Kirjailija-kuvittaja Elsa Beskow - Ruotsin rakastetuin sadunkertoja

Elsa Beskow (1874 - 1953) syntyi Tukholmassa. Lapsia oli viisi: neljä siskosta ja veli. Elsan lempikirja oli Topeliuksen satukirja, jota hän kanniskeli kainalossaan ja luki ääneen.

”Jag var bara sex år då jag hade klart för mig, att jag helst av allt ville lära mig rita, när jag blev stor, och allra helst rita i sagoböcker. Min bror och jag brukade ofta sitta och rita tillsammans. Han ritade vikingafejder och grekiska hjältestrider, medan jag ritade barn och stugor och landskap.”

Isä ajautui konkurssiin, ja perhe joutui muuttamaan syrjemmälle. Isoäiti oli Elsalle tärkeä, ja hän kertoi tytölle satuja. Elsan mukaan hänen lapsuutensa loppui 13-vuotiaana isoäidin kuoltua. Isä kuoli Elsan ollessa 15-vuotias, ja perhe muutti naimattomien tätiensä ja setänsä kotiin asumaan. He olivat esikuvia yhdelle hänen tulevista satukirjoistaan (Täti Vihreä, täti Ruskea ja täti Sinipunainen, 1918).

Beskow opiskeli kuvataiteen opettajaksi. Vuonna 1894 hän alkoi työskennellä lastenlehti Jultomtenille ja ryhtyi tekemään omia satukirjoja. Hän avioitui Natanael Beskowin kanssa 1897, ja he saivat kuusi poikaa. Hän käytti lapsia malleina piirustuksissaan. 

Beskowin ensimmäinen kirjajulkaisu oli Sagan om den lilla lilla gumman (Satu pikku pikku eukosta) vuonna 1897 ja ammatillinen läpimurto Puttes äventyr i blåbärsskogan (1902). Kirjailijan itsensä mielestä Tomtebo barnen (1910) oli hänen parhaita kertomuksiaan.

Beskow oli yksi Ruotsin lastenkirjallisuuden perustajista. Hän kirjoitti ja kuvitti yhteensä noin 40 lastenkirjaa ja kuvitti aapisia ja laulukirjoja. Hänen kuolemansa jälkeen tyyliä pidettiin vanhanaikaisena, mutta suosio palautui, ja hänen teoksistaan on otettu uusintapainoksia. Beskow saavutti myös kansainvälisen arvostuksen, ja hänen kirjojaan on käännetty yli 20 kielelle. 

Beskowin sadut ovat monille tuttuja lapsuudesta, ja hän on ollut inspiraation lähde monelle muulle taiteilijalle. Beskow sai vuonna 1952 Lars Holgersson -palkinnon elämäntyöstään. Elsa Beskow -palkinto jaetaan vuosittain parhaalle lasten kuvakirjalle tai parhaiten kuvitetulle lastenkirjalle. Ensimmäisen niistä sai Tove Jansson vuonna 1958.

Beskowin kirjojen lämmin huumori, luonnon ja ihmisen läheisyys ja lapsuuden suurenmoinen, onnellinen maailma viehättävät sekä lapsia että aikuisia. Perheen talo ja villiintynyt puutarha toimivat inspiraationa hänen kirjoissaan. Hän yhdisti todellisuutta sadun elementteihin, ja kirjoissa seikkaili lasten kanssa peikkoja, tonttuja ja puhuvia eläimiä. 

Beskowin kuvat koristavat myös joulukortteja, astioita, joulupalloja ja -kalentereita. 

Taidemaalari Rudolf Koivu - satumainen kuvittaja

Rudolf Koivu, al. Koivunen (1890 - 1946) syntyi Pietarissa. Hänen isänsä kuoli tuberkuloosiin lapsen ollessa 5-vuotias ja äiti verensyöksyyn, kun Rudolf oli 13 vuotta. Poika asui ensin enonsa luona. Vuoden kuluttua nälkiintynyt, ihmisarka Rudolf muutti isoäitinsä hoiviin Tyrväälle, mutta tämäkin menehtyi jo seuraavana vuonna. 

Koivu lähti Helsinkiin juoksupojaksi, tapasi siellä kummitätinsä ja sai uuden kodin hänen lämpimän ja viihtyisän perheensä luona. Lapsirakas Rudolf kertoi perheen lapsille satuja ja piirsi paperinukkeja. Perhe kustansi taiteellisesti lahjakkaan Rudolfin piirustuskouluun, ja hän valmistui vapaaksi taiteilijaksi vuonna 1910. 

Koivu pääsi kuvittamaan monia lehtiä, eläintarinoita ja legendoja ja sai sitten vakituisen työn Werner Söderströmillä kuvittajana. Hän kuvitti muun muassa Topeliuksem ja Andersenin satuja. Sopimus Katekismuksen kuvittamisesta mahdollisti matkojen tekemisen Eurooppaan, mistä hän sai vaikutteita tyyliinsä. 

Suomeen palattuaan Koivu joutui taloudellisiin vaikeuksiin boheemin elämäntyylinsä takia. Hän muutti mesenaattimsa August Thitzin luo, ja tämän huolehtiessa taiteilijan taloudellisista asioista Koivulla oli tuotteliain kautensa. Yhteistyö satukirjailija Raul Roineen kanssa oli hedelmällinen, ja vuosittain ilmestyvät satukirjat koottiin Satuja-teokseksi, joka on saanut suuren suosion. Koivu kirjoitti myös omia satuja, jotka on koottu teokseksi Rudolf Koivun satukirja.

Sotien myötä Koivun terveys heikkeni. Viimeisinä vuosinaan hän kuvitti käännöskirjallisuutta, kuten Tuhannen ja yhden yön satuja (1945) ja Grimmin kauneimmat sadut (1946). Hänen varhainen menehtymisensä aivoverenvuotoon 55-vuotiaana koettiin suurena menetyksenä.

Rudolf Koivu oli Suomem kaikkien aikojen merkittävin satukirjojen kuvittaja ja satukirjailija. Hän teki jo opiskeluaikana pilapiirroksia ja oli yksi poliittisen satiirin uranuurtajia. Hän kuvitti uransa aikana satukirjojen ja lehtien lisäksi satusarjakuvia, oppikirjoja ja romaanien kansia. 

Koivu piirsi myös 154 postikorttioriginaalia, lähinnä jouluisista aiheista. Olihan hän jouluaattona syntyneenä joulun lapsi itsekin. 

Rudolf Koivun vankka tekniikka, rikas mielikuvitus sekä herkkä ja tunnelmallinen syvällisyys tekivät hänestä uransa aikana halutun kuvittajan. Hänen satumaiset kuvansa koskettavat katsojan sisäistä lasta. Koivusta tuli koko kansan tuntema ja rakastama taiteilija, jonka kuvasto on muodostunut osaksi kollektiivista alitajuntaamme. (Tässä linkissä on mielenkiintoinen katsaus Koivun kuvaston psykologisiin merkityksiin.) Vuodesta 1949 hänen elämäntyönsä kunniaksi on jaettu Rudolf Koivu -palkinto ansioituneelle lasten- ja nuortenkirjan kuvittajalle. 

Kuvittaja-taidemaalari Martta Wendelin - kuvitustaiteen mestari

Martta Wendelin (1893 - 1986) syntyi Kymin Karhulassa runsaslapsiseen perheeseen. Perhe muutti sittemmin Helsinkiin, missä Martta opiskeli piirustusta Helsingin yliopistossa. Hän haaveili oman lastenkirjan tekemisestä ja maalasi lapsiaiheisia akvarelleja. Hän sai kuvituksensa julkaisuun runoteoksessa Kultaisilta päiviltä 1921. 

Wendelin pääsi töihin Porvooseen WSOY:lle, missä hän kuvitti oppikirjoja sekä lasten, nuorten ja aikuisten kirjoja. Hänen esimiehensä oli Akseli Gallen-Kallela, joka kannusti häntä maalaamiseen. Hän kuvitti myös lehtiä ja teki muun muassa Kotilieden ja Oma koti-lehden kansikuvia. 

Postikorrteja Wendelin maalasi noin tuhannesta eri aiheesta. Joulukorttien kuvituksen hän aloitti 1920-luvulla. Korteista tehdään edelleen uusintapainoksia.

Yhtä lukuun ottamatta hänen sisaruksensa kuolivat kulkutauteihin, ja Martta asui äitinsä kanssa. Vuonna 1925 he muuttivat Helsinkiin, jossa Martta toimi vapaana kuvittajana eri kustantamoille. Hän maalasi myös öljymaalauksia ja osallistui taidenäyttelyihin.

Wendelin matkusteli sekä kotimaassa että ulkomaanmatkalla Euroopassa ja sai inspiraatiota moniin tunnettuihin maalauksiinsa. Laatokan Valamossa vieraillessaan hän maalasi Valamo-postikorttisarjan, jonka painos tuhoutui lähes kokonaan talvisodassa. 70-luvulla niistä otettiin uusintapainos Uuden Valamon tukemiseksi. 

Vuonna 1937 Wendelin sairasti keuhkoputkentulehduksia ja lääkäri suositteli muuttoa maalle, ja niin taiteilija muutti Tuusulaan täysihoitoon ja jäi asumaan paikkakunnalle pysyvästi. Ystäväperheen tyttö Helena tuli auttamaan Marttaa talon töissä, ja hänestä tuli Martan kasvattitytär. Taiteilija rakennutti Annivaaraan puutarhan ympäröimän, keskieuroopplaistyylisen taiteilijakodin, Kanervalan, jossa hän asui Helenan perheen kanssa.

Kun kuvitustyöt vähenivät, Wendelin palasi maalaustaiteeseen ja teki viimeisinä vuosikymmeninä tilaustöitä, muun muassa suosittuna muotokuvamaalarina. 

Tuusulassa Wendelinin ympärille syntyi tiivis ystäväjoukko, Tyttökerho, joka huolehti vanhenevasta taiteilijasta ja hänen tuotantonsa säilymisestä. Vanhemmiten puutarhanhoidosta tuli hänelle tärkeää ja kukista keskeinen maalausaihe. Wendelin haudattiin kodin puutarhaan.

Wendelin eli pitkän ja työteliään elämän ja tuli tunnetuksi suomalaisen maalaiselämän, vuodenaikojen ja idyllisen kotielämän kuvaajana. Hän kuvasi lasten elämää lempeällä ja valoisalla tyylillä. Pastellimaalarina hän käytti taitavasti värejä. Korttien kuvittajana hän oli miniatyyrimäisen taitava. Maalaamisen lisäksi taiteilija suunnitteli vaatteita, huonekaluja, puutarhoja, taloja ja kesämökkejä. Hän suunnitteli myös joulumerkkejä tuberkuloosin vastustamiseksi.

Wendelin lahjoitti 80-luvulla Tuusulan kunnalle noin 2 000 kuvitusoriginaalin kokoelman, josta tuli Tuusulan taidemuseon kuvitustaiteen kokoelman perusta. Osa teoksista on Taidekeskus Kasarmissa.

Tämä viimeinen lehti minulla onkin omana. Ostin sen joskus antikvariaatista, koska kuva on niin idyllinen ja lempeä. Taattua Wendeliniä siis!