sunnuntai 25. lokakuuta 2020

Haaste

Tule joulu kultainen -blogin Ulla haastoi minut jouluaiheisen listan tekemiseen, ja tässäpä vastauksia kysymyksiin. Jos innostuit listan laatimisesta, haastan sinut tarttumaan haasteeseen.

 Viisi sanaa jotka tulevat mieleesi kun kuulet sanan "joulu"?

Hyasintti, joulukuusi, pähkinänsärkijä, kinkku, rauha.

Aika perinteisillä mennään. Pähkinänsärkijöistä olen kiinnostunut viime vuosina sekä koristeissa että elokuvissa. 

Aiotko tehdä jotain eri lailla tänä jouluna viime vuoteen verrattuna?

Tänä syksynä opiskelut ovat temmanneet täysillä mukaansa, joten vapaa-ajat ovat menneet kirjoittamistehtävien parissa. Joulufiilistely on väreillyt kuitenkin taustalla, ja joulukoristearsenaalia on jo tullut täydennettyä Rustasta, joka tuli kesällä paikkakunnalle. Hieman pienemmällä ponnella ovat    joulun alkutahdit  joka tapauksessa kajahtaneet.

Itse aaton viettämisen kokonpano riippuu koronan liikkeistä. Voiko tänä vuonna kotona olla vain ydinperheellä? Sen aika näyttää.

Jatka lausetta: "Ei joulua ilman..."."?

... joululauluja. Kun oikein mietin, ilman lahjoja, kinkkua ja kuustakin joulu tulisi, mutta joululaulut virittävät jo yksinään jouluun.

Joulupöydän tärkein asia?

Kinkku, laatikot, rosolli, Dijonin hunajasinappi. Kyllä nämä perinteiset joulupöydän meillä tekee. Siihen lisäksi apen savustama lohi on maukas lisä. Hyvä roseeviini kruunaa aterian, kun viini muuten ei näy ruokapöydässämme.

Voisitko viettää joulua ulkomailla?

Mieluummin ei. 

Jos viettäisit joulua ulkomailla, minne matkustaisit?

Jossakin Englannin, Skotlannin tai Irlannin nummilla olevassa kivitalossa takkatulen lämmössä voisi mielikuvissa joulun ehkä viettää.

Paras joulumusiikkivinkkisi?

Olen useinkin tyrkyttänyt joulumusiikkivinkkejä blogissani: Pentatonix on yksi ihanimmista. Olen laatinut Spotifyhin oman joulusoittolistani, joka on tosi monipuolinen. Tällä hetkellä siellä on noin 9 tunniksi kappaleita. Toivottavasti tänä vuonna listaan löytyy lisää uusia ihania biisejä. Parhaillaan soi Mark Masrin laulu Holy Child.

Paras jouluelokuva?

Syyslomalla aloitimme jouluelokuvapinon Pähkinänsärkijä ja neljä valtakuntaa -elokuvalla. Se on yksi lemppareista tällä hetkellä. Holiday tulee katsottua joka vuosi. Mutta mitä tapahtui joulupukille -elokuvat ovat yksi perinne.

Joulutortut vai piparkakut?

Ei kumpikaan. Pipareita on yleensä yksi satsi lasten takia leivottu, torttuja ei ollenkaan. Kardemummakuivakakun olen usein leiponut jouluksi, mutta kahvipöytäherkuttelu on tavattu hoitaa konvehdeilla.

Avaatteko joululahjat aamulla vai illalla?

Paketit avataan aattoiltana pukin vierailun jälkeen. Ortodoksiperinteessä joulunvietto aloitettaisiin vasta joulupäivänä, mutta lasten mukaan on toteutettu luterilaisia perinteitä. 

Ostatko itsellesi joulukalenterin?

Totta kai! Olen jo ostanut verkkokaupasta kuvakalenterin. Lisäksi sorruin Lindtin kalenteriin. Tavallisista suklaakalentereista en pidä laisinkaan.

Koska voi aloittaa joulukoristelun?

Viimeistään syyslomalla laittelen valoja ja talvisempia verhoja. Varsinaisia joulukoristeita ripotellen. Valkoiset kuuset marraskuussa, oikea joulukuusi jouluviikolla. 

Koska joulu ajetaan ulos?

En millään malttaisi luopua joulusta. Paha Nuutti pois sen viepi. Kun oikea kuusi viedään ulos, minulla on tapana laulaa: ”joulu päättyy vaikkei kenkään sois, joulukuusi viedään pois pois pois, mutta ensi vuonna hän saapuu lailla ystävän, ei voi toivo pettää.” Silloin joulu on loppu. Mutta oikeastihan "...jotain säilyy/ pysyy/ säteilee/ ensi jouluun/ joulusta jouluun." (Maaria Leinonen)





10 kommenttia:

  1. Ihania vastauksia. <3
    On niin totta, että joululaulut ovat todella tärkeitä. Joulunodotus alkaa ainakin minulla joululauluja hyräilemällä.
    Lindtin paketti on taianomainen. Sain tästä postauksesta paljon inspiraatiota.
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että vastaukseni herättivät jouluisia ajatuksia! 💝
      Ihanaa viikkoa! 😀

      Poista
  2. Kiitos, oli ilo lukea sinunkin ajatuksia :)

    VastaaPoista
  3. Kiva lukea eri blogeista vastauksia näihin kysymyksiin :) Ja mitenkähän minulla on ihan mennyt ohi tuo Pähkinänsärkijä ja neljä valtakuntaa -elokuva?! :o Pitää korjata tilanne tänä vuonna ja katsoa se ehdottomasti. Onpa hienoa kun joulublogit alkavat taas aktivoitua, niin saa uusia vinkkejä. Holiday on myös itselleni tärkein elokuva joulun aikaan. Viime vuonna katsoinkin sen aatonaattoiltana kun pidin perinteiset joululahjavalvojaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhempi Pähkinänsärkijä on myös ihana. Mutta tämä ehkä vielä parempi.
      Erilaisia vastauksia on ollut kyllä kiva lukea blogeista!
      Juuri äsken katsoimme nuorimmaisen kanssa The Holidayn. Se on hyvä elokuva! 🎬



      Poista
  4. Heps, kävin lukemassa. Kun kyssäreihin malttaa vastata ajatuksella, tulee blogiin kivaa syvyyttä. 🥰

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit! Vastauksia on tosiaan hauskaa lueskella! ✨🎀

      Poista
  5. Meillä ei nuuttikaan vie joulua, vaan jatkamme siitä vielä viikon. Käuytämme valklokuusta, joka ei vrise, vaikka on oikea, se on myös todella kaunis. Meillä ihan eri, sillä kinkkua en enää syö! Se on kaloja, mätejä, salaatteja, rosollia, lanttulaatikkoa anopin ohjeella, imellettyä perunlattikkoa....Eikä pukkia, vaan joulun tonttu. Jännä nähdä, miten erilainen joulu on kahdella joulua sydämessään kantavalla. Meidän jouluelokuvakin on ranskalainen Une conte Noel, sillä Holiday ei meillä uponnut. Erilaiisuus on rikkautta sekin.
    Eikä glögiä vaan Glühweinia.

    ♥♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkokuusi kuulostaa kauniilta!

      En syö juuri muuten porsasta ja punaista lihaa, mutta itse paistettu kinkku on jouluna oltava. Kalajutut ovat kyllä ihania myös, mutta olen arka niiden säilyvyyden kanssa. Glögiin sekoitan jouluna Hehkuviiniä. Lieneekö samaa? 😄🍷

      Poista