keskiviikko 14. marraskuuta 2018

Toinen katse - espanjalaista menestysdraamaa

Näin joulun odotuksen lomassa voi rentoutua nauttimalla taas yhdestä kiehtovasta espanjalaisdraamasarjasta. La otra mirada - Toinen katse sijoittuu 1920-luvun Sevillaan ja on tehty Espanjassa tänä vuonna.

Maailmannainen housupuvussaan päätyy opettamaan nuoria tyttöjä sisäoppilaitokseen. Hän tuo mukanaan levottomia aatteita, jotka vaikuttavat niin oppilaisiin, henkilökuntaan kuin koko kylän väkeenkin. Juoneen liityyy myös murha ja jännitystä, jota espanjalaiset osaavat tihentää ihan omanlaisellaan tavalla.

Kauniita pukuja, eloisaa musiikkia ja suuria tunteita voi ihastella Areenassa jo neljän jakson verran. Erityisesti viimeisimmässä jaksossa alkaa juoni tiivistyä kutkuttavasti ja henkilöistä paljastua uusia, mielenkiintoisia puolia. Sarjassa on 16 jaksoa, ja toinen tuotantokausikin on tulossa. Jos haluat harjoittaa kielitaitoa, sarjaa voi seurata myös espanjankielisin tekstityksin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti