Joulukuun 16. päivä: tontut kurkkii ikkunoista

Tässä kortissa tontut kurkistelevat ikkunoista, että muistavatko lapset olla kilttejä:

Lapsuudessani maalla oli niin paljon pikkuvipeltäjiä lumihangessa, että kaikenlaisia tontun jälkiä näkyi aamulla rapun pielessä. Varmasti tontut siis kävivät kurkistelemassa. Jossain vaiheessa televisiossa puhuttiin lahjatoivekirjeistä. Siitä isosiskoni keksi, että kirjoitetaan mekin pukille. Kysyimme isältä luvan käyttää hänen kirjoituskonettaan. Siihen ei lapset yleensä saaneet koskea, sillä sillä isä kirjoitti kalkkeeripaperin kanssa tärkeitä kokouskutsuja ja pöytäkirjoja. 

Saimme luvan käyttää kirjoituskonetta tähän tärkeään tehtävään, mutta minä en tiennyt yhtään, mitä voisi toivoa. Olihan koko lahjatoivekonsepti ihan vieras, ja pukki oli aiemminkin päättänyt kaikki lahjat. Kirjoittelin sinne sitten kaikenlaista suksia ja luistimia, joita en edes halunnut tai sillä hetkellä tarvinnut. Mainoksissakaan ei siihen aikaan ollut juurikaan vielä hyödynnetty lapsia kohderyhmänä, joten vaikeaahan sitä oli itse keksiä toiveita. Taisipa jäädä toivelistan kirjoittaminen siihen yhteen kertaan.

Omat lapseni ovat sen sijaan pienenä ahkerasti selanneet lelukuvastoja. Kun keskimmäinen alkoi kirjoittaa listaa, se oli melkomoisen pitkä. En ollut hoksannut etukäteen rajoittaa, kun esikoisella oli ollut niin maltillinen määrä toiveita. Sovittiin sitten jostain isommasta toiveesta ja muutamasta pienemmästä. Sitten kirjeet vietiin tuulikaappiin. Aamulla kirjeet olivat taianomaisesti hävinneet.

Esikoinen ja kuopus olivat haltioissaan maagisesta jännityksestä. Keskimmäinen taas oli erilainen luonne, ja kun hän oli pieni, ajatus siitä, että tontut tarkkailevat koko ajan, onko hän kiltisti, saivat häneltä pasmat sekaisin. Hän kuormittui tilanteesta niin, että normaalisti hyvin menevät tilanteetkin menivät ihan plörinäksi. Kun tajusin, mistä on kyse, sanoin hänelle, että mitään tonttuja ei ole olemassa eivätkä kurki ikkunasta ja että ole vaan ihan tavallisesti niin kuin muulloinkin. Lapsi helpottui silmin nähden. 

Onneksi hoksasin syyn kireydelle, ettei lapsiraukka joutunut hermoilemaan viikkokausia. Sellainen ohje annettiin vielä, että pikkuveljelle ei saa kertoa asiaa. Kuopus kertoikin usein innoissaan nähneensä tontun jälkiä ja ikkunasta tontun vilahtavan,. Näkipä hän pääsiäisen aikaan yöllä pääsiäsipupunkin huoneessaan suklaamunia piilottamassa (oli kuulemma tosi pitkä, kuten isänsäkin, kuinkas sattui).

Meille kurkkii joulun alla ikkunoista tonttujen lisäksi myös ihmishahmoja, koska osallistumme kuudetta kertaa kaupunginosamme jouluikkunatapahtumaan. Pohjakerroksen ikkunassa sekkailee tuttu Tyynelän tonttulasta kotoisin oleva trio. 

Keskikerroksessa taas seisovat isot pähkinänsärkijät paraatiasuissaan. Pähkinänsärkijät-elokuvia olen suositellut useampaan otteeseen. Baletin ja elokuvien esikuva oli E.T.A. Hoffmannin vuonna 1816 kirjoittama Pähkinänrusentaja ja hiirikuningas -satu. Heinrich Hoffman (Jörö-Jukan isä) taas kirjoitti 1851 kuvakirjan Kuningas Pähkinänrouhija ja köyhä Reino, jossa pähkinänsärkijä vie köyhän, sairaan pojan unessa leikkikalumaahan, ja kuusen alla odottavat lelut saavat hänet paranemaan. Joulun taikaa löytyy siis näistä rusentajistakin.