lauantai 17. marraskuuta 2018

Valkeaa unelmaa

Ensimmäiset joulukukat ovat avautuneet. Amaryllis kasvoi loistoonsa noin viikossa, ja hyasintitkin alkavat availla tuosuvia nuppujaan. Lähempänä joulua valkoisia versioita ei tahdo enää olla tarjolla, joten otin varaslähdön näiden valkeiden unelmien kanssa.







14 kommenttia:

  1. Minä pidän myös valkeista joulukukista. Lähden huomenna metsästämään amarylliksiä. Valitettavasti meidän jouluporukassa kaikki eivät siedä hyasintin tuoksua, itsekin olen tullut niiden tuoksulle allergiseksi, joten hyasintteja en hanki enää.
    Jouluruusun ostan lähempänä joulua, koriasetelman, jossa on mukana jotain värillistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisi ehkä kokeilla sitä vinkkiä, rtttä laittaa hyasintin lasikuvun alle. Amaryllikset ovat ihania mielestäni sekä vallkoisena että punaisena.

      Jouluruusua en ole onnistunut pitämään hengissä. Meillä on ehkä liian viileää. Se on kyllä todella kaunis. 🌺

      Poista
  2. Kaunista :) Minun piti kovasti viikonloppuna ostaa ensimmäiset joulukukat kotiin, mutta unohdin asian tyystin. Noh, tämä oli hyvä muistutus. Josko sitä tällä viikolla saisi aikaiseksi päästä kukkakaupoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana fiilistellä etukäteen joukukukillakin! Lähempänä joulua on sitten uuden kierroksen aika, ja silloin tosiasn on jo usein valkoiset loppu, niin tulee hankittua värikkäämmät vaihtoehdot. 🌺

      Poista
  3. Mikä tekee joulusta enemmän juhlaa kuin valkoiset amaryllikset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kaunista ja tyylikästä, vaikka punaisistakin tykkään! ❤️😀

      Poista
  4. Jospa sillä jouluruusulla oli valmiiksi jo jokin juuristovaurio. Se kestää kyllä viileää. Se on kyllä kaunis kasvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, mutta olen kyllä todellinen antiviherpeukalo ja saan kaikki kasvit hengiltä.
      Myös joulutähdet tiputtavat lehtensä meillä alle viikossa. 😮
      Sipulikukat menestyvät, kun ovat niin omatoimisia. 😀

      Poista
  5. Ovatpa todella kauniit! Itse kaivoin vasta amarylliksen lepotilasta, saa nähdä lähteekö se kasvamaan vielä...Myös hyasintin odotan ponnistavan sipulista...lieneekö liian optimistista tässä aikataulussa :D Mutta saahan niitä sitten lisää, ainakin hyasintit on oltava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minun täytyy ainakin ottaa toinen kierros, kun ovat jo niin täydessä kukassa. Hyasintteja on meilläkin oltava. Tuoksu on niin huumaava. ✨❤️

      Poista
  6. Suloista valkeaa unelmaa. Mulla on lähes samoin - hyasintit ovat valkoisia, mutta amaryllis on tässä kohdin punainen. Pieni varaslähtö joulukukkasteluun :) Ja voi tuota hyasintin tuoksua. Se tuntuu mahtavalta jo marraskuussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on! Uusia pitää hankkia vielä lähempänä joulua. Värikkäissä hyasinteissa on voimakkaampi tuoksu, että sitten ehkä vaaleanpunaista. 🌺

      Poista
  7. Ihania kukkia ja nuo hyasintit..voi ah että se tuoksu voikin olla mahtava:) Meillä ei vaan voi allergian takia oikeita hyasintteja ottaa sisälle, mutta minä kyllä niitä sitten muualla tuoksuttelen aina kun on mahdollisuus:) Tuo valkoinen väri kukissa on niin kaunis♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyasinttien tuoksu on ihanan jouluinen! Valkoinen on kaunis väri kukissa todellakin.. Pitäisikin jo hankkia uudet, nuppuiset kukat, kun nämä alkavat olla jo loppuvaiheessa. 😀🌺

      Poista