Joulutonttu
Tuo pieni herttainen piippalakki
tuo silkkikutrinen valkohaps'
tuo tassujalka ja punatakki
tuo tähtisilmäinen tonttulaps' -
se joulun edellä nostaa jalkaa
ja vinnin loukosta vilistää
se luutaan tarttuen touhun alkaa
ja pientä tiukua kilistää.
Se katsoo, kiertävi joka nurkkaa
se hommaa, hyörivi vikkelään
se joululahjoihin salaa kurkkaa
ja pukin konttihin pistää pään.
Se kertoo kuuselle kynttilöistä
sen jäistä runkoa naputtaa
ei anna kauroitta Pollen seistä
ja Hallin selkää se taputtaa.
On keittiössä sen toimiala
kun siellä häärii se yhtenään
niin tortut liedellä eivät pala
ja puuro kypsäksi keitetään.
Ja rotan reiät se tarkoin sulkee
ja tutkii hyllyjä aitankin
se laarit, kellarit kaikki kulkee
ja joskus hiukkasen maistaakin.
Tuo tonttuhaltia hellä, hyvä,
hän jouluiltana läsnä on,
kun lasten silmiss' on loiste syvä
ja riemu lahjoista rajaton:
se hiljaa puikkivi kuusen alla
ja sieltä herttaisna hymyää,
se korjaa kynttilän korkealla
ja latvatähtösen kiinnittää.
Kun valot sammuu, ei valvo ketään
ja tähtikirkas on jouluyö,
se eteen ikkunan verhot vetää,
kakstoista kello kun verkkaan lyö.
Ja lasten otsaa se hiljaa hipuu
ja vauvan kehtoa keinuttaa
ja kuusen oksia kerran sipuu,
pois sitten huoneesta hipsuttaa.
Se kuiskii kaikille "hyvää yötä"
ja vinnin loukkohon vilistää,
se tarkkaa taivahan tähtivyötä,
jääkukkaruutuhun hengittää!
Ja sitten sataissa valkolunta
se painaa syvemmä lakkiaan
ja lasten onnesta nähden unta
niin nukkuu jouluhun seuraavaan.
(Irja Puhakka)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti