keskiviikko 29. syyskuuta 2021

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta, osa 15: Anne Mattila

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta -projekti

Miksi? Havahduin huomaamaan, että valtaosa lauluista Spotifyn joulusoittolistallani on mieslaulajien esittämiä. Tutkailtuani ilmiötä löysin Helleka Tallgrenin maisteritutkimuksen (Nuorten, valkoisten ja hoikkien miesten musiikkia, 2017), jonka mukaan suurin osa suomalaisista artisteista on miehiä. Myös tutkituilla radiokanavilla (YLeX ja X3M) eniten pääsevät esille miesartistit. Lähdin siis omalta osaltani korjaamaan tilannetta etsimällä listalleni lisää suomalaisten naisartistien joulubiisejä ja vinkkaamalla niistä.


Laulaja-lauluntekijä ja taidemaalari Anne Mattila (s. 1984) aloitti keikkailun jo 11-vuotiaana. Hän menestyi jo nuorena useissa laulukilpailuissa. Mattila on julkaissut 16 studioalbumia ja voittanut muun muassa Kullervo Linna -palkinnon ja Iskelmä Finlandian. Hänellä on oma Am-Musiikkipalvelut Oy -yritys

Mitä Minun joululauluni kertoo joulusta: ”Jos luotat ikuiseen joulun rakkauteen, sen saat myös sydämeen.”

Laulu on kuultavissa tästä (mukana myös siskot): Minun joululauluni




2 kommenttia:

  1. Onpa kaunis ääni.
    Olen tutustunut tässä postaussarjassasi minulle aivan uusiin laulajiin.
    Mukavaa keskiviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että on löytynyt uusia tuttavuuksia. Se on projektin tarkoituskin.
      Mukavaa loppuviikkoa!

      Poista