Aloitan Ilona Pietiläisestä. Hän on tuottelias joulukirjailija, joten monen hyllyssä hänen kirjojaan varmasti on. Omasta pinostani löytyy Lumoava joulu - ideoita tunnelmalliseen jouluun (2013), Kaunein joulu - ideoita & sisustusvinkkejä joulukotiin (2016) sekä uutuus Satumainen joulu - kauneimmat sisustukset ja herkullisimmat reseptit (2017). Otin mukaan myös teoksen Innostu ja onnistu - ideoita & tuunauksia kauniiseen kotiin (2014), sillä siinä on paljon talvisia ja jouluisia ideoita, ja miksei muidenkin vuodenaikojen ideoita voi soveltaa jouluun. Lisäksi Pietiläinen on julkaissut Talven hopeiset hiutaleet - koti pukeutuu jouluun ja Talven taikaa - 100 ideaa valkoisesta rintamamiestalosta.
Kaikki neljä kirjaani ovat tunnelmaltaan erilaisia. Itse pidän Lumoavan joulun isosta koosta sekä karheasta paperilaadusta. Kuvat ovat romanttisen kauniita ja niitä on paljon, mikä sopii kirjan tyyliin ja houkuttelee selailemaan ja imemään vaikutteita. Tekstejä ei ole pakko edes lukea, kun joulumieli jo valtaa mielen. Kirja on kaunis kokonaisuus, ja sitä on miellyttävä hypistellä. Mistä olen kiitollinen -aakkosleikki ja koskettava joulukirje lukijalle jäävät mieleen.
Innostu ja onnistu -kirjassa pääpaino on tuunauksessa ja askartelussa. Sivut ovat kiiltäviä ja kuvat selkeitä ja kirkkaita. Jokaiseen vuodenaikaan löytyy puuhailua, mutta monet kirjan ideoista edellyttävät jonkinlaisia käsityö- ja sorminäppäryystaitoja, joita itseltä ei löydy. Myös muutamia reseptejä kirjasta voi napata mukaansa.
Kaunein joulu on sananmukaisesti kaunis kirja. Kirja on ulkoisesti "tavanomaisempi" kuin Lumoava joulu. Tässä kirjassa on kuitenkin paljon kauniita kuvia ja runsaasti luettavaa, ja tekisi mieli kokeilla lähes kaikkia sisustus- ja koristeluideoita, joita kirjassa on kuvattu ja kuvailtu. Tyyli on eniten minuun vetoava: rouheaa kauneutta, vanhoja esineitä, rauhallista tunnelmaa. Kuten takakansitekstissä lukee, "tämä joulukirja on kirjoitettu jokaiselle joulua rakastavalle". Itse suosittelisin eniten tätä kirjaa.
Tämänvuotinen Satumainen joulu ihastuttaa pirteällä kansikuvallaan. Teos on paksu ja aihepiirejä on laidasta laitaan, ehkä jopa hajanaisuuteen asti. Kuvat ovat jälleen kauniita, mutta useat aukeaman kokoiset kuvat tekevät paikoitellen vaikutelman sivumäärän näennäisestä kasvattamisesta. Esimerkiksi lapselle tehtyyn lettiin oli käytetty kolme aukeamaa. Ruokaohjeet ovat peruspiparitaikinaa, fudgea, eväsleivän tekemistä ja hasselbackan perunoita, joten mitään uutta reseptistöstä ei löydy. Teoksessa on esitelty monenlaisia erilaisia jouluja ja joulunviettäjiä. Tyylillisesti on siirrytty jollain tapaa joululehtien suuntaan. Ehkä tämä kirja sopisi parhaiten sellaiselle, jolla muita Pietiläisen kirjoja ei ole.
Minä olen lukenut kaikki Ilonan kirjat ja nyt täytyy sanoa, että olen vähän kyllä pettynyt. Kansikuva lupaa liikoja ja äkkiä oli selattu, en mieltänyt tätä joulukirjaksi. Aion edelleen selailla kirjojaan, ei se tähän jää. Mukavaa joulun odotusta Helenalta
VastaaPoistaKiitos samoin sinulle! 😀 Totta, että viimeisimmän anti jäi vähän köykäiseksi. Ehkäpä jotain uudenlaista tulokulmaa kaipaisi.
PoistaMinä olen lukenut ensimmäisen kirjan ja nyt tämän Lumoavan joulun. Tykkäsin enemmän tästä jälkimmäisestä, en osaa sanoa miksi. Ehkä siksi, kun sitä voi vain selaillakin. Mukavaa alkanutta viikkoa! :)
VastaaPoistaKiitos samoin! 😀 Erityyppisiä ovat tosiaan keskenään nämä Pietiläisen joulukirjat.
Poista