keskiviikko 15. syyskuuta 2021

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta: Suvi Teräsniska

Sata yötä jouluun! Sen kunniaksi aloitan alla olevan projektin. Tämä kappale tuntuu maailman tapahtumien keskellä erityisen ajankohtaiselta.

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta -projekti

Miksi? Havahduin huomaamaan, että valtaosa lauluista Spotifyn joulusoittolistallani on mieslaulajien esittämiä. Tutkailtuani ilmiötä löysin Helleka Tallgrenin maisteritutkimuksen (Nuorten, valkoisten ja hoikkien miesten musiikkia, 2017), jonka mukaan suurin osa suomalaisista artisteista on miehiä. Myös tutkituilla radiokanavilla (YLeX ja X3M) eniten pääsevät esille miesartistit.  Lähdin siis omalta osaltani korjaamaan tilannetta etsimällä listalleni lisää suomalaisten naisartistien joulubiisejä ja vinkkaamalla niistä.


Iskelmälaulaja Suvi Teräsniska (s. 1989) on julkaissut kahdeksan albumia, jotka ovat myyneet kultaa, platinaa ja tuplaplatinaa. Hän on julkaissut kaksi joulualbumia: Tulkoon joulu, 2009 ja Joulun henki, 2014. Vuonna 2016 Teräsniska voitti Iskelmä-Finlandian.

Mitä Tämä maailma tarvitsee rakkautta  kertoo joulusta: ”Onko kaikilla lapsilla ruokaa? Onko aseet jo vaienneet? Hyvä tahto ihmisten kesken? Onko haaveemme toteutuneet?”

Laulu on kuultavissa tästä: Tämä maailma tarvitsee rakkautta





7 kommenttia:

  1. Toden totta! Kävin lunttaamassa omaa joulumusiikkivalikoimaani ja eihän siellä ollut kuin Suvi Teräsniskan molemmat levyt, Tarja Turunen ja Riiarinna-niminen bändi. Joissakin vanhoissa joululauluissa on kyllä naislaulajia, mutta yllättävää tosiaan miten miesvoittoinen tämä genre on! En ole koskaan tullut ajatelleeksi asiaa sen kummemmin, ehkä koska en usko kiintiöihin. Mutta hämmästyin silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erikoinen huomio oli kyllä, mutta selitys löytyi. Monilta upeaäänisiltä naisartisteilta jään kyllä odottamaan joululevyä. Uusia joululauluja ei ole koskaan liikaa. ✨

      Poista
  2. Tärkeä aihe. Minä ihastuin viime jouluna Diandran joulukonserttiin. Hän näkyy julkaisseen joulualbumin vuonna 2015. 🎄 Ihanaa joulunodotusta! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Diandra-postauskin odottaa jo julkaisua. Ajattelin julkaista päivittäin uuden artistin nyt jonkin aikaa. 🎶

      Poista
    2. Niin, ja ihanaa joulunalusaikaa sinullekin❣️

      Poista
  3. Nytkö on sata! Voi jee! Sen on tärkeä merkkipaalu jouluttajalle. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No satapa sata! Tästä se vauhti alkaa kiihtyä❣️

      Poista