perjantai 23. syyskuuta 2022

Joulu uhattuna

Historianet.fi-sivusto tarjoaa mielenkiintoisia faktoja joulusta.

Tiesittekö, että Englannissa vuonna 1642 puritaaninen parlamentti ilmoitti, että joulun juhlinta kielletään Lontoossa ja muilla parlamentin alueilla, sillä joulunviettoa ei mainita Raamatussa ja se tulkittiin tekosyyksi juopottelulle, herkutellulle ja irtosuhteille. Taustalla oli kalvinistisen parlamentin ja katolisen kuninkaan Kaarle I:n kiistat. Vuosia Lontoon kaduilla partioi poliiseja vahtimassa vankeuden uhalla, ettei vieraita kutsuta eikä jouluruokia valmisteta. 

Vaikka parlamentti voitti sisällissodassa kuninkaan, toimia kiristettiin ja joulun haluttiin keskittyvän paastoon ja rukoilemiseen. Jopa Jeesuksen syntymää juhlivat jumalanpalvelukset kiellettiin. Suuri osa kansasta kyllästyi ankeaan hallintoon, ja vuonna 1658 monarkia palautettiin ja lait vähitellen kumottiin. Näin englantilaiset saivat joulunsa takaisin.

Muutkin maat ovat rajoittaneet joulun viettoa. Sveitsissä kalvinistit kielsivät 1500-luvulla joulun viettämisen. Niin ikään englantilaissiirtolaiset kielsivät 1600-luvulla Massachusettsissa joulunvieton lailla. Natsi-Saksa ei kieltänyt joulunviettoa, mutta vuodesta 1933 vuoteen 1945 jouluna tuli juhlia kristillisen sanoman sijaan arjalaista rotua. Italiassa kapitalismia ja uskontoja inhonnut Mussolini kielsi sanomalehtiä mainitsemasta joulua ja Jeesuksen syntymää sekä järjesti maan johtaville henkilöille kokouksia koko joulun ajaksi. Albanian kommunistijohtaja Hoxha taas kielsi joulunvieton 1967, ja kielto oli voimassa vuoteen 1990. 

Parina edellisenä vuonna korona rajoitti joulun viettämistä, mutta onneksi nykyään Euroopassa joulua saa kuitenkin viettää vankilatuomiota pelkäämättä.




2 kommenttia:

  1. No onpas mielenkiintoisia faktoja joulunvieton historiasta ihan meidän omassa Euroopassa! Onneksi asumme maassa, jossa joulunviettoa ei ihan helpolla kielletä. :)
    Ihanaa kun joulu lähestyy. Nautin kyllä syksystä, mutta joulu tulee mieleen aivan itsestään.
    Tunnelmallista viikonloppua! 🍂☕📚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikenlaista sitä on sattunut noinkin lähellä!

      Minulla syksy ja joulunodotus on kietoutunut yhteen ja nautin molemmista yhtä aikaa.

      🍁 Mukavaa sunnuntaita! 😀

      Poista