keskiviikko 22. syyskuuta 2021

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta, osa 8: Maria Ylipää

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta -projekti

Miksi? Havahduin huomaamaan, että valtaosa lauluista Spotifyn joulusoittolistallani on mieslaulajien esittämiä. Tutkailtuani ilmiötä löysin Helleka Tallgrenin maisteritutkimuksen (Nuorten, valkoisten ja hoikkien miesten musiikkia, 2017), jonka mukaan suurin osa suomalaisista artisteista on miehiä. Myös tutkituilla radiokanavilla (YLeX ja X3M) eniten pääsevät esille miesartistit. Lähdin siis omalta osaltani korjaamaan tilannetta etsimällä listalleni lisää suomalaisten naisartistien joulubiisejä ja vinkkaamalla niistä.


Laulaja-näyttelijä Maria Ylipää: (s. 1981) on esiintynyt tv-sarjoissa, musikaaleissa  ja elokuvissa. Hän on saanut parhaan naisnäyttelijän Kultaisen Venlan 2017 ja Kordelinin säätiön kulttuuripalkinnon 2019. Hänen ensimmäinen oma levynsä Onerva ilmestyi vuonna 2013.


Mitä Aasi ja timpurin muija  kertoo joulusta: ”Joosef, mitäpä meistä. Olemme hiljaiset, arat. Majatalossa tanssivat rohkeammat, me täällä sivummalla, tuulten ja tähtien alla.”

Laulu on kuultavissa tästä: Aasi ja timpurin muija




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti