Joulukuun 6. päivä: koti ja isänmaa

Hyvää itsenäisyyspäivää! 🇫🇮

Varsinaisesti päivään liittyvää korttia en löytänyt, mutta tämä kortti kaksine kynttilöineen ja sini-valkoisine värityksineen edustakoon itsenäisyyspäivää:

Kuudes päivä joulukuuta muistuttaa suomalaisia menetyksistä ja uhrauksista ja toisaalta vapauden voitosta. Vaikeiden vaiheiden jälkeen Suomi säilytti itsenäisyytensä, moninaisen kulttuurinsa, vivahteikkaan kielensä, sananvapautensa ja vapauden rakentaa maataan omaan suuntaansa. Toivokaamme, ettei meidän nuortemme tarvitse kokea vieraan vallan uhkaa!

Luulen, että meille karjalaisjuurisille itsenäisyyspäivässä on oma sävynsä, sillä karjalaiset menettivät sodassa kaatuneiden perheenjäsenten lisäksi Karjalan laulumaansa, kotinsa ja heimonsa. Heistä tuli evakkoja, evakuoituja, pakolaisia, ja heidät ripoteltiin ympäri muuta Suomea, eikä aina kovin hyvällä vastaanotolla. Menetetyn Karjalan evakkoja oli 400 000, joten karjalaiset juuret omaavia suomalaisia on tällä hetkellä merkittävä määrä.

Evakkokansa ei välttämättä puhunut paljon kokemuksistaan arjessa, mutta onneksi evakkoaikaa on dokumentoitu, esimerkiksi tässä podcastissa (klik). Seuraava sukupolvi kiinnostui ajan kuluessa vanhempiensa menneisyydestä: on Karjala-seuroja, tehtiin matkoja kotiseudulle ja on avattu Karjala-tietokanta (klik). Minäkin kävin isän lapsuudenkodin tanhuvilla kohisevan kosken rannalla, humisevien honkain juurella vajaa parikymmentä vuotta sitten, ja tietokannasta olen löytänyt tietoja omista edesmenneistä sukulaisistani. 

Jotta seuraavat polvet eivät kokonaan unohtaisi juuriaan ja historiaansa, kannattaa heille siitä kertoa. Ylen Elävästä arkistosta löysin jutun ja videoklippejä runonlaulaja Elmi Tsokkisesta (klik), jossa hän kertoo karjalaisista perinteistä ja lausuu runoja. Elmi on samaa sukua kanssani, ja myös oma mummoni oli runonlaulaja. 

Karjalaisista juuristani minulle on periytynyt tummapiirteinen ulkonäkö, puheliaisuus, musikaalisuus, vieraanvaraisuus ja ”ilo pintaan vaikka syän märkänis”-elämänasenne, toisaalta jonkinasteinen melankoliakin. Pojissani näen paljon isäni suvun piirteitä, niin ulkonäössä kuin luonteessakin. Karjala ja karjalaisuus ei ole siis kokonaan kadonnut.

Sukupolvien ketjusta kertoo myös laulu Metsän tytär: Saija Saarnisto