keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Avoimet ovet, lahjavaihtoja ja ihanaa joulumieltä

Kaikki joulujärjestelyt ovat valmiina. Kinkku on tosin vielä uunissa. Siivosin toiseen kertaan, kun meillä oli jo sunnuntaina talo tiptop. Sain nimittäin idean pitää kodissamme jouluiset avoimet ovet. Olemme olleet syksyn kiireisiä ja omissa oloissamme ja halusimme muistaa ystäviämme kutsumalla heidät mihin aikaan tahansa piipahtamaan tai pitemmäksi aikaa. Idea sai ilahtuneen vastaanoton, ja oli mukavaa tavata ystäviä valmiissa joulukodissa. Näin saimme tehtyä kaikki viime hetken valmistelut hyvissä ajoin. Kuusikin haettiin ja koristeltiin jo lauantaina.

Osallistuin tänä vuonna sekä Jouluemon (jouluistailoa.vuodatus.net) että Sadun (sadunjoulu.blogspot.fi) lahjavaihtoihin. Kaikki paketit tulivat perille. Jo aiemmin tuli 5-vuotiaalta Minjalta pikkujoululahja, joka sisälsi lautasliinoja, suklaakasvonaamion ja syötävää. Kiitos lähettäjälle! 

Joululahjavaihtojen paketit jätin odottamaan aattoiltaa. Ne tulivat tunnelmallisen kortin kera Joulumammax2:lta (joulun-aika.vuodatus.net), joka kauniisti kehui blogiani, sekä Mellulta (neulomaanikko.blogspot.fi), joka oli minunkin pakettieni kohteena ja kiitteli jo ihanasti pikkujoulupaketista.

Hurmaavan jacquelawson-animaatiokortin sain tänään myös Millalta (valkoisiahiutaleita.wordpress.com), joka on blogivuoden aikana alkanut tuntua ystävältä. Sanasi toivat todellista joulumieltä! Kiitos <3

Aamulaulu ennen joulua

Tunturi tähyää järven jäätä,
pakkasen parta hilisee,
salaisessa hämärässä
tonttujen kellot kilisee.

Pikkuinen kelkka
pikkuinen käärö,
käärössä pikkuinen uni;
vielä voit painaa silmäsi kiinni,
vielä on sinistä lumi.

(Hannele Huovi, 1985)

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana runo ❤️ Aivan ihana idea avoimet ovet ❤️ Kiitos vielä itsellesi, tunnelmallista ja rauhallista Joulua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos ja kiitos <3 Laitan vielä hyvän joulun toivotukseksi yhden runon, joka oli tämän vuoden kortissamme...

      Poista