torstai 26. lokakuuta 2017

Salainen jouluystävä 2017: ensimmäinen paketti

Kohti joulua -blogin Karo järjesti taas tänä vuonna Salainen jouluystävä -lahjavaihdon, jonka ideana on lähettää tuntemattomalle jouluihmiselle kaksi pakettia, ja vastaavasti sitten itse saa paketit joltakulta toiselta eli salaiselta jouluystävältä.

Jo tänään tuli saapumisilmoitus, ja heti kotimatkalla töistä oli tietenkin paketti napattava kainaloon. Lapsi ilmoitti, että haluaa olla mukana avaamisessa, joten jouduin hetken malttaa mieleni, kunnes hän tuli sanataidekoulusta. Molemmat koululaiset olivat sitten innokkaana mukana lähetystä avaamassa.

Laatikosta paljastui pienempiä paketteja sekä hellyttävä joulukortti, ja hyvin oli jouluystävä perehtynyt mieltymyksiini ja blogiini. Pakettien mukana olevissa tekstikorteissa (mikä oli ihana idea) toivottiin paketin tuovan joulumieltä ja hyvää tuulta, kuten kauniissa puukyltissäkin lukee, ja niitä kyllä tuli roppakaupalla joulumuistamisten mukana.

Jouluisessa peltirasiassa oli Rööperissä paahdettuja espressopapuja kahvikoneeseemme sekä ohje mausteiseen joulukahviin. Maustekahvia pitää kyllä kokeilla ja juoda sitä punaisesta Taika-mukista. Ihan oikein arvasit, että tästä sarjasta pidän kovasti. Kahvin kanssa voi sitten herkutella myös salmiakkisuklaalla. Ai että, miten ihanaa! 

Lapsia oli muistettu joulupukin suosittelemilla suklaarahoilla, ja pojat napsivat ne heti, koska jouluystävä oli kirjoittanut niiden olevan palkkio kiltteydestä ja kotitöiden tekemisestä. Pojat tekivät kanssani huoneissaan viikonloppuna suursiivouksen konmarittamisen hengessä ja olivat ahkeria siivoajia ja tavaran karsijoita. Palkinto oli siis ansaittu, ja hyviä olivat tonttukuvioiset suklaakolikotkin kuulemma. 

Suuret kiitokset superihanasta joululahjasta salaiselle jouluystävälleni! Nyt pitää vielä malttaa odottaa pakettia numeroa kaksi.





6 kommenttia:

  1. Huokaus ja helpotus muki tuli ehjänä ja ilmeisesti paketti ei ollut huti, vaikka sisältää vain niitä juttuja mistä itsekin tykkään:) Mukavaa joulun odotusta, joko teillä on kalenterit hankittu? Utelee Sjy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin oli pakattu. Kiitos vasn vielä, Meillä taitaa olla sitten samanlainen maku! 😀
      Minulla on jo kuvakalenteri ja pojat valitsevat varmasn jotkin suklaakalenterit. Mukavas joulun odotusta sinullekin, Sjy! ❤️

      Poista
  2. Ihana paketti salaiselta jouluystävältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin kyllä oli! 😀 Mukava joulumielen nostattaja tämä lahjavaihto!

      Poista
  3. Ihana paketti sinulle saapunut =)
    Omani sain tänään joulunmielta.blogspot.fi
    Jos viikonloppuna saisi lähetettyä oman paketin eteenpäin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! 😀 Hienon joulumielen nostattajan olit sinäkin saanut!

      Poista