Voit päätellä ihmisestä paljon siitä tavasta miten hän käsittelee näitä kolmea asiaa: sateinen päivä, kadonneet matkatavarat ja sotkeutuneet jouluvalot.
Minä olen delegoinut sotkeutuneet johdot ja kaulaketjut miehelleni, jolla on sorminäppäryyttä ja logiikkaa availla ne. Minä saan ne vaan entistä solmumpaan. 😄 Sadepäiviin taas suhtaudun tyyneydellä, eivätkä matkatavarat ole koskaan kadonneet.
No sepä! Just niin solmustahan ne adventin aikaan löytää kuin ne on nuuttina pakannut. 😂 Mies (jolle olen delegoinut valojen purkamisen ja asentelun) keksi kääriä ne vessapaperihylsyn ympärille. Samoin luin netistä viime vuonna vihdoin toimivan imukuppivalojen kiinnitystavan, etteivät kopsahtele irti koko joulukauden: hunajavesi. Eivät tipahtaneet yhtään kertaa, vaikka ikkunoissa on 30 imukuppikynttilää.
Pahin näistä kolmesta on tuo kadonnet matkatavarat, ei Suomen päässä niinkään, vaan siellä matkakohteessa. On heti lähdettävä ostoksille, koska jotain, paljonkin itse asiassa, on pakko saada nopeasti päällä olevien vaatteitten lisäksi. Meillä jouluvalot on aina järjestyksessä, kiitos mieheni, ja sateinen päivä on välillä aivan tervetullut. Pahin hermostuksen aihe minulle on yllätysvieraat, jotka sanovat olevansa jo tunnin kuluttua meillä. Sellaista on joskus tapahtunut.
Varmasti on kurjaa aloittaa loma kohteessa ilman tarpeellisia tavaroita. 😔
Vuosien myötä tosiaan joukukoristeiden pakkaaminenkin jalostuu taiteenlajiksi. 😄
Sateella on usein mukavaakin kävellä ulkona, kunhan on oikeanlaiset tamineet. Pahin on viimatuuli ja silmiä piiskaava räntäsade, kun sateenvarjokaan ei tahdo pysyä tuulessa oikein päin. ☔️
Heh, ostimme viime vuonna johdottomat ledikuusenkynttilät 😀
VastaaPoistaSehän on hyvä ratkaisu ongelmaan! 🕯😄
PoistaSotkeutuneet jouluvalot kiristää pinnaa, mitähän siitä pitäisi ajatella.🤔
VastaaPoistaMinä olen delegoinut sotkeutuneet johdot ja kaulaketjut miehelleni, jolla on sorminäppäryyttä ja logiikkaa availla ne. Minä saan ne vaan entistä solmumpaan. 😄 Sadepäiviin taas suhtaudun tyyneydellä, eivätkä matkatavarat ole koskaan kadonneet.
PoistaLisäisin listaan vielä neljännen: huonosti toimiva wifi. 🤣
VastaaPoistaNimenomaan! Plus kaikki apit ja päivitykset ja autentificatorit, jotka ovat ihan yhtä hepreaa., 😆
PoistaJotain voi päätellä myös ihmisestä kun katsoo kuinka hän pakkaa jouluvalot käytön jälkeen ;-)
VastaaPoistaNo sepä! Just niin solmustahan ne adventin aikaan löytää kuin ne on nuuttina pakannut. 😂 Mies (jolle olen delegoinut valojen purkamisen ja asentelun) keksi kääriä ne vessapaperihylsyn ympärille. Samoin luin netistä viime vuonna vihdoin toimivan imukuppivalojen kiinnitystavan, etteivät kopsahtele irti koko joulukauden: hunajavesi. Eivät tipahtaneet yhtään kertaa, vaikka ikkunoissa on 30 imukuppikynttilää.
PoistaPahin näistä kolmesta on tuo kadonnet matkatavarat, ei Suomen päässä niinkään, vaan siellä matkakohteessa. On heti lähdettävä ostoksille, koska jotain, paljonkin itse asiassa, on pakko saada nopeasti päällä olevien vaatteitten lisäksi. Meillä jouluvalot on aina järjestyksessä, kiitos mieheni, ja sateinen päivä on välillä aivan tervetullut.
VastaaPoistaPahin hermostuksen aihe minulle on yllätysvieraat, jotka sanovat olevansa jo tunnin kuluttua meillä. Sellaista on joskus tapahtunut.
Varmasti on kurjaa aloittaa loma kohteessa ilman tarpeellisia tavaroita. 😔
PoistaVuosien myötä tosiaan joukukoristeiden pakkaaminenkin jalostuu taiteenlajiksi. 😄
Sateella on usein mukavaakin kävellä ulkona, kunhan on oikeanlaiset tamineet. Pahin on viimatuuli ja silmiä piiskaava räntäsade, kun sateenvarjokaan ei tahdo pysyä tuulessa oikein päin. ☔️