tiistai 22. lokakuuta 2024

Vuoden 2024 joulupostimerkit

Tämän vuoden joulupostimerkit on kuvittanut Hanna-Maria Mainelakeus. Joulutervehdyksen ikimerkki Joulun ihme ilmestyy 20 merkin arkissa ja kotimaan ikimerkki Joulupolku 10 merkin arkissa. Postimerkeissä näyttäytyvät revontulien väri-ilottelu, porot ja joulukuuset.


Hanna-Maria Mainelakeus (klik) on espoolainen taideyrittäjä, joka aloitti maalaustaiteen valokuvantarkkojen muotokuvien tekemisellä. Hän tekee niin maalauksia, värikynätöitä, lyijykynätöitä kuin seinämaalauksiakin. Realistiset eläinhahmot ja herkkä värimaailma herättivät kommentteja siitä, että kuvat sopisivat kankaisiin, ja niinpä taiteilija tarjosi kuosejaan yrityksille. Siitä lähti liikkeelle myös kuosisuunnittelijan ura. Mainelakeus-brändin nimi on muisto hänen äkillisesti kuolleen miehensä ja lastensa isän nimestä.

Oman lastenvaatemallistonsa lisäksi Mainelakeuden kuoseja nähdään esimerkiksi Versonpuodin ja Gugguun mallistoissa. Omat lapset ovat olleet inspiraationa kuosien suunnittelussa. Taiteilijan suunnitelmissa on alkaa suunnitella myös aikuisten kuoseja ja vaatteita. Kankaiden lisäksi Mainelakeuden printtejä on painettu siivousliinoihin, julisteisiin, postikortteihin ja jo ennen joulumerkkejä postimerkkeihinkin. Hänen kankaitaan on myyty myös muihin Pohjoismaihin.


10 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Tämänvuotisissa merkeissä on hempeän taianomaiset värit! ✨

      Poista
  2. Niin kauniita joulupostimerkkejä. 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näillä kelpaa kortteja lähetellä! 💌📭

      Poista
  3. Ihana :-) Niin kaunis.
    Nyt sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin hankkia postilaatikkoosi kortti, jossa on tämä kaunis postimerkki :-))
    ...Ja kyllä, odotan joulua todella innolla, vaikka meillä onkin nyt kaunein syksy... lehdet alkavat vaihtua ja puut näyttävät kauneimpia väreiään.
    Viola lähettää terveisiä
    Thank you very much.

    VastaaPoista
  4. Nyt pitää vaan hankkia kauniita joulukortteja, joihin kiinnittää näitä merkkejä! Tänä vuonna syksy on ollut Suomessakin pitkä ja lämmin. 🍁 Lumesta ei ole vielä tietoakaan.

    Kiitos vierailusta blogissani! Terveisiä sinne Saksaan! 🌺

    VastaaPoista
  5. Onpa kauniita! Ostin jo Kasvihuoneilmiössä poiketessa kortitkin, Inge Löökin tunnelmallisia ja Katja Saarion veikeitä jouluaiheisia kortteja, joihin nämä merkit sopivat hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On kyllä kauniita nämä tämän vuoden merkit! Sopivat monenlaisiin kortteihin. Minä olen korttien suhteen ihan jälkijunassa. 😆 Yleensä tähän aikaan kortit on suunniteltu ja tilattu.😄

      Poista
  6. ihania merkkejä ikimerkin voi ulkomaillellin laittaa kera 25 sentin postimerkin on 5 kirjekaveria suomen ulkopuolella. koskahan noita merkkejä voi ostaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkkaa päivämäärää ei ole tiedossa, mutta aiempina vuosina merkit ovat tulleet myyntiin marraskuussa. Sehän on kiva, että ulkomaillekin laittaa mukaan meidän oman joulumerkin. ✨😄

      Poista