torstai 3. joulukuuta 2015

Jouluruno

Alati viheriöivä kuusi

Joulu on taas -
    muistat kappaleen lapsuutta,
    havujen tuoksua, jota odotus hengitti
    aikuisten kiirettä, kiukun ja kinkun käryä,
    odotusta. Ja vihdoin kello viisi (kuusi, seitsemän)
    rauha maassa. Tunnelmallinen pöytä, lauenneita hymyjä,
    tarinointia, hiljaista jännitystä. Ja lahjat: 
    saamisen, antamisen ilo, tämä yksi odotus joka täyttyy
    ja kaikilla on syntymäpäivä,
    silmissä loistavat kynttilät.

Joulu on taas -
    nyt olet panemassa tätä kaikkea toimeen
    töittesi lomassa, kiireisenä, et juuri odota vaan yrität
    ehtiä kello viiteen (kuuteen, seitsemään) mennessä saada
    rauhan maahan. Silloin, vihdoin, laukeat hymyyn,
    tarinoit leppoisasti, viivyttelet salaperäisesti. Ja lahjat:
    mikä heleä meteli, kasoittain paperin kahinaa,
    viittä leikkiä yhtaikaa, ja yhä uudestaan tuijotetaan
    tähtisadetta.

Joulu on taas -
    ja viimeinen lahja itsellesi:
    väsynyt avoin onni kasvoilla lapset nukkuvat,
    sylikkäin itsensä kokoisen kuoma-auton kanssa
    tai kallisarvoinen karamellipaperi tiukasti nyrkissä,
    posket kuin jouluomenat tyynyllä, rauha maassa.

Joulu on taas -
    sikäli ohi. Omassa olossasi voit sitten
    valvoa, lueksia, miettiä, murehtia, muistella -
Kaksikymmentä, kolme-, viisi-, seitsemänkymmentä joulua
on kuluttanut tätä päivää, tai liki kaksituhatta.
Mistä on vielä kysymys? Mitä vietät? Lasten juhlaa?
Vai lapsen? Vai sen lapsen joka odotti ja riemuitsi
kaksi-, kolme-, viisi-, seitsemänkymmentä joulua sitten?

Kaiken, minkä olemme saaneet, annamme
hetki hetkeltä pois.

Joulu on taas -
juuri tässä: pysähdyt valveille, mietit etkä mieti.
Joulu on muuan ilta, hetki ei monta kertaa toistu, et jaksa,
    mutta se rauha säteilee läpi elämän hyvää tahtoa,
    hyvää tietoa (se ei ole tietoa), jonka tajuat:
    autuus on pelkkä hetki
    niin kuin helle tai pimeä sade, tai vitilumet, nyt
                                                                       ikuiset,
    kuusi alati viheröivä,
    avoin murhe, sumeilematon onni.
    On eletty lapsi autuas, kaikkien odotus täyttynyt.

(Tuomas Anhava, 1950-60)

Tämä kuusi on kankaasta. Olihan siinä väkertämistä ennen kuin sai suurin piirtein ojennukseen seinälle, mutta on se vaivan arvoinen.



2 kommenttia:

  1. Onpa ihana Tuomas Anhavan runo, olen ohittanut tämän postauksen...mutta onneksi ovat säilössä <3 Ja miten upea tuo kuusikangas onkaan!

    Mukavaa viikon jatkoa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on ihana runo! Kuusiverho on meillä rappuja alas tullessa ulko-oven vieressä. Anoppi luuli ensivilkaisulla, että meille on tuotu jo oikea kuusi, kun se on niin kolmiulotteisen näköinen, vaikka kankaalla onkin. Hippailin hankkia tällaisen jo viime vuonna, ja kun näin, että niitä oli taas myynnissä, tilasin heti Jotexilta :) Mukavaa viikkoa sinulleki <3

      Poista