tiistai 3. joulukuuta 2024

Joulukuun 3. päivä: pikkuinen lintu

Lapsuudenkotini oli ”etään perällä” pienessä kylässä metsän keskellä. Lapsuuskesinä kuuli lähes kaikkien lintujen ääniä: oli haarapääskyn sirahduksia, käen kukuntaa, haukkojen kiljahduksia, pöllöjen huhuilua. Kun kuuntelee melkein minkä tahansa muun kuin merilintujen ääniä, muistaa kuulleensa sen lapsena. 

Talvella äidillä oli tapana laittaa lintulaudalle siemeniä ja puuhun talipalloja. Ikkunasta pystyi seuraamaan keltasirkkujen, talitiaisten ja hömötiaisten pyrähtelyä. Välillä puu oli punaisenaan hennomman ja kirkkaamman punaisia punatulkkuja. Usein talvipakkasilla tuli mieleen laulu ”Pii pii pikkuinen lintu, pakottaako jalkojas”. Joskus jouluna linnuille vietiin lisäksi lyhde. Pakkaset olivat välillä kovia ja talvet pitkiä, joten ruokintaa oli tärkeä jatkaa kevääseen saakka. 

Kaupunkioloissa lintujen ruokinta ei ole suotavaa, koska rottaongelmaa en halua kaupunkiimme. Kyllä pikkulintuja silti aika ajoin lennähtää syreenipuuhumme nokkimaan ja ilahduttamaan väripilkkuina talvimaisemaa.


 

6 kommenttia:

  1. Pikkulintujen ruokkiminen on tärkeä osa joulua.
    Jäin pitkäksi aikaa ihastelemaan tuota kortin kuvaa. Luulen että mekin olemme joskus saaneet samanlaisen kortin, koska se näyttää niin tutulta. Kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi jo vanhempi polvi on säilyttänyt joulukorttejaan. Tämä on mieheni mummon peruja. Kun kortteja poimii näin yksitellen tarkasteluun, niihin tulee keskityttyä vielä paremmin. 😀

      Poista
  2. Pikkulinnut ovat niin suloista katseltavaa. Meillä oli ennen lintulauta keittiön ikkunan alla, mutta ollaan luovuttu rottaongelman takia. Joulukorteissa on usein lintuja. Mukavaa että olet jouluihminen ja se näkyy blogista 🍎🎄❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi linnut löytävät pihapuista jotain nokittavaa, niin niitä silloin tällöin näkyy pihapiirissä, vaikkei ruokkia voikaan. Rottaongelma on kuulemma leviämässä lämpimien talvien takia. Ihan kamalaa, jos niitä tunkisi taloon sisään ja viemäreihin. 😟

      Jouluihminen olen kyllä läpikotaisin. Pitäisiköhän lähteä Joulupukin pajakylään tontuksi, niin voisi olla ympäri vuoden joulumaassa?! 🤶🏻 Sinne taitaisi kyllä tarvita paremman kielitaidon kuin englanti, auttava ruotsi ja saksan alkeet. 😄

      Poista
  3. Näissä vanhoissa joulukorteissa vaan on sitä jotain. 🥰

    VastaaPoista