torstai 30. syyskuuta 2021

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta, osa 16: Tarja Turunen

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta -projekti

Miksi? Havahduin huomaamaan, että valtaosa lauluista Spotifyn joulusoittolistallani on mieslaulajien esittämiä. Tutkailtuani ilmiötä löysin Helleka Tallgrenin maisteritutkimuksen (Nuorten, valkoisten ja hoikkien miesten musiikkia, 2017), jonka mukaan suurin osa suomalaisista artisteista on miehiä. Myös tutkituilla radiokanavilla (YLeX ja X3M) eniten pääsevät esille miesartistit. Lähdin siis omalta osaltani korjaamaan tilannetta etsimällä listalleni lisää suomalaisten naisartistien joulubiisejä ja vinkkaamalla niistä.


Saksassa klassiseksi laulajaksi opiskellut sopraano Tarja Turunen (s. 1977) lauloi Nightwish-yhtyeessä vuoteen 2005. Soolourallaan hän on julkaissut kymmenen albumia ja vieraillut muun muassa Scorpionsin albumilla. Hänet on tunnustettu monen maan lehdessä parhaiden laulajien joukkoon.

Mitä Kuin henkäys ikuisuutta kertoo joulusta: ”Jotain vanhaa, jotain uutta, taivasta tavoittavaa.”

Laulu on kuultavissa tästä: Kuin henkäys ikuisuutta



2 kommenttia:

  1. No nyt on hieno laulu ja upea ääni. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Häneltä kyllä kajahtaa! 🎶 Hän vaikuttaa The Voice of Finlandissakin sydämellisesti kannustavan kilpailijoita.

      Poista