tiistai 11. lokakuuta 2022

Silkkii...

Meillä ei syystä tai toisesta pysy ruukkukasvit ja -kukat hengissä. En tiedä, onko kyseessä talon henki vai liian hailakka viherpeukalo, mutta kaikki kasvit kuolevat lähes saman tien. Kun olin aikani (huonoa omaatuntoa potien) heittänyt kasveja roskiin, päätin, että meille ostetaan vain leikkokukkia ja silkkikukkia. 

Ainoa vihreä, joka meillä ihme kyllä on pysynyt hengissä, on pari vuotta sitten kukkakaupasta hankittu kasviterraario. Silloin tällöin ripsin korkin alle sormilla vettä. Muuta hoitoa se ei ole saanut. Välillä kasviin tulee ruskeita osia, mutta sinne ne varisevat, ja uutta kasvaa taas. Kuvaaminen ei nyt näin hämärällä onnistunut. Kuva samanlaisesta terraariosta löytyi sokos.fi-sivuilta, jossa oli myös ohjeet tällaisen tekemiseen (klik). Tässä jollekin kasvi-ihmiselle joululahjaidea. Ainakin meillä terraario on herättänyt vieraissa ihastusta. 

Silkkikukkia on olohuoneessa muutamassa maljakossa. Keittiössä on myös silkkilaventeli. Näistä kun välillä pöyhii pölyt pois, niin riittää huolloksi. 


Jouluruususta meillä pystyy nauttimaan vain silkkisenä. Oikea jouluruusu ei pysy hengissä, ja joulutähtikin pudottaa lehtensä melkein heti. Myös amarylliksia meillä on silkkisenä, vaikka niitä ja hyasintteja pitää olla jouluna aitoinakin. Sipulikukat pääsääntöisesti menestyvät jopa meillä. Vähän joulun pilkahdusta löytyi viikonloppuna Rustasta: havuoksa kävyillä, marjoilla ja valoilla. 




6 kommenttia:

  1. Ovatpa ne kauniita!
    Onko teillä ilmalämpöpumppu? Meillä olohuone olisi valoisin huone, mutta sinne ei kannata kasveja tuoda. Luulen että (lämmin) ilman liike saattaa häiritä niitä. Pitäisi hankkia jotain aavikkokasveja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On meillä lämpöpumppu. Ehkä johtuu siitä. Ehkä siksi tuo terraario menestyy, kun on lasin takana. Meillä on kyllä talvisin myös viileä sisäilma (jo ennen sähkön hinnan nousuakin), koska en tykkää, että sisällä on kovin lämmin. Mieluummin villasukat ja -takki. 😄 Minulle ei taida tepsiä aavikkokasvitkaan. Sain äidiltä joulukaktuksen, joka ei ensin vuosiin kasvanut eikä kuollut. Sitten vihdoin nuupahti sekin. 😆

      Poista
  2. Silkkikukat ovat ainakin tosi helppohoitoisia ja nykyisin pääsääntöisesti myös hyvin aidon näköisiä.
    Meillä on ilmalämpöpumppu, mutta itse en ole sen havainnut vaikuttavan ruukkukasveihin . Meillä pumppu tosin on aulassa olevan portaikon välitasanteen takaseinällä, joten ilmalämpöpumpun paikallakin saattaa olla jotain merkitystä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä puhaltaa ilmalämpöpumppu aika suoraan olohuoneeseen ja kääntyillessään keittiöönkin. Voi olla kyllä huonosta hoitajasta kiinni kasvien menestymättömyys. 😌 Minulle tuli niin huono omatunto kasvien ”tappamisesta”, että parempi turvautua noihin ikikukkiin. 😀

      Poista
  3. Täällä yksi kasvien sarjamurhaaja hei! Minä saan parhaiten onnistumisen kokemuksia kun hankin noita mainitsemiasi silkkikukkia, pysyy kummasti hortensiatkin hengissä ympäri vuoden :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sepä se! Hyvä kuvaus tuo ”kasvien sarjamurhaaja” 😁 Minun äitini on armoitettu viherpeukalo ja muukin perhe saa kasvit kukoistamaan. Minä olen perheen musta lammas tällä kasvatussektorilla. Onneksi tosiaan silkkikukat on keksitty meille antiviherpeukaloille! 👍

      Poista