Silta kaartuu

Ei aika pysähdy, ja kuitenkin

   sen keskeltä vie valosilta kauas

   menneisiin päiviin,

jouluun, jolloin lapsen mielin kuulin

    kaukaiset sävelet

ja äidin hymy yhtyi juhlan valoon,

    tulvana sydämiimme saapuvaan,

ja niitä nosti salaisuutta kohti.

    Oi valosilta,

    vielä kauas kanna!

Kun lapsuuteni jouluun vaellan,

    olen kuin armolahjan saanut vanki:

    ei polta katumus

    ei itsesyytös soimaa,

ja sädehtivä puhtaus on tila

    väsyneen sydämen levätä ja nousta.

Nyt kuulla voi se salaisuuden viesti

    - jokainen joulu hiljaa toisti sen - :

ihminen ihmiselle,

    siinä laki

    todeksi tehdä pitkän arjen työssä,

harhan ja erehdysten yli kasvaa

    näkemään joulun mykkä sanantuoja.

Se tuolla, tummain kuusten yllä loistaa.

(Arvi Kivimaa)