sunnuntai 6. joulukuuta 2020

Joka ikkunalla kaksi kynttilää

Toinen adventti ja itsenäisyyspäivä! Hyvää sellaista kaikille lukijoille! 🕯🕯🇫🇮

Onkohan se tämä ikä, kun tuntuu, ettei viikonlopussa ehdi saada kovin paljon aikaan. Muutama joululahja haettiin eilen, yksi jouluikkuna saatiin valmiiksi kaupunginosan tapahtumaan ja Vain elämää -hyväntekeväisyysohjelma katsottiin, ja siinä oli pari ihanaa joululaulusovitusta. Joulumusiikkia on tiedossa tältä porukalta lisääkin.

Hämäränhyssyä ja adventtisohjoa! Ihanaa aikaa kuitenkin! 



6 kommenttia:

  1. Yksi asia/päivä riittäköön, eikä tänään tarvitse kuin tunnelmoida hyvän musiikin, ruuan, lukemisen ja päivän aiheeseen liittyvän koristelun parissa, hyvää seuraa unohtamatta.
    Ajattelin kirjoittaa joulukortteja. Niidenkin määrä supistuu vuosi vuodelta, kun ei viitsi "kiusata" korttitervehdyksellä heitä, jotka ovat tästä perinteestä luopuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatiin eilen vielä loputkin jouluikkunat valmiiksi. Ja tämänvuotiseen joulukorttiin tulevan runon kirjoitin aamulla. Meilläkin korttien määrä on vähentynyt. Muutama kymmenen tulee vielä lähetettyä.

      Tv:n lnnanjuhlista pidin näin koronavuonna paljon enemmän kuin tavallisesti. Nyt oli koko kansan ohjelma ja kiinnostavampi kuin se kättelyn ja tungoksen seuraaminen. 💫

      Poista
  2. Varsinkin tänä vuonna kannattaa nauttia enemmän ja suorittaa vähemmän. :)
    Ihanaa joulunodotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä työruuhka pukkaa päälle, mutta puolitoista viikkoa kun vielä jaksaa.
      Ihanaa joulunalusaikaa sinullekin❣️

      Poista
  3. Ihanaa joulun odotusta sinulle! Reilu viikko enää ja sieltä se joulu tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä vuonna aika on mennyt hurjan nopeasti, enkä ole blogiin juuri ehtinyt. 😀

      Poista