keskiviikko 29. marraskuuta 2017

Mikä Jouluradio-kanava on suosikkisi?

Monet ovat Jouluradion jo viritelleet kuuluviin, ja meilläkin sitä on kuunneltu koelähetysten alusta asti. Tämänvuotinen suosikkikanavani on ollut Indie: mielenkiintoisia, tuoreita ja välillä hieman vinksahtaneitakin joulubiisejä. Varsinkin hyvissä ajoin ennen juhlakautta on mukava kuunnella erikoisempia, epäperinteisiä kappaleita.

Välillä on kiva taas vaihtaa svengaavalle Happy holidays -kanavalle, joka saa hyvälle joulumielelle. Tämän ja RnB-kanavan erottaminen viimevuotisesta Xmas-kanavasta on mielestäni ollut hyvä muutos. Sitten kun Hhs alkaa tuntua liian kepeältä, voi vaihtaa kotoisiin ja perinteisiin Klassiseen jouluun ja Kauneimpiin joululauluihin. Mukavan miksauksen taas saa valitsemalla peruskanavan. 

Arvasin muuten vihjevideosta Tuure Kilpeläisen ja Kaihon karavaanin tämänvuotisen Hoosiannan versioijiksi. Jännittävää kuulla, mitä Tuure & co ovat saaneet aikaan. Siihenhän on enää kolme päivää aikaa.

Edit: Kommentissa vihjattiin Jul-kanavasta, ja kylläpä onkin raikkaita ja tunnelmallisia joulukappaleita. Suosittelen minäkin!




8 kommenttia:

  1. Eniten tulee kuunneltua radiostakin kuuluvaa jouluradioita, josta tulee vaihdellen erilaisia ja erityylisiä kappaleita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Peruskanava on sopivan vaihteleva sekoitus. 😊

      Poista
  2. Tosi paljon olen kuunnellut radiosta, mutta jos netistä kuuntelen, niin vaihtelen kanavia. Tosin kauneimmat on suosikkini 😀 Kyllä vaan Jouluradio on ihana! ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella monipuolinen se on kyllä. Löytyy jouluista musiikkia kaikkien makuun. 🎶

      Poista
  3. Mun lemppari on Julradio, vaikken ruotsalainen olekaan. Ne vain osaa tehdä niin kauniita ja tunnelmallisia kappaleita. Toinen (yllättävää) mikä soi paljon on lasten jouluradio. Aika kivoja uusia biisejä sielläkkin, eikä ollenkaan liian lapsellisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noita kahta on tullut aika vähän kuunneltua. Pitääpä testata niitäkin. Viime vuonna oli vielä eestin radiokin. Rouheaa joulua voisi sopivalla fiiliksellä myös kokeilla. ✨🕯

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Kauneimmat on iihania myös. Varsinkin näin joulun ollessa aika lähellä. 🎶

      Poista