lauantai 4. marraskuuta 2017

Täydellisyyttä hipova elokuva: Kaivonkatsoja - The Water Diviner (2014)

Nyt tuli katsottua elokuva, joka ei voi jättää ketään kylmäksi. Vaikuttava, vakuuttava, koskettava, eeppinen! Jos olet kyllästynyt elokuviin, joiden juoni on ennalta arvattava, henkilöhahmot ohuet ja tapahtumat arkiset, katso Kaivonkatsoja tai anna vaikka isänpäivälahjaksi.

Kyseessä on toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan sijoittuva tarina isästä, joka lähtee Australian takamailta etsimään kolmea poikaansa. Tämän enempää ei juonesta kannata kertoa eikä elokuvan takakanttakaan lukea. Sen sijaan kannattaa ottaa rauhallinen hämärä iltapäivä, laittaa elokuva pyörimään ja upota tarinaan. Pitkästä aikaa jäi elokuvan lopussa vielä sydän myllerryksessä hiljaa kuuntelemaan lopputekstimusiikit. 


2 kommenttia:

  1. Kuulostaa taas hyvälle! Se edellinen elokuva oli myös tosi hyvä, eilen illalla katselin. On kyllä kiva saada näitä vinkkeja, kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elokuvassa oli upea juoni, eikä Russell Crovekasn ole vanhetessaan kuin parantunut. Tämä oli pääosan esittämisen lisäksi hänen esikoisohjauksensa. 👍

      Poista