maanantai 25. syyskuuta 2023

Taidemaalari Rudolf Koivu - satumainen kuvittaja

Rudolf Koivu, al. Koivunen (1890 - 1946) syntyi Pietarissa. Hänen isänsä kuoli tuberkuloosiin lapsen ollessa 5-vuotias ja äiti verensyöksyyn, kun Rudolf oli 13 vuotta. Poika asui ensin enonsa luona. Vuoden kuluttua nälkiintynyt, ihmisarka Rudolf muutti isoäitinsä hoiviin Tyrväälle, mutta tämäkin menehtyi jo seuraavana vuonna. 

Koivu lähti Helsinkiin juoksupojaksi, tapasi siellä kummitätinsä ja sai uuden kodin hänen lämpimän ja viihtyisän perheensä luona. Lapsirakas Rudolf kertoi perheen lapsille satuja ja piirsi paperinukkeja. Perhe kustansi taiteellisesti lahjakkaan Rudolfin piirustuskouluun, ja hän valmistui vapaaksi taiteilijaksi vuonna 1910. 

Koivu pääsi kuvittamaan monia lehtiä, eläintarinoita ja legendoja ja sai sitten vakituisen työn Werner Söderströmillä kuvittajana. Hän kuvitti muun muassa Topeliuksem ja Andersenin satuja. Sopimus Katekismuksen kuvittamisesta mahdollisti matkojen tekemisen Eurooppaan, mistä hän sai vaikutteita tyyliinsä. 





Suomeen palattuaan Koivu joutui taloudellisiin vaikeuksiin boheemin elämäntyylinsä takia. Hän muutti mesenaattimsa August Thitzin luo, ja tämän huolehtiessa taiteilijan taloudellisista asioista Koivulla oli tuotteliain kautensa. Yhteistyö satukirjailija Raul Roineen kanssa oli hedelmällinen, ja vuosittain ilmestyvät satukirjat koottiin Satuja-teokseksi, joka on saanut suuren suosion. Koivu kirjoitti myös omia satuja, jotka on koottu teokseksi Rudolf Koivun satukirja.


Sotien myötä Koivun terveys heikkeni. Viimeisinä vuosinaan hän kuvitti käännöskirjallisuutta, kuten Tuhannen ja yhden yön satuja (1945) ja Grimmin kauneimmat sadut (1946). Hänen varhainen menehtymisensä aivoverenvuotoon 55-vuotiaana koettiin suurena menetyksenä.

Rudolf Koivu oli Suomem kaikkien aikojen merkittävin satukirjojen kuvittaja ja satukirjailija. Hän teki jo opiskeluaikana pilapiirroksia ja oli yksi poliittisen satiirin uranuurtajia. Hän kuvitti uransa aikana satukirjojen ja lehtien lisäksi satusarjakuvia, oppikirjoja ja romaanien kansia. 


Koivu piirsi myös 154 postikorttioriginaalia, lähinnä jouluisista aiheista. Olihan hän jouluaattona syntyneenä joulun lapsi itsekin. 










Rudolf Koivun vankka tekniikka, rikas mielikuvitus sekä herkkä ja tunnelmallinen syvällisyys tekivät hänestä uransa aikana halutun kuvittajan. Hänen satumaiset kuvansa koskettavat katsojan sisäistä lasta. Koivusta tuli koko kansan tuntema ja rakastama taiteilija, jonka kuvasto on muodostunut osaksi kollektiivista alitajuntaamme. (Tässä linkissä on mielenkiintoinen katsaus Koivun kuvaston psykologisiin merkityksiin.) Vuodesta 1949 hänen elämäntyönsä kunniaksi on jaettu Rudolf Koivu -palkinto ansioituneelle lasten- ja nuortenkirjan kuvittajalle. 








4 kommenttia:

  1. kauniita joulu ja talvikuvia.

    VastaaPoista
  2. Ooh, onpas Koivun elämäkertakin kuin romaanista.
    Hänen työnsä ovat upeita, mutta jotenkin kuitenkin pidän enemmän näistä aiemmin esittelemistäsi kuvittajista, varsinkin Wendelinistä ja Nyströmistä.
    Taidan silti mennä etsimään "Rudolf Koivun Joulukirjaa". Jossain se on hyllyssä. :)
    Ihanaa kun postaat näin jouluisia aiheita! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva olla jo joulufiiliksissä❣️ Vielä on yksi kuvittaja tulossa esittelyyn. 😀
      Minulla ei taida olla Koivua. Tosin en muistanut kahta Carlssonin kirjaa omistavani ennen kuin tunnistin yhden kansikuvan tietoja etsiessäni, ja sitten vieressä oli toinenkin kirja. 😄

      Poista