tiistai 17. marraskuuta 2026

Unettomuudesta ja mitä sitten tapahtui

Olen meinannut alkaa joidenkin kommenttikenttään kertomaan unettomuudestani ja sen seurauksista, mutta kommentista olisi tullut todella pitkä. Ajattelin siksi kirjoittaa tarinani tänne. 

Kärsin päälle kolmekymppisestä asti unettomuudesta. Syynä oli ensin traumaattinen parin viikon ikäisen lapsemme sairastuminen. Viikkojen lastenosastovisiitin jälkeen epävarmuus jatkui, ja unettomuus kroonistui vauva-ajan ja huolten yhteisvaikutuksesta.  Kaksi nuorempaa lasta eivät myöskään nukkuneet kunnolla yöllä eikä päivällä, joten nukkumattomuus kesti noin viisi vuotta, samalla kun lapsen oireilu toi omat haasteensa arkeen. 

Olin palannut hoitovapaiden jälkeen stressaavaan työhön, ja unettomuus vain yltyi. Kävin säännöllisen epäsäännöllisesti työterveydessä, mutta melatoniinit, unilääkkeet ja rentoutuskurssi eivät auttaneet. Minulle tehtiin myös First Beat -mittaukset (piuhat mittaamassa kolme vuorokautta), joiden tulokset kertoivat kaikkien osa-alueiden olevan huonoja tai erittäin huonoja. Nämä tiedot eivät johtaneet mihinkään, ja niinpä jatkoin töissä sinnittelyä totaalisen väsyneenä. Pidin lyhennettyjä työaikoja, kun lapset olivat alkuopetuksessa, ja olin yhdessä vaiheessa opintovapaalla.

Loppujen lopuksi nukuin keskimäärin kolme tuntia yössä, erittäin hyvänä kuusi ja usein en silmäystäkään koko yönä. Tsemppasin työpäivän läpi, mutta käveltyäni kotiin jaksoin vain makoilla. Vähitellen viiden kilometrin päivittäisesta työmatkakävelystä huolimatta kunto vain heikkeni. Syyllistin itseäni huonosta kunnosta ja yritin lisätä liikuntaa. Lopulta en meinannut saada edes käveltyä kotiin ja tuntui, etten saa happea vaan jouduin "kiskomaan" ilmaa keuhkoihin. Heräsin myös usein painajaisiin, joissa minua kuristetaan.

Aloin epäillä, että minulla on uniapnea. Niin olikin, mutta koska en saanut laitetta, ostin sen itse. Siihen painajaiset loppuivat ja happi alkoi kulkea myös päivällä paremmin. Aamuyön valvomiseen uniapnealaitteesta ei ollut kuitenkaan apua, ja kidutuksenomainen valvominen jatkui. Kun vaihdevuosioireilut alkoivat, hankin heti hormonilaastarit, jotta unettomuus ei siitä syystä edelleen vaikeutuisi. 

Aamulla töihin meneminen tuntui vuosi vuodelta ja päivä päivältä hirveämmältä. Kyyneleet valuivat töihin kävellessä, sitten taas kotiin palatessa. Jos kollega kysyi päivällä, miten menee, kyyneleet alkoivat automaattisesti valua. Ystävät kehottivat työterveyteen, mutta siellä käynneistä ei ollut aiemminkaan mitään apua. Lomistakaan ei ollut hyötyä; pää oli töissä non-stop. 

Lopulta erään kesäloman jälkeen, kun palasin töihin, huomasin, etten muista mitään. Katsoin jonkin tiedon ja parin sekunnin päästä se oli kadonnut mielestä. Tein sen vuoden töitä niin sanotusti selkäytimellä eli vanhoilla rutiineilla, mutta asioita piti tarkistella koko ajan ja välillä asioita unohtui tehdä (en onneksi ole terveydenhuollossa). Kerran rappusten yläpäässä en muistanut, miten niitä laskeudutaan, enkä kaupungilla ollessa yhtäkkiä tunnistanut kotikaupunkini keskustaa. 

Hallitus oli juuri leikkaamassa vuorotteluvapaan, joten hain sitä viime hetkellä puoleksi vuodeksi, ja onneksi sain sen. Syksyllä aloitin vuorotteluvapaan ja vain nukuin ja nukuin. Valvoin edelleen aamuyöllä, kuten ennenkin, mutta sitten nukuin seuraavaan iltapäivään koko puoli vuotta. Muisti oli entisestään heikentynyt, ja ennen joulua, kun töihin olisi pitänyt palata, menin uudelle työterveyslääkärille, selitin koko tilanteeni ja hän laittoi minut sairauslomalle ja muistitesteihin.  

Muistitesteissä selvisi, että lähimuisti, tarkkaavaisuus ja hahmottamiskyky olivat huonolla tolalla. Sen toki tiesinkin. Kaikki kodin ja lasten asiat olivat miehen vastuulla. En muistanut mitään. Vaikka olisin laittanut puhelimeen muistutuksen jostakin asiasta, kun painoin hälytyksen pois ja kävelin huoneesta, huomio tarttui johonkin muuhun eikä enää palannut alkuperäiseen asiaan. Olin pääasiassa kotona ja nukuin. Sarjoja ja elokuvia katsoessa mies joutui selostamaan koko ajan, kuka kukin on, ja kaikki nimet menivät ohi. Pää oli myös joka päivä kipeä, mitä ei aiemmin tapahtunut juuri koskaan. Kerran huomio herpaantui, kun olin laskeutumassa rappusia, ja putosin ne alas. Olin täysin "omaishoidettava". 

Olin ollut jonossa ja pääsin aivojen magneettikuvaukseen. Ensimmäisissä kuvauksissa näkyi "jotain", ja toiset kuvaukset tehtiin myöhemmin varjoaineen kanssa. Kun tulokset tulivat, niissä näkyi aivoissa MVNT-kasvainrypäs. Ne ovat harvinaisia kasvaimia, eikä niistä löytynyt juurikaan suomeksi tietoa. Etsin englanninkielisiä tutkimuksia. Kyseessä ovat kasvaimet, joita ei leikata, koska leikkaus voisi aiheuttaa vaurioita. Ainoastaan jos tulee pahoja halvaus-, tajuttomuus- tai epilepsiakohtauksia, toimenpidettä voisi harkita. Jossakin tutkimuksissa oli ilmennyt äkkikuoleman riski. 

Nämä tulokset eivät mielialaa nostaneet, mutta sitten yliopistollisen sairaalan konsultoinnissa oli sanottu, että kasvaimet eivät aiheuta sellaisia oireita, joita minulla on. Seuraavaksi odotin selkäydinpunktioaikaa. Kun se oli tehty, neurologi sanoi, että beeta-amyloidiarvot ovat liian alhaiset, mikä on alkavan Alzheimerin taudin merkki. No, jos aivokasvaimet oli huono juttu, tämä oli karmea juttu. Luin taas kaikki tiedot sairaudesta, ja jos nuorella iällä sairastuu Alzheimeriin, taudin eteneminen on todella nopea.

Siitä alkoi minun kuolemaan valmistautumiseni. Tai no eihän siihen oikeasti voi valmistautua. Välillä olin epätoivon alhossa, välillä yritin järkeillä, että onneksi lapset ovat jo teinejä ja he kyllä pärjäävät. Tein kuolinsiivouksia ja hautajaisten soittolistaa ja kerroin miehelle. miten hänen pitää missäkin tilanteessa tulevaisuudessa toimia. Samaan aikaan yritin ottaa elämästä kaiken irti ja nauttia asioista. 

Olin jonossa yliopistolliseen sairaalaan aivojen aineenvaihduntakuvauksiin jatkotutkimuksiin. Myös kaikenlaista työkyvyttömyyshakemus- ynnä muuta lomakerumbaa riitti. Edellisellä neurologikäynnillä olin maininnut päänsäryistä ja sain niihin Triptyl-nimistä lääkeettä. Neurologi sanoi niiden tukevan myös unta. Yllättäen niiden avulla pysyinkin unessa yöllä. Ensimmäisen kerran pariinkymmeneen vuoteen. Vaikutus ei myöskään lopahtanut, kuten unilääkkeiden kanssa oli käynyt. Pikkuhiljaa huomasin, että aloin muistaa paremmin. Kysyin lopulta mieheltäkin, että kuvittelenko vain, ja hän sanoi, että on huomannut saman. Pystyin seuraamaan ohjelmia ja jopa lukemaan taas kirjoja.

Puolen vuoden päästä keväällä pääsin aineenvaihduntakuvauksiin, ja sieltä tuli tulokseksi, että Alzheimer-muutoksia ei näy aivoissa. Olin varovasti iloinen, mutta toisaalta ajattelin, että nukkuminen on varmaan vain kohentanut muistini tilannetta. Kesällä menin uusiin muistitutkimuksiin, ja neurologian psykologi sanoi, että muisti on erittäin hyvä, samoin muut osiot, ja että Alzheimerissa tällaista kohenemista ei pitäisi tapahtua. Huomasin itsekin testiä tehdessäni, että vuotta aiemmin oli surkea tehtävissä, jotka nyt sujuivat kuin vettä vain. Kerroin hänelle, että viimeisen puolen vuoden aikana oli alkanut olla jopa vähän tylsää vain katsoa, kun pyykit kuivuvat, ja se oli neuropsykologin mukaan aivojen kannalta hyvä merkki.  

Neurologi sanoi vastaanotolla, että hän ei voi juuri koskaan sanoa potilailleen hyviä uutisia, mutta nyt näyttäisi siltä, että sinulla on ollut vakava työuupumus. Kasvaimia seurataan edelleen, mutta syksyllä voisin palata töihin. Neurologi ohjeisti seuraamaan vointia, sillä uupumus uusii helposti. En voi kieltää, etteikö töihin palaaminen olisi jännittänyt. Olinhan ollut pois työelämästä kaksi vuotta. 

Työpaikan ja työterveyden kanssa pidettiin neuvottelu työhönpaluusta. Sain joitakin käytännön helpotuksia työn tekemiseen ja palasin vuosi sitten syksyllä täysipäiväisesti töihin. Työpäivän jälkeen aivot ja kroppa ovat väsyneet, mutta enää työssä käymiseen ei liity sellaista epätoivoa kuin valvomisen vuosina. Enää ei voi ajatella, että levähdän sitten joskus seuraavalla lomalla, vaan joka päivä pitää punnita, mitä jaksaa. Työ tuntuu mielekkäältä, mutta kun kävelen kotiin, aivot ja kroppa ovat kyllä aika lailla poikki.

Mies tekee edelleen ison osan kotitöitä, mutta toisaalta minä tein niitä pieteetillä ensimmäiset 20 vuotta, joten sehän menee tasan. Nuorimmainen, joka edelleen asuu kotona, on hyvin vastuullinen ja itsenäinen 18-vuotias. Kun vuosi täysipäiväistä työtä oli tullut täyteen, halusin vähän helpottaa tilannetta ja siirryin tänä syksynä tekemään 80-prosenttista työaikaa. Voimia riittää näin edes vähän johonkin omaan pieneen harrastamiseen tai huonompina hetkinä vain lepäämiseen ja palautumiseen.  Tämä yksi lääke palautti yöuneni ja pelasti jäljellä olevan terveyteni. En halua edes ajatella, missä tilanteessa olisin, jos sitä ei olisi minulle määrätty. 

Kuten viime uudenvuodenaattona kirjoitin, elämä on ollut viime vuosina aikamoista tunteiden vuoristorataa, ja sitä kuvaa hyvin sanonta "Ajattele, kuinka onnellinen olisit, jos juuri nyt menettäisit kaiken, mitä sinulla on, ja sen jälkeen saisit sen kaiken takaisin."


torstai 12. marraskuuta 2026

Lunta, joulua, ihanaa!

Tänä aamuna oli pikkaisen lunta maassa. Märkää ja vähän, mutta lunta kuitenkin! Innostuin käymään kaupungilla, ja mukaan tarttui jouluista fiilistä.

Ensinnäkin hankin joulukortit ja niihin joulumerkit. Suomalaisesta kirjakaupasta tuli ilmoitus, että he olivat saaneet lisää ihastuttavia Elina Warstan (klik) joulukortteja, joita viime viikolla oli vain muutama jäljellä. Nappasin näitä 17 lähetettäväksi:

Sain myös (ainakin sillä erää) viimeisen nimikirjoituksella ja Elinan suunnittelemalla kirjanmerkillä varustetun Kirjeitä tonttuoven takaa -kirjan. Tämä jää varmaankin itselle joululahjaksi. 


Halpa-Hallista löytyi tarjouksesta alle kympillä kaunis led-valorusetti, jossa on ihana samettipinta. Tämä on paristotoiminen, mikä on vanhassa talossa etu, koska pistorasioita ei liiemmälti ole. Tässä oli vielä takana näppärä teline paristokotelolle, eli nyt oli suunniteltu viimeistä piirtoa myöten. 


Rustassa en voinut kävellä näiden lasisten pienten mukien ohi. Sirot koristelut reunoissa viehättivät todella. Vetoisuus on vain noin 1,5 desiä, joten glögimukeiksi ovat naftit. Keksitkö ideoita, miten näitä voisi käyttää? 





perjantai 6. marraskuuta 2026

Tonttuja, tonttuja, tonttuja Tyynelässä

En ole koskaan tainnut esitellä Tyynelän tonttulaa, jossa olen parina kesänä käynyt tutustumassa tonttuvaltakuntaan. Paikka sijaitsee Luodossa lähellä Pietarsaarta, ja se on avoinna yleisölle heinäkuussa sekä joulun alla, tänä vuonna 17. - 20. joulukuuta. Muinakin aikoina ryhmät voivat ottaa yhteyttä vierailua, juhlia tai pikkujouluja varten.

Pihapiirin rakennukset ovat 1700-luvulta, ja sieltä löytyy muun muassa tonttuverstas, suutari, leipomo, lelumuseo ja kappeli. Joka paikkaa asuttaa upeat kokonaan käsin tehdyt tontut, ja sisustus on talonpoikaisantiikkia. Tonttuja voi myös tilata, ja joulumuori Eija Porkola tekee jokaisesta tontusta oman persoonansa. Meillähän Tyynelän tonttuja asustaa kolme: Taavi, Tyyne ja Vili.

Jos olet jouluihminen, suosittelen vierailemaan Tyynelässä. Siellä on paljon nähtävää sekä aikuisille että lapsille ja joulumieli herää jopa keskellä kuuminta heinäkuuta. 
 













 

maanantai 2. marraskuuta 2026

Muovia vai aitoa?

Monet vannovat aidon kuusen nimeen. Itsekin kuuluin samaan koulukuntaan, kunnes muutama vuosi sitten näimme Claes Ohlssonilla todella aidon näköisen kuusen. Se on ollut meillä olohuoneessa nyt joitakin vuosia. 

Kuusi näyttää niin aidolta, että yksi pojistamme nypersi oksaa vaikka kuinka kauan ja ihmetteli, että onpa tuore kuusi, kun tästä ei saa millään taitettua oksankärkeä. Muutkin ovat hämmästelleet, että eikö tuo ole oikea kuusi. 

Hyvä puoli muovikuusessa on, että se on etsimättä edustava. Meillä oli joinakin vuosia hankaluuksia saada tarpeeksi iso kuusi korkeaan olohuoneeseemme. Muovikuusi ei vaadi etukäteen sulattelua, rungon sahaamista ja kantamista ulkoa sisään. Myöskään joulun jälkeen ei tarvita neulas-, pilkkomis- ja hävittämisshow'ta, kun kuusi pitää saada ulos talosta. Ja mikä tärkeintä, miehen ei tarvitse joka päivä (ja alkuun useitakin kertoja päivässä) muistaa könytä lattialle kaatamaan vettä kuusenjalkaan. Hän oli kehitellyt melko toimivan styroksipalleroindikaattorin, mutta olihan se riesa. Myöskään valoja ei tarvinnut enää asetella, koska ledit olivat integroituina tasaisesti oksille. Allergiselle muovikuusi on tietenkin parempi. Meilläkin ovat jotkut olleet liikkeellä allergialääkkeen turvin.

Huonoja puoliakin löytyy. Muovikuusi odottaa samanlaisena laatikossa joka vuosi. Ei enää kiertelyä pakkassäässä myyjältä toiselle eikä löytämisen riemua, kun löytää mieluisan yksilön. Se oli seikkailu jo sinänsä, varsinkin lasten ollessa pieniä. Ei enää arviointia siitä, onko tämänvuotinen kuusi vielä täydellisempi kuin viimevuotinen. Ei myöskään huumaavaa kuusentuoksua, kun aamulla astuu olohuoneeseen. Parina vuonna on tosin tuotu kuusenoksia maljakkoon tuoksua tuomaan. Näyttäisi siis, että hyviä puolia on himpun verran enemmän kuin huonoja puolia. 

Kumpi vaihtoehto sitten on ekologiselta ja taloudelliselta kannalta parempi?  Kotimainen joulukuusi sitoo kasvaessaan hiilidioksidia. Sen suurin ilmastorasitus syntyy kuljetuksesta. Jos kuusen hakee läheltä tai yhdistää hakureissun muihin pakollisiin ajeluihin, hiilijalanjälki jää minimaaliseksi (vastaa noin pussillista puuroriisiä). Kun valitaan kotimainen kasvatettu joulukuusi, tuetaan myös suomalaista työllisyyttä. Aidoista kuusista ekologisin on vapaana luonnossa kasvanut. Joulun jälkeen puu voidaan hyödyntää uusiutuvana energiana polttamalla tai hakettamalla.


Suurin osa muovikuusista valmistetaan PVC-muovista ja metallista öljyenergiaa käyttäen, useimmiten Aasiassa. Valmistus ja pitkät rahtikuljetukset synnyttävät suuren hiilipiikin heti alussa. Muovikuusi muuttuu aitoa kuusta ekologisemmaksi vasta silloin, jos sitä käyttää vähintään 10, useiden tutkimusten mukaan jopa 20 vuotta. Muovikuusen elinkaaren lopussa kierrätys on tarkkaa. Kuusi, jossa on kiinni valot, kuuluu sähkö- ja elektroniikkaromuun. 


Jos kuusen ostaa myyntipaikalta joka vuosi, kyseessä on jokavuotinen menoerä. Esimerkiksi 10 vuodessa kuusiin kuluu helposti 400–800 euroa. Taloudellisesti edullisin aito kuusi on omasta tai luvalla tuttavan metsästä haettu "ryöstökuusi" tai sähkölinjan alta poistettava yksilö. 

Laadukas, hyvännäköinen tekokuusi maksaa muutaman satasen, mutta se maksaa itsensä takaisin joidenkin vuosien kuluttua. Meillä aito kuusi maksoi aika paljon, ei siihen 40 € riittänyt, pikemminkin 60 €. Muovikuusi taisi maksaa kolmisen sataa euroa. Sen hinta on siis kuittaantunut viidessä - kuudessa vuodessa, ja sen jälkeen kuusi on ”ilmainen” verrattuna aitoon.

Luonnonvarakeskus muistuttaa, että joulukuusen kokonaismerkitys suomalaisen vuotuisessa hiilijalanjäljessä on loppujen lopuksi hyvin pieni verrattuna esimerkiksi jouluruokiin tai matkustamiseen. Myöskään rahalliselta kannalta kuusen hankinta ei taida kuulua joulun suurimpiin menoeriin. 

Näiden lisäksi on vielä yksi tapa hankkia kuusi, ainakin pääkaupunkiseudulla. Nimittäin Vuokrapuu (klik). Kuusi tuodaan kotiovelle ruukussa, ja se on yleensä perinteisiä leikattuja kuusia pienempi (130–150 cm, 119 €), jotta multakuorman liikuttelu onnistuu.  Kuusta on kasteltava säännöllisesti, eikä sitä saa sijoittaa patterin tai takan viereen. Sisäaika on kolme viikkoa, jotta puu ei herää "kevätkasvuun" kesken talven. Joulun jälkeen yritys vie puun takaisin kasvupaikalleen, jossa se saa kasvaa ja kerätä voimia. Mikäli kuusi ei syystä tai toisesta selviä, siitä tehdään biohiiltä. Tämä on fiksu tapa hyödyntää uusiutuvia luonnonvaroja ilman jätettä.


Kumpi teillä on käytössä? Aito kuusi ulkona tai sisällä vai muovikuusi? Vai eikö kuusta ollenkaan? Kiinnostaisiko sinua vuokrakuusi tai oletko jo kokeillut sellaista?



lauantai 31. lokakuuta 2026

Hyvää pyhäinpäivää!


Olen rakastanut polkua
ja tuulen sykähtelyä,
taivaan vilkkaita tähtiä
myrskyn ääntä.

Askel
ja putoat nuoruudesta
ja kysymykset alkavat
sädehtiä moninaisuuttaan.

Ei enää mitään laskuperusteita.

 

Kuiskaat köyhän ylistyksesi elämälle.

 

Hiljaisuus kulkee lävitsesi 
kuin valo,
linnun pyrähdys pajuun
nostaa kyyneleet silmiin,

- Rakel Liehu - 

  

Hyvää pyhäinpäivää!

 

140 Joulukortit vintage ideaa | joulukortti, joulukuvia, joulukuvat 

 

 

tiistai 27. lokakuuta 2026

Sokerihuurrettua joulua

Tämän vuoden yksi joulutrendi on hedelmäkoristeet, erityisesti huurteisen näköisinä. Minulla ei ole hedelmäkoristeita, mutta joulupalloja sen sijaan löytyy. 

Olin aiemmin jo heittää roskiin muutamia vanhoja harmaita, hieman rusehtavanpunaisia sekä kangaspäällysteisia oranssinpunaisia palloja. Päätinkin kuitenkin kokeilla maalata ne akryyliväreillä mieluisamman sävyisiksi. 

Kun viimeinen värikerros oli pinnassa, muistin tuon huurretrendin ja pomppasin keittiöön varistelemaan sokeriastiasta sokerihuurretta pallojen pintaan kuivumaan. Jokin fiksatiivi pintaan pitäisi vielä suihkautella.

Nyt minullakin on sitten huurrekoristeita. Vihreistä tulee vähän mieleen Vihreät kuulat. Huurtaminen olisi varmasti onnistunut myös suolalla. Nyt vanhat pallot saivat uuden elämän eikä koristeita päätynyt roskiin. 












lauantai 24. lokakuuta 2026

Kakkivia puunrunkoja ja pelottavia kissoja – Tällaiset hahmot vierailevat maailmalla jouluna


Meillä Suomessa odotetaan kilttiä, punaista joulupukkia, mutta kaikissa kulttuureissa joulun airut ei ole lempeä vanhus. Monissa maissa joulun hahmot kumpuavat esikristillisestä ajasta, jolloin talven pimeydessä peloteltiin lapsia pysymään kiltteinä. Onhan meilläkin joulupukin rinnalla osissa Suomea pelottavampi Nuuttipukki. Millaisia hahmoja sitten löytyy perinteisen joulukuvaston ulkopuolelta muista Euroopan maista?

Islannin jouluun liittyy hyytävä Joulukissa, Jólakötturinn. Joulukissa on jättimäinen, verenhimoinen kissa, joka vaanii vuorilla jouluyönä ja etsii lapsia, jotka eivät ole saaneet uusia vaatteita ennen jouluaattoa. Tarun mukaan kissa syö suihinsa ne, joilla on päällään vanhat rääsyt. Tarina syntyi 1800-luvulla käytännön syistä: sillä motivoitiin lampaanvillan parissa työskenteleviä ihmisiä - aikuisia ja lapsia - saamaan syksyn karstaamis-, kehräämis- ja kutomistyöt valmiiksi ennen joulua.

Joulukissan omistaa Islannin tuhma perhe eli peikkoäiti Gryla ja isä Leppalúði, joilla on 13 erikoista poikaa, Jólasveinar. Grýla on pelottava peikko, jolla on kyky havaita lasten huono käyttäytyminen. Se voi viedä lapsia luolaansa ja tehdä heistä pataruokaa. Leppalúði tunnetaan laiskana aviomiehenä, joka ei tee juuri muuta kuin ärsyttää Grýlaa ja nauttii hänen ruoastaan. 

 

Joulupojat laskeutuvat vuorilta yksitellen joulua edeltävinä 13 yönä. Lapset asettavat yhden kenkänsä huoneidensa ikkunalaudalle. Niille lapsille, jotka käyttäytyivät hyvin sinä päivänä, joulupojat jättävät karkkia tai pienen herkun, mutta huonosti käyttäytyviä voi odottaa peruna. Jokaisella pojalla on oma häiriöelementtinsä: ikkunoista kurkistelu, kauhan nuoleminen, ruuan nuuhkiminen, makkaran pihistäminen, kattiloiden raaputus, rotkossa säikyttely, skyrin rohmuamienn, kynttilöiden ruinaaminen, savustetun lampaan vohkiminen, oven paiskominen, kulhon varastaminen ja lampaiden säikyttely. Pojilla pelottelua käytettiin kasvatuksessa niin rankasti, että vuonna 1746 maassa säädettiin laki, joka kielsi pelottelemisen näillä hahmoilla.

Espanjasta voi löytää Katalonian kakkivan puunrungon, Tió de Nadal (Caga Tió). Se on puunrunko, jolle on maalattu hymynaama sekä laitettu puujalat ja punainen lakki. Perheet ottavat rungon kotiinsa joulukuun alussa, ja lapset "ruokkivat" sitä ja peittelevät sen iltaisin huovalla. Jouluaattona tai -päivänä lapset hakkaavat runkoa kepeillä ja laulavat perinteistä laulua, jotta runko kakkisi heille makeisia ja pähkinöitä huovan alle. Hahmo symboloi maaseudun vanhaa perinnettä, jossa luonto tarjoaa antimiaan ja polttopuuta talven keskellä.

 


Itävallassa, Etelä-Saksassa ja Alppien alueille voi törmätä Krampukseen, Joulupukin synkkään varjoon. Krampus on puoliksi pukki ja puoliksi demoni, ja sillä on sarvet, pitkä kieli ja ketjuja kädessään. Krampus on liikkeellä joulukuun viidennen päivän iltana (Krampusnacht). Siinä missä Pyhä Nikolaus palkitsee kiltit, Krampus rankaisee tuhmia lapsia vitsalla tai sulkee heidät säkkiinsä. Hahmo on peräisin kristinuskoa edeltävältä ajalta ja symboloi talven pimeitä voimia, jotka kirkko myöhemmin kytki osaksi Nikolaus-perinteitä.

 


Italiassa saattaa nähdä luudalla lentävän, rujon mutta hyväsydämisen noita-akan La Befanan. Loppiaisen aattona se laskeutuu savupiipusta ja jättää kilteille lapsille sukkiin karkkia tai lahjoja mutta tuhmille hiiltä. Siisteyttä rakastavana se lakaisee vielä lattian mennessään. Legendan mukaan kolme tietäjää pyysi tietä kysyttyään Befanaa mukaan matkalle, mutta tällä oli kiire siivota. Myöhemmin akka katui ja lähti itse etsimään Jeesus-lasta. Hän jakaa yhä lahjoja kaikille lapsille, koska näkee heissä jokaisessa Jeesuksen.

Baskimaan hahmo on vuorilla asuva, hieman rähjäinen, viiniä ja hyvää ruokaa rakastava hiilenpolttaja, Olentzero. Se laskeutuu vuorilta jouluyönä kaupunkeihin tuomaan lahjoja lapsille. Jos lapset ovat olleet tuhmia, he saavat lahjaksi hiiliä. Hahmo on esikristillinen symboli talvipäivänseisaukselle ja vanhan vuoden päättymiselle. Nykyään Olentzeron rinnalla nähdään usein naishahmo nimeltä Mari Domingi, joka auttaa häntä lahjojen jakamisessa.

Ukrainan onnentuoja on jouluhämähäkki, joka kutoo seittejä joulukuuseen. Kansantarun mukaan köyhällä leskellä ei ollut varaa koristella kuusta. Jouluyönä hämähäkit kutoivat kuusen täyteen seittejä, jotka auringon noustessa muuttuivat kullaksi ja hopeaksi. Tämän vuoksi Ukrainassa kuuseen ripustetaan yhä hämähäkin ja seitin muotoisia koristeita tuomaan onnea ja vaurautta tulevalle vuodelle. 

 

Pimeää talvikautta on käsitelty maailmalla siis huumorilla, pelolla ja toivolla. Oliko joku hahmo näistä sinulle entuudestaan tuttu? Kenet ottaisit mieluiten omaan kotiisi vierailulle?