Joulukuun 17. päivä: joulupukki, joulupukki

Tässä kortissa joulupukki on jakamassa lahjoja kaikille kilteille lapsille:

Muistan, kun joskus lapsena odottelin ”ison kamarin” eli olohuoneen ikkunassa hartaasti pukkia tuijottaen postilaatikolle eli siihen, missä hiekkatie päättyi pihaamme ja postinkantajan auto kävi kääntymässä tuodessaan postin (hän muuten sai isän tilaamaan meille Aku Ankan, kun olin alle viisi, ja pian opinkin sitten itse lukemaan). Ei siinä pieni tyttö jaksanut kauan päivystää, kun muualla tapahtui kaikkea mielenkiintoista. Ei kai se pukki edes näin aikaisin tulisi.

Äiti puuhasteli keittiössä jouluruokia valmistellen. Tortut ja piparit oli leivottu jo aiemmin äidin tekemistä taikinoista, mutta jotenkin narulla sidottujen laatikoiden kulmat olivat taitetun näköiset ja sisältö oli huvennut, joten taikinoita piti tehdä joulunalusviikoilla useampaan otteeseen. Pullaa, kuivakakkua ja hannatädinkakkuja oli äiti myös valmistanut, samoin porkkana- ja lanttulaatikkoa . Kinkun paistamisen jälkeen oli isän kanssa tapana ”topata” ruisleivän paloja kinkkurasvassa.

Kun aika kävi tuvassa pitkäksi, laitoin ulkovaatteet päälle. Jos lunta oli satanut, lapioin vähän matkaa saunapolkua tai vedin pulkalla isän avuksi halkoliiteristä halkoja sisälle puiseen, isoon halkolaatikkoon. Navetassa saattoi käydä kurkistamassa lehmiä ja, jos ruokinta-aika oli, vetää lehmien eteen heinäladosta heiniä. Heinähankoa en tosin saanut käyttää, ettei olisi tullut haaveria. Juomakulhoista kuului hauska ääni,  kun lehmät painoivat turvallaan vettä tulemaan. Myös lypsykone piti hassua ääntä, ja maito kulki katon rajan putkissa maitohuoneen säiliöön. Äiti taas lypsi käsin, ja lypsämistä olin kesällä kokeillut itsekin

Pihalla veli kantoi ulkosaunaan puita ja veti karjakeittiöstä vesiletkun, jolla muurinpadan ja kylmävesisaavit sai täyteen. (Saunarakennus oli muuten ollut aluksi kotina, kun tontti  50-luvulla ostettiin ja taloa rakennettiin. Sauna oli kyllä niin pieni, että miten ihmeessä sinne oli mahtunut viisihenkinen perhe ja vielä rakennusmiehiä kortteeriin.)  Kertalämmitteisen kiukaan alle viriteltiin tulet ja puita piti lisäillä, kunnes koko harmaan, ison pömpelin kivilasti oli kuuma ja avatun luukun sisään vettä heittäessä tuli kunnon sihahdus. Illan hämärtyessä sauna olisi hämyisen tunnelmallinen. Vaikka sauna oli kuuma, lattia oli pakkasella kylmä, joten oli mukavampi peseytyä keskilauteella. Muurinpadassa oli kiehuvaa vettä, eikä sieltä saanut ottaa vettä kuin aikuiset ja he sekoittivat sopivaa vettä vatiin. 

Kun pihalla ei enää ollut tekemistä, lumet pudisteltiin vaatteista ja tultiin sisälle. Poikien huoneesta saattoi kaikua vinyylilevyjen ääni tai rumpujen soitto. Poikien huoneeseen ei oikeastaan saanut mennä ilman asiaa, mutta joskus olin nähnyt hassuja levynkansia. Poikien huone oli siisti ja sängyt oli aina pedatut. Meidän tyttöjen huone oli yleensä sekaisempi: oli leikkejä kesken, tavaroita hujan hajan ja sängytkin usein petaamatta, mutta ei jouluna. Joulusiivot oli tehty huolellisesti koko talossa. 

Meillä oli jouluisin vanhimpien sisarusten perheitä kylässä, ja kerran sattui sellainen juttu, että olimme vieneet ”kilienkelin” eli enkelikellon huoneeseemme. Sisko sytytti kynttilät ja sitä katseltiin. Yhtäkkiä veljentytön pitkiin hiuksiin tarrttui kynttilästä tuli. Sisko ymmärsi käskeä tytön lattialle ja tukahduttaa tulen mattoon. En tiedä, miksi lapsille enkelikello edes annettiin, mutta sen jälkeen sitä poltettiin vain valvonnan alla alakerrassa. 

Iltapäivä olikin jo niin pitkällä, että oli aika kipaista saunassa ja sitten olikin jouluruoan aika. Kinkku oli hyvää. Tosin en tykännyt läskisestä reunasta. Laatikot eivät minulle oikein maistuneet, oman maan perunat kyllä. Vähän alkoi ruuan jälkeen jo jännittää, tuleekohan se pukki. Yhtäkkiä ovelta alkoi kuulua kopinaa ja ovi avattiin. Paksuun pörröiseen takkiin ja saappaisiin pukeutunut, kepin kanssa kävelevä, möreä-ääninen, valkopartainen pukki kysyi, että ”onkos täällä kilttejä lapsia”. Ja olihan niitä, isompia ja pienempiä! Pukille laulettiin ja pienimmät kävivät pukin sylissä. Satuin huomaamaan pukin kinttaan ja takin hihan väliin jäävästä aukosta tutun näköisen ranneketjun. Sehän oli 11 vuotta vanhemman veljeni rippilahja. Mutta kyllä se oli Korvatunturin pukki sittenkin! 

Lahjoja availtiin siellä täällä. Joulupapereita oli iso kasa. Kun paketit oli avattu, huomasin, että sisko oli saanut kauniin kaulakorun. Ihastelin sitä,  ja vanhin siskoni kysyi, että olikos sinulla samanlainen. Ei minulla ollut. Sisko supatti äidille jotain, ja äiti alkoi tutkia paperikasaa. Sieltä paperin sisältä löytyi minunkin kaulakoru. On tärkeää, että pukki oli ollut tasapuolinen. Äidillä oli tapana lopuksi taitella isoimpia joulupapereita ja kääriä joulunauhoja myöhemmin käytettäviksi. Säästäväisyys kunniaan! Lahjoja oli monenmoista; oli yömekkoa, kerrastoa, palapeliä, kirjoja, piirustusvälineitä, nukkeja. Kyllä oltiin oltu kilttejä vuoden mittaan! 

Sitten juotiin joulukahvit kaikkine leipomuksineen ja sai avata pukin tuomat suklaarasiat. Oli mukava lukea pukin tuomaa kirjaa ja syödä suklaata mahan täydeltä. Tätini oli Fazerilla töissä ja lähetti ennen joulua meille ison laatikollisen ”hammaslääkettä”, joten herkuista ei ollut puutetta. Illalla tuli tv:stä jouluohjelmaa ja leikittiin uusilla leluilla. Isä sanoi aina, että ”tulis joulu, niin sais yölläkin syyä”. Ei nyt ehkä yöllä syöty, mutta illalla oli mukava ottaa ruisleipää ja siihen kinkkusiivu päälle. Kyllä se olikin hyvää! Sitten nappasin pukin tuoman ihanan yömekon ylleni, järjestelin lahjat pöydälleni ja nukahdin autuaaseen joulu-uneen. ✨