perjantai 20. tammikuuta 2023

Energiaongelma ratkaistu

 


Nuorimmaisemme ratkaisi energiakriisin! 

Kaunista viikonloppua! Valoa on jo vähän enemmän. 

maanantai 16. tammikuuta 2023

Kukahan täällä asuu?



Olisikohan itse joulupukki tulossa kotiinsa, kun joulun juhlat ovat tältä erää ohi ja pitkä loma koittaa. Näyttää niin kuin taivaalla olisi tähtiäkin. Kyllä tällaisessa mökissä kelpaa asustella.

perjantai 13. tammikuuta 2023

Paha Nuutti pois sen viepi

Nuutinpäivä päättää joulun juhlakauden. Alun perin Nuutinpäivä oli loppiaisen jälkeinen päivä, mutta 1700-luvun alussa päivä siirrettiin nykyiselle paikalleen. Nuutinpäivänä rukit kannettiin takaisin tupaan ja arki alkoi. 

Tanskasta lähtöisin olevan perinteen mukaan  partaiset, naamarein tai mustatuin naamoin ja lampaannahoin varustetut nuuttipukit kiersivät remuten talosta taloon. Talonväki tarjoili heille ruokaa ja sahtia. Jos tarjoiluja ei herunut, talonväki palkittiin pilkkalauluin ja pikku ilkeyksin. Ruuat ja juomat koottiin yhteen taloon, johon koko matkan varrelta kerääntynyt joukkio kokoontui tanssimaan ja hyvästelemään joulun.

Meillä nuutinpäivänä on avannut kukkansa amaryllisasetelma, jonka hankin joulun jälkeen nuppuisena alennusmyynnistä. Kuusi on edelleen kuin uusi, eikä pudottele edes juurikaan neulasia. Arki on alkanut, minkä huomaa armottomasta väsymyksestä. Työpäivät ovat venyneet  ja yöunet vastaavasti katkeilleet. Ei sovi työstressi meikäläisen hermostolle, mutta eiköhän se arki ala tästä taas ronksutella eteenpäin.

Viikonloppuna joulukoristeita on aika taas alkaa pakkailla laatikoihin ja ”... joulukuusi viedään pois pois pois, mutta ensi vuonna hän saapuu lailla ystävän. Ei voi toivo pettää!”

Iloista juhlakauden päätöstä tänä viikonloppuna! 

I



perjantai 6. tammikuuta 2023

Päättyy joulu, vaikkei kenkään sois

... mutta ei ihan vielä. Koristeet ja kuusi ovat meillä vielä Nuutin päivään saakka. 

Tänään oli upea ilta muutamien rakkaiden työystävien kanssa. Joimme glögiä ja viiniä, söimme suolaista ja makeaa ja paransimme maailmaa joulun jälimainingeissa. Ihanaa, että työpaikalta voi löytää todellisia sielunsiskoja❣️


Nautinnollista loppiaisviikonloppua! 

keskiviikko 4. tammikuuta 2023

Ikuinen muisto!

Tänään saatettiin haudan lepoon setäni, joka nukkui pois 96-vuotiaana. Koko isäni sisarusparvi on nyt siirtynyt tuonilmaisiin. Setäni oli lempeä, rauhallinen ihminen, jolla oli jutuissa aina lämmintä huumoria. 

”Saata, oi Kristus, sinun palvelijasi sielu lepoon pyhien joukkoon, missä ei ole kipua, ei surua eikä huokauksia vaan on loppumaton elämä.”

Ole iäti muistettu! ☦️