämään potkurilla koulumatkan taksille noin kilometrin päähän. Siinä risteyksessä oli myös maitolaituri tai ”maitopukki”, jolle saattoi kiivetä istuskelemaan. Ennen tilasäliöitä ja säiliöautoja äiti tai isä veivät maitotonkat joka aamu laiturille odottamaan kuljetusta.

Lähimetsissä oli hirviä, ja hirvenmetsästysaikana saattoi vieraita koiria juosta koulumatkalla vastaan. Ne olivat kyllä ihan kilttejä. Kun olin ekaluokkalainen, yksi koira oli omistajaltaan karussa aika pitkään, ja meillä kutsuttiin sitä Volvo Markkaseksi, koska tämä rikollinenkin oli karannut samaan aikaan vankilasta. Varmistin vielä vanhemmilta, että eihän tämä oikea rikollinen vaan tule meidän tielle. Sellaisia ne pienen lapsen mielenjuolahdukset ovat. 

Oli mäntykankailla jos jonkinlaisia muitakin eläimiä. Isompana kuulin, että isä oli nähnyt kesällä talon lähellä hajotetun muurahaispesän ja raapimajälkiä männyn kyljessä. Siitä ei lapsille kerrottu mitään. Olisi käynyt pian niin, ettei meitä olisi saanut pihalle enää koko kesänä. Kylläpä meistä lapsista sen verran ääntä lähti, että aika nopeasti nalle on tallustellut rauhallisempiin paikkoihin apetta etsimään.