sunnuntai 24. syyskuuta 2023

Kuvittaja-taidemaalari Martta Wendelin - kuvitustaiteen mestari

Martta Wendelin (1893 - 1986) syntyi Kymin Karhulassa runsaslapsiseen perheeseen. Perhe muutti sittemmin Helsinkiin, missä Martta opiskeli piirustusta Helsingin yliopistossa. Hän haaveili oman lastenkirjan tekemisestä ja maalasi lapsiaiheisia akvarelleja. Hän sai kuvituksensa julkaisuun runoteoksessa Kultaisilta päiviltä 1921. 

Wendelin pääsi töihin Porvooseen WSOY:lle, missä hän kuvitti oppikirjoja sekä lasten, nuorten ja aikuisten kirjoja. Hänen esimiehensä oli Akseli Gallen-Kallela, joka kannusti häntä maalaamiseen. Hän kuvitti myös lehtiä ja teki muun muassa Kotilieden ja Oma koti-lehden kansikuvia




Postikorrteja Wendelin maalasi noin tuhannesta eri aiheesta. Joulukorttien kuvituksen hän aloitti 1920-luvulla. Korteista tehdään edelleen uusintapainoksia.







Yhtä lukuun ottamatta hänen sisaruksensa kuolivat kulkutauteihin, ja Martta asui äitinsä kanssa. Vuonna 1925 he muuttivat Helsinkiin, jossa Martta toimi vapaana kuvittajana eri kustantamoille. Hän maalasi myös öljymaalauksia ja osallistui taidenäyttelyihin.

Wendelin matkusteli sekä kotimaassa että ulkomaanmatkalla Euroopassa ja sai inspiraatiota moniin tunnettuihin maalauksiinsa. Laatokan Valamossa vieraillessaan hän maalasi Valamo-postikorttisarjan, jonka painos tuhoutui lähes kokonaan talvisodassa. 70-luvulla niistä otettiin uusintapainos Uuden Valamon tukemiseksi. 


Vuonna 1937 Wendelin sairasti keuhkoputkentulehduksia ja lääkäri suositteli muuttoa maalle, ja niin taiteilija muutti Tuusulaan täysihoitoon ja jäi asumaan paikkakunnalle pysyvästi. Ystäväperheen tyttö Helena tuli auttamaan Marttaa talon töissä, ja hänestä tuli Martan kasvattitytär. Taiteilija rakennutti Annivaaraan puutarhan ympäröimän, keskieuroopplaistyylisen taiteilijakodin, Kanervalan, jossa hän asui Helenan perheen kanssa.

Kun kuvitustyöt vähenivät, Wendelin palasi maalaustaiteeseen ja teki viimeisinä vuosikymmeninä tilaustöitä, muun muassa suosittuna muotokuvamaalarina. 

Tuusulassa Wendelinin ympärille syntyi tiivis ystäväjoukko, Tyttökerho, joka huolehti vanhenevasta taiteilijasta ja hänen tuotantonsa säilymisestä. Vanhemmiten puutarhanhoidosta tuli hänelle tärkeää ja kukista keskeinen maalausaihe. Wendelin haudattiin kodin puutarhaan.


Wendelin eli pitkän ja työteliään elämän ja tuli tunnetuksi suomalaisen maalaiselämän, vuodenaikojen ja idyllisen kotielämän kuvaajana. Hän kuvasi lasten elämää lempeällä ja valoisalla tyylillä. Pastellimaalarina hän käytti taitavasti värejä. Korttien kuvittajana hän oli miniatyyrimäisen taitava. Maalaamisen lisäksi taiteilija suunnitteli vaatteita, huonekaluja, puutarhoja, taloja ja kesämökkejä. Hän suunnitteli myös joulumerkkejä tuberkuloosin vastustamiseksi.


Wendelin lahjoitti 80-luvulla Tuusulan kunnalle noin 2 000 kuvitusoriginaalin kokoelman, josta tuli Tuusulan taidemuseon kuvitustaiteen kokoelman perusta. Osa teoksista on Taidekeskus Kasarmissa.





Tämä viimeinen lehti minulla onkin omana. Ostin sen joskus antikvariaatista, koska kuva on niin idyllinen ja lempeä. Taattua Wendeliniä siis!

2 kommenttia:

  1. Ei näistä voi muuta kuin sanoa "ihania, ihania, ihania".
    Tuo sinulla olevan lehden kansi on todella lempeä tunnelmaltaan. Minulla on Iris rukasta painos, jossa on kuvassasi näkyvä kansi. Uusi suosikkikuvani on mummo kutomassa sukkaa lapsukainen vieressä penkillä. Siinä on jotenkin harras tunnelma.
    Kiitos tästä postauksesta! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! ❤️

      Kortit ja lehden kannet on niin kauniita, että oli vaikea valita. Mummokuva on todellakin tunnelmallinen! Vanhoja lehtiä on mukava tutkia, kun jutut ovat niin erilaisia kuin nykypäivänä. Niihin on siihen aikaan panostettu ihan eri tavalla, syvällisemmin.

      Poista