maanantai 28. marraskuuta 2022

Potemisen lomassa...

 ...tai siis lomaa tämä ei ole ollut vaan armotonta yskimistä, päänsärkyä, kuumeilua, rytmihäiriöitä, niistämistä, ääni kadonneena kuiskimista ja kaikkinaista karmeaa oloa jo viidettä päivää. 

Koronaa tämä ei testien mukaan ole. Influenssarokote on myös otettu. Työterveydessä arveltiin ärhäkäksi flunssavirukseksi, jota kuulemma nyt on liikkeellä. 

Missasin perjantaina työpaikan pikkujoulutkin, joka on ainoa kerta vuodessa, jolloin kotihiiri saa aikaiseksi lähteä hippaamaan. 

Nukahtelun lomassa olen katsonut Netflixiä, kuten The Noel Diaryn, Joulun päivät ja Salaisuuksien joulun. Voin suositella. 

Terveisinä sairasvuoteelta linkkaan tähän Iltan vastikään julkaiseman kauniin joulukappaleen.


7 kommenttia:

  1. Voi ei minkä taudin olet saanut! Harmi kun missasit pikkujoulut. Toivottovasti alkaa kohta helpottaa 🤍

    Itsellä vihdoin ja viimein koronainfektio ja olo on koko ajan niin höntti että toivon että tämä jatkuisi vielä pitkään :D olen siis selkeästi saanut infektion parhaat puolet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tämä sitkeä tauti! Edelleen röörit tukossa, päätä särkee ja ihan voipunut. 🤧Korona minulla oli elokuussa, eikä silloinkaan ollut häävi olo. Kuumetta oli ja kurkku kipeä ja kaikki maistui jotenkin samalle ja kummallisen ”muoviselle”. Se kesti viikon pari, toipuminen kokonaan kuukauden verran.

      Kuulostat saaneen varsin kiltin version koronasta.😷 Toipuillaan ja lepäillään❣️

      Poista
  2. Voi ei!! ☹️ Parane pian!
    Thilda

    VastaaPoista
  3. Toivottavasti olosi paranee pian ja taudit pysyvät poissa jouluna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että vastustusta löytyisi tämän jälkeen taas vähäksi aikaa!

      Poista
  4. Kiitos! Kaunista adventtiaikaa! ❤️

    VastaaPoista