Pieni liekki

Kesällä on saanut kylpeä valossa, ja kesäyönä valo piirtää ääriviivat maagisen kauniiksi. Pidän kovasti kuitenkin myös elokuun pimenevistä illoista. 

Lämmin yöilma ja kypsät tuoksut tuovat muiston ensitapaamisesta mieheni kanssa eräänä kauniina elokuun iltana. Siitä on jo kaksikymmentäyksi vuotta. Niin ja syyskuussa tuleekin kaksikymmentä vuotta häistämme. Näköjään sitä kutsutaan pronssi- tai posliinihääpäiväksi. 

Ei voi olla totta, juurihan me tavattiin ja sitten oltiin pikkulapsiperhe. Nyt meillä on kolme pitkänhuiskeaa nuorta miestä. Olen todella nauttinut siitä, että talossa asustaa teini-ikäisiä. Mahtavaa seurata lasten varttumista omiksi persoonikseen. Yksi on jo lentänyt pesästä mutta käy onneksi tyttöystävän ja koiran kanssa lomailemassa kotona. 

Aika läheisten kanssa on arvokkainta omaisuuttamme. Toki tässä iässä nauttii myös rauhallisista yksinolon hetkistä, kun saa puuhastella omien kiinnostuksen kohteiden parissa: lueskella, kirjoittaa, sisustaa, suunnitella joulua. Mutta mukavaa kun alakerrasta kantautuu rumpukompit, rappusissa tömistelee kavereita ja isoja tennareita on eteisen lattia täynnä. 

Elokuun illoissa on ihanaa myös se, että voi alkaa poltella kynttilöitä. Pieni liekki hämärässä tuo taloon tunnelmaa ja sydämeen lämpöä. Syksyllä on myös mukava kuunnella kaunista musiikkia kynttilänvalossa. Vaikkapa tätä Norah Jonesin laulua:

Mielenrauhaa jokaiselle!