En ole koskaan tainnut esitellä Tyynelän tonttulaa, jossa olen parina kesänä käynyt tutustumassa tonttuvaltakuntaan. Paikka sijaitsee Luodossa lähellä Pietarsaarta, ja se on avoinna yleisölle heinäkuussa sekä joulun alla, tänä vuonna 17. - 20. joulukuuta. Muinakin aikoina ryhmät voivat ottaa yhteyttä vierailua, juhlia tai pikkujouluja varten.
Pihapiirin rakennukset ovat 1700-luvulta, ja sieltä löytyy muun muassa tonttuverstas, suutari, leipomo, lelumuseo ja kappeli. Joka paikkaa asuttaa upeat kokonaan käsin tehdyt tontut, ja sisustus on talonpoikaisantiikkia. Tonttuja voi myös tilata, ja joulumuori Eija Porkola tekee jokaisesta tontusta oman persoonansa. Meillähän Tyynelän tonttuja asustaa kolme: Taavi, Tyyne ja Vili.
Jos olet jouluihminen, suosittelen vierailemaan Tyynelässä. Siellä on paljon nähtävää sekä aikuisille että lapsille ja joulumieli herää jopa keskellä kuuminta heinäkuuta.










Voi kuinka hauskoja kuvia! Luodossa Jeppiksen ulkopuolella - luulin että jossakin siellä opin uimaan, vaikken sentään joulun aikaan...
VastaaPoistaNo, siellä onkin kauniit maisemat uimaan opettelemiseen, 🌊
PoistaJoulua ja vanhaa suomalaista perinnettä, hienoa.
VastaaPoistaOvatpas elävän näköiset naamat, hui ! 😀
Miten tuo ensimmäinen soittaa kannelta kun on lapaset kädessä ?
Siellä oli tontuilla erilaisia tunnetiloja ja ilmeitä. Nuo hieman myttyiset ilmeet ovat hienot. 😕 Ehkä lapaset ovat vielä lämmikkeenä, ja kohta lähtevät kanteleen kielet laulamaan. 😄
PoistaKuulostaa hurmaavalta kohteelta. Kiitos Tyynelän Tonttulan esittelystä!
VastaaPoistaSe on idyllinen kohde! Tonttujen lisäksi löytyy niin paljon muutakin. 😄
PoistaTyynelän tontut ovat kuvista tuttuja ja aivan ihania. Pitää ottaa ihan asiaksi siellä käynti.
VastaaPoistaKiitos virtuaalivierailusta Tyynelään.
Kannattaa ehdottomasti ottaa vierailukohteeksi! Siellä viihtyy tovin jos toisenkin. 😄
Poista