sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Onnea, valoa, iloa vuonna 2017

Päättynyt vuosi oli kaunis, hyvä ja armollinen. Olen kiitollinen kaikesta, mitä vuosi toi tullessaan. Joulu oli taianomaisen ihana. Olemme nauttineet leppoisista, rauhallisista joulun ajan päivistä, ja meillä on käynyt ihania ystäviä ja sukulaisia vierailuilla. Loma aikuisilla jatkuu vielä viikon, vaikka lapset lähtevät koulutielle.

Toivon, että alkanut vuosi tuo sitä, mikä kullekin on tarpeellista ja hyväksi. Toivon, että osaamme nauttia kaikesta siitä, mitä olemme saaneet. Toivon kaikille siunattua vuotta 2017!

Hyvää mieltä uuden vuoden alkuun tuo tämä kappale, joka on loman aikana soinut mielessäni.


(Kuva: Pixabay)

2 kommenttia:

  1. Onpas tarttuvan iloinen biisi. Videolla on myös kivoja tanssityylejä.

    Onnellista alkanutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloinen on nimensä mukaisesti biisi sekä video! Kiitos! 🌸

      Poista