tiistai 29. lokakuuta 2024

Musta tuli tubettaja! 😁 Eka video!

Olen pitkään miettinyt oman Youtube-kanavan tekemistä. Nyt sain vihdoin tehtyä Joululainen-Youtube-kanavan ja julkaisin siellä ensimmäisen (tutisevan) videon. Vielä on paljon opittavaa ja pitäisi hankkia vähän tarvikkeita, jotta kuvaaminen sujuu tyylipuhtaammin.

Toivottavasti käyt vierailemassa Youtube-kanavallani sekä mielellään tykkäät, kommentoit ja tilaat kanavan!

Videon pääset katsomaan tästä linkistä:

https://youtu.be/fsGVZDUeiJI?si=kXz4WWetCX3Uf1K7

Jännittävää! ✨😄



lauantai 26. lokakuuta 2024

Ideoita joululehdistä, osa 5: Joulukalenterit 📆

 Ihana joulu -lehdessä vuodelta 2020 oli juttu erilaisista joulukalentereista. 

Siitä tuli mieleeni, että en ole vielä miettinyt ollenkaan tämän vuoden joulukalenteria. Perinteisesti olen hankkinut jonkin kauniskuvioisen kuvajoulukalenterin. 

Paljon erikokoisia kuvajoulukalentereita, muun muassa kauniita saksalaisia, löytyy  Hyvän tuulen puoti -verkkokaupasta (klik).

Punaisen ristin verkkokaupassa (klik) olisi kuvakalentereita Martta Wendelinin kauniilla kuvilla. 

Tarjolla on myös kirjajoulukalentereita, kuten tämä Hyvän mielen joulukalenteri -kirja (klik).

Itse täytettävän kartonkisen joulukalenterin voi hankkia vaikkapa My Dream Day -verkkokaupasta (klik).

Suklaajoulukalenteri minulla on ollut aikuisikäisenä pari kertaa. Karkkikalentereista tällainen Bülow- lakritsijoulukalenteri (klik) olisi kyllä mieluinen ja makoisa. Kalenterissa on kaksi palaa per luukku.

Joulukalentereiden kirjo on valtava, kun niitä alkaa selailla. On kosmetiikkakalentereita, tee-, kahvi- ja kaakaokalentereita, lemmikkien kalentereita, kalastajan kalentereita, käsityökalentereita, korukalentereita ja palapelikalentereita. Jokaiselle joulun lähtölaskennasta kiinnostuneelle löytynee siis mieluinen.

Rentouttavaa, glögintuoksuista viikonloppua! ✨


torstai 24. lokakuuta 2024

Valoa pimeyteen ja ihan pihalla

Olen joskus maininnut, että meillä on vain kaksi pistorasiaa pihalla. Yksi menee pihavalolle ja toinen pakkasten tullessa pojan auton lämmitykseen.  Jakopistokkeen avulla saa yhdet jouluvalot sisäänkäynnin vieressä olevalle pikkuterassille.

Tänään iski inspiraatio laittaa pikkuterassille vähän koristusta. Vanhasta kaapista jätin yhden lokerikkolaatikon, johon värkkäsin piha-asetelman. Männystä oli tippunut iso oksa, josta sai havua. Kesän marketoissa on vielä kukkia jäljellä. Puusydän, pieni peltinen kastelukannu, vähän tekokasveja ja vielä yhdet patterivalot, niin tuli halloween-tunnelmaa ja valoa. 












tiistai 22. lokakuuta 2024

Vuoden 2024 joulupostimerkit

Tämän vuoden joulupostimerkit on kuvittanut Hanna-Maria Mainelakeus. Joulutervehdyksen ikimerkki Joulun ihme ilmestyy 20 merkin arkissa ja kotimaan ikimerkki Joulupolku 10 merkin arkissa. Postimerkeissä näyttäytyvät revontulien väri-ilottelu, porot ja joulukuuset.


Hanna-Maria Mainelakeus (klik) on espoolainen taideyrittäjä, joka aloitti maalaustaiteen valokuvantarkkojen muotokuvien tekemisellä. Hän tekee niin maalauksia, värikynätöitä, lyijykynätöitä kuin seinämaalauksiakin. Realistiset eläinhahmot ja herkkä värimaailma herättivät kommentteja siitä, että kuvat sopisivat kankaisiin, ja niinpä taiteilija tarjosi kuosejaan yrityksille. Siitä lähti liikkeelle myös kuosisuunnittelijan ura. Mainelakeus-brändin nimi on muisto hänen äkillisesti kuolleen miehensä ja lastensa isän nimestä.

Oman lastenvaatemallistonsa lisäksi Mainelakeuden kuoseja nähdään esimerkiksi Versonpuodin ja Gugguun mallistoissa. Omat lapset ovat olleet inspiraationa kuosien suunnittelussa. Taiteilijan suunnitelmissa on alkaa suunnitella myös aikuisten kuoseja ja vaatteita. Kankaiden lisäksi Mainelakeuden printtejä on painettu siivousliinoihin, julisteisiin, postikortteihin ja jo ennen joulumerkkejä postimerkkeihinkin. Hänen kankaitaan on myyty myös muihin Pohjoismaihin.


lauantai 19. lokakuuta 2024

Ideoita joululehdistä, osa 4: Jouluelokuvat 📀

Ihana joulu -lehdessä 2020 on hauska kooste rakastetuista jouluelokuvista. Muutaman vuoden aikana hyviä joululeffoja on ilmestynyt jo lisääkin, mutta noista on hyvä aloittaa. 


Tästä jutusta innostuneena kaivoin esiin meidän jouluelokuvat ja kuvasin ne. Kylläpä jouluelokuvia on kertynyt vino pino. Ensimmäisessä kuvassani on lasten elokuvia, joita tuli poikien lapsuusvuodet pyöritettyä ahkerasti. Lehtijutussa mainituista löytyvät tästä kuvasta The Grinch, Joulupukki ja noitarumpu sekä Joulutarina. Myös Disneyn joulupätkiä löytyy mutta ei juuri tuota mainittua Mikki Hiiren jouluaattoa.



Vasemmalta puolelta löytyy ihan vahaisvuosien jouluelokuvia, kuten Muumeja ja Nalle Puhia, oikealta taas muun muassa Napapiirin pikajuna, joka on pikkulapsille liian pelottava. Niko lentäjän poika -sarjastahan on juuri ilmestynyt kolmas osa Niko ja myrskyporojen arvoitus, jonka voisi vaikka huomenna syysloman lopuksi käydä katsomassa. Jos saisi vaikka 16-vuotiaan nostalgian nimissä mukaan leffateatteriin. 

Toisesta kuvastani löytyy monenlaisia elokuvia sekä lasten että aikuiseen makuun, muun muassa ikisuosikkisarjat Yksin kotona ja Mutta mitä tapahtui joulupukille.



Meille on näköjään kertynyt monia koko perheen jouluelokuvia, joissa on mukana koira. Lehdessä mainituista hauskoista koko perheen jouluelokuvista meillä ovat Skipataan joulu ja Jingle All the Way eli Isäni on turbomies, jota tähdittää Schwarzenegger. Huomasin juuri, että kuvasta puuttuvat Holiday ja Love Actually eli Rakkautta vain, mutta selvisi, että ne ovat kuopuksen huoneessa, eli hänellä on jouluelokuvakausi jo pyörähtänyt käyntiin. 

Jos perhepiiristä löytyy lapsia, suosittelen erityisesti elokuvia Joulupukkia pelastamassa, Maaginen kristalli, Viisi legendaa ja Artturi Joulu. Iki-ihania joulusatuja aikuiseenkin makuun ovat tietysti Pähkinänsärkijä sekä Pähkinänsärkijä ja neljä valtakuntaa (klik). Lehden inspiraatiojutun jälkeen on ilmestynyt myös nuorille ja aikuisille sopiva, koskettava Last Christmas (klik).

Vielä viimeisenä haluan nostaa esiin elokuvan, joka ei sinänsä ole jouluelokuva, mutta siinä on talven taikaa. Jos saat jostain käsiisi elokuvan Winter’s Tale (klik), uskon, että ihastut tähän romanttiseen, lumoavaan elokuvaan.

Mukavaa leffaviikonloppua! 📽🍿

torstai 10. lokakuuta 2024

Ideoita joululehdistä, osa 3: Amaryllikset 🌺

Rakastan amarylliksia, tai ritarinkukiksi niitä kai nykyään sanotaan! Valkoiset ja punaiset ovat kestosuosikkeja, mutta olen haaveillut vähän erikoisemmasta kaksivärisestä amarylliksesta. 

Siihen sain inspiraation Wanhanajan joulun tunnelmakodit -lehden vuoden 2021 numerosta. Siellä oli tämä ihana kuva:


Päätin, että varmistaakseni saatavuuden istutan itse sipulit. Äitini istutti minulle yläasteaikana oman amarylliksen sipulin, ja siitä tuli kestävä, iso ja kaunis punainen amaryllis. Kävin hakemassa kaksi sipulia Hankkijalta. Valitsin siis lehden inspiraatiokuvaa mukaellen kaksiväriset sipulit. Toisessa oli varsin hyvän näköiset juuret ainakin. Pitää toivoa, että onnistun kasvatuksessa yhtä hyvin kuin äitini vajaat neljäkymmentä vuotta sitten. 

Olin ajatellut, että olisi kiva, jos kukinta alkaisi jo marraskuun puolivälissä, mutta siihen mennessä ne tuskin ehtivät avautua, koska kasvamiseen kuluu paketin mukaan 8-10 viikkoa. Olen kerran aiemmin kasvattanut Amaryllis Gervasen (klik), jonka istutus meni sen verran myöhäiseen, että se kukki vasta tammikuussa. Iloahan upeat kukat tuottavat, avautuvat ne sitten milloin tahansa.


maanantai 7. lokakuuta 2024

Ideoita joululehdistä, osa 2: Itse tehty glögi 🫖

Tehdään joulu maalla -lehden numeossa 10/2022 oli mielenkiintoinen puolukka-lakritsiglögin ohje. Itse vannon Marlin perusglögin nimeen, mutta onhan sitä hauska kokeilla vähän erikoisempaa juomaa. Näin lakritsin ystävänä varsinkin! 


Ohjeessa mainitaan neilikat, mutta meillä oli neilikkajauhetta, joten laitoin sitä hyppysellisen kokonaisten neilikoiden sijaan. Puolukkamehutiivisteessämme oli kymmenen prosenttia sokeria valmiina, mutta aika hapanta se oli silti, eli sokeria laitoin lähes ohjeen verran. Puolukkamehusta kannattaa tehdä aika vahvaa, ettei maku jää
vetiseksi.



Juoma oli kuumana ihan hyvää. Lakritsijauhe maistuu erityisesti vähän jäähtyneessä juomassa. Juoma sopii hyvin sellaisille, jotka tykkäävät muutenkin tehdä itse glögijuomia.