Joulukoristelua

Monet ovat jo kaipailleet joulukoristeita kauppoihin hypisteltäviksi. Itsekin kävin toiveikkaana koristeosastolla. Lyhtyjä olisi ollut tarjolla, mutta niille ei juuri nyt ole tarvetta. Nettikaupoistakin koristeita tosin löytyy, mutta jotenkin on kuin pieni seikkailu lähestyä jännittyneenä koristehyllyä ja tutkailla, millaisia aarteita se kätkee sisälleen.

Olen tartuttanut jouluhöpsöyteni jo lapsiinkiin, koska eilen keskimmäinen kyseli, joko otetaan joulukoristelaatikot esiin. Kun en vielä luvannut, hän ehdotti, että jospa sitten kun on ollut kaksi päivää lumi maassa.

Koristeiden ilmestyessä meille lasten kanssa on muodostunut perinteeksi lähteä joku iltapäivä kaupungille, ja jokainen saa ostaa oman koristeen. Onneksi tajusin aikanaan alkaa kirjoittaa koristeiden pohjaan tai tarraan lapsen nimen ja vuosiluvun, jotta tietävät sitten aikuisena jakaa ne oikeille omistajille.

Itselleni on lapsuuden koristeista parhaiten jääneet mieleen tontut, joilla oli piipunrassista tehdyt vartalot ja persoonalliset kasvot. Sellaisia olen vanhojen tavaroiden liikkeissä yrittänyt sivusilmällä hakea, mutta vielä ei ole kohdalle osunut. 

Jotkut ovat kertoneet karsineensa joulukoristeita. Itsekin olen innokkaana yrittänyt sitä puuhaa tehdä, mutta siinä on käynyt niin, että joka kerta kun ehdotan jotain koristetta pois heitettäväksi, joku perheenjäsenistä katsoo suurilla koiranpennun silmillä ja toteaa, että mutta minusta tuo on niin hieno. Heitä siinä nyt sitten mitään menemään.

Lapset tuntuvat muistavan myös jokaikisen kerhossa, päiväkodissa tai koulussa tehdyn jouluaskartelun, joita tietysti kolmilapsisessa perheessä riittää. Nekin on siis säilytettävä. Eikä itsellänikään totta puhuen olisi sydäntä hävittää yhtään vessapaperihylsyenkeliä tai - tonttua. 

Myös miehellä on sama nostalgiahenki. Siksi tallessa on pidetty myös juuttisäkissä oleva muovinen männynkarahka, joka soittaa musiikkia ja samalla esiin nousevat mulkosilmät ja aukeileva suu. Pitkään se oli, sattuneesta syystä, joulun yli visusti koristelaatikossa, mutta yhtenä vuonna pikkupojat olivat sen verran vikkeliä laatikonpurkajia, etten ehtinyt jemmata sitä piiloon. Siitä lähtien talossamme on joulun aikaan säännöllisesti rämähtänyt ilmoille isoääninen, sähköisen rämisevä "Jingle Bells, Jingle Bells, Jingle all the way" ja ah, kun äiti nauttii...