Ei sitä joulua

Ei sitä joulua, että en kirjoita syksyn sataessa

tilattua lunta vihreille oksille.

Ei sitä syksyä, että en

kuudenkymmenen kynttilän lampun alla

kirjoita vahakynttilöiden suloisesta loisteesta

ja lapsista ja laulusta

hyvästä tahdosta ja maan rauhasta

ja niin kuin sauna on pantu illaksi lämmitä,

niin minäkin.

Tilatun äänen minä kohotan kaupallisuutta vastaan

ja ylistän joulua joka kestää joulusta jouluun.

Mutta joulu itse on vanha,

vetäytynyt lepoon, vaikea tavata.

Oi, eikö oikea tuoksu ole vahatun lattian tuoksu!

Eikö vuosikin ole väsynyt ja tahdo täältä pois

ja eikö taivaalla ole tungokseksi asti tähtiä

ja eikö sielläkin ole vallalla hirveä kilpailu?

Ja sinne tähti syttyi.

Oi, vaikka on ehkä musta maisema ja järvi auki,

ja järvi auki ja aurinko risukossa.

Oi, vaikka karhun häntä on vanhassa sadussa poikki

ja kettu kavala.

Oi, vaikka niin on,

niin joulu on joulu

ovesi takana.

(Paavo Haavikko, 1966)