maanantai 14. marraskuuta 2022

Stressivapaa joulu

Luin Woman’s day -sivustolta artikkelin stressivapaasta joulusta. Itse en oikeastaan tunnista joulustressiä. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmäksi olen karsinut niitäkin jouluperinteitä, joita olen ihan omasta halusta halunnut toteuttaa. Meidän joulumme on meidän näköisemme.

Jos stressikäyrä kuitenkin alkaa nousta, kokosin artikkelista Suomen oloihin osuvimmat 15 vinkkiä joulunalusaikana rauhoittumiseen (suluissa bloggajan omat kommentit vinkkiin):

1. Lisää kalenteriin hetkiä itsestä huolehtimiseen, kuten puolen tunnin jumppaan tai vaahtokylpyyn. (Näillä sähkön hinnoilla jälkimmäistä ei voi ehkä suositella.) 

2. Pidä taukoa uutisista ja kuuntele sen sijaan rauhoittavaa musiikkia. (Joulun Spotify-lista tai Jouluradion mieluinen kanava takaa hyvän mielen.)

3. Jos aivot ovat ylikierroksilla, pidä pieniä taukoja pitkin päivää. Sulje silmät ja unelmoi hetki. (Voit myös lukea vaikkapa joulurunon tai kuunnella hetken rauhoittavaa ”brown noise” -videota Youtubesta.)

4. Vahvista omia rajojasi. Jos sosiaaliset kuviot tai tapahtumat vievät enemmän kuin antavat, niistä voi kieltäytyä. Kaikkea ei ole pakko tehdä eikä kaikkia tavata. (Kannattaa pohtia, mistä nuo sisäiset pakot kumpuavat ja kenen ääni sisälläsi puhuu.)

5. Suosi ruudun sijaan ihmiskontakteja. Aivot on luotu vuorovaikutusta varten ja tuntevat tyytyväisyyttä ryhmän jäsenenä. (Huolehdi kuitenkin, että kontakti ihmisiin tuo energiaa etkä vietä aikaasi energiasyöppöjen ehdoilla.)


6. Ole tyytyväinen tarpeeksi hyvään. Aina ei tarvitse olla isompaa ja parempaa. (Tästä aiheesta olenkin kirjoittanut tämän postauksen vuonna 2014.)

7. Haistele sitruunan tuoksua. Se nostaa tutkimuksen mukaan välittömästi mielialaa. (Pitäisiköhän vihdoin tänä vuonna kokeilla kuivattaa appelsiinin ja sitruunan viipaleita uunissa.)

8. Tee jotakin, mikä tekee sinut iloiseksi. Laula vaikka kuoron kanssa, jos se puhuttelee henkistä puoltasi. (Esimerkiksi Kauneimmissa joululauluissa pääsee laulamaan joululauluja sydämen kyllyydestä muiden kanssa.)

9. Pyydä ostamiesi tuotteiden paketointia. Maksullisessa paketointipalvelussa avustat samalla jotain yleishyödyllistä kohdetta. (Monet vaatekaupat paketoivat lahjat tai antavat pyydettäessä mukaan nätin pahvipussukan, ja koululuokat keräävät joulun alla luokkaretkikassaa paketointipöydissä.)

10. Osta tarjottavat. Tilaa paikallisilta yrittäjiltä tai osta kaupasta tai netistä, niin säästät aikaa valmisteluissa. (Olen aika ruokakranttu, ja silti kaupan joululaatikot ja kalalisukkeet ovat aina maistuneet herkullisilta.)

11. Koristele kirjoilla. Voi käyttää jouluisia kuvakirjoja hyllyllä tai joulukirjapinoa koristeiden kanssa korissa nopeina koristeluina. (Olen käyttänyt myös viime vuosisadan alun kauniskantisia joululehtiä koristeena.)

12. Käväise ulkoilemassa. Jo viiden minuutin kuluttua mieliala alkaa ulkoillessa nousta. Ota perhe mukaan kävelylle ennen tai jälkeen ruokailun. (On ihana katsella jouluisia ikkunoita ja näyteikkunoita kaupungilla kävellessä.)

13. Puhu itsellesi vahvistavasti. Positiivinen sisäinen puhe vähentää stressiä ja lisää onnellisuutta. (Samalla tulee levittäneeksi hyvää tunnelmaa muihinkin, toisin kuin kireänä tiuskimalla.)

14. Jos stressi on kasautunut, pura se rakentavasti. Tanssi ja laula joululaulun tahdissa tai tee hengitysharjoituksia. (Sympaattinen hermosto rauhoittuu, kun uloshengitys on puolet pidempi kuin sisäänhengitys.)

15. Muista pitää hauskaa. Unohda asiat, mitkä jäivät tekemättä. Osallistu mukaviin puuhiin ja talleta hetket mieleesi. (Jouluna on lupa nauttia, levätä ja keskittyä tärkeimpään.) 


2 kommenttia:

  1. Erinomainen lista! <3 Minäkään en tunne joulustressiä. Jouluhössötän ennen joulua (ihan siksi vaan että tykkään jouluhössöttää) ja aattona asetun ja rauhoitun joulunviettoon. Rakastan joulua <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Artikkelissa oli lisäksi enemmän kulttuurisidonnaisia vinkkejä näiden lisäksi. Heillä kun on näitä koko suvun tapaamisia, joululaulajaisia ym. Laitan paljon koristeluja, koska tykkään laittaa niitä, ja hyvissä ajoin. ✨ Siitä, mistä tulisi stressiä, kuten leipomisista ja erilaisista ruokalajeista, laistan surutta. Myös se on hyvä stressin estäjä, että aloittaa valmistelut hyvissä ajoin (niin kuin syyskuussa 😂).

      Poista