sunnuntai 10. lokakuuta 2021

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta, osa 26: Erin

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta -projekti

Miksi? Havahduin huomaamaan, että valtaosa lauluista Spotifyn joulusoittolistallani on mieslaulajien esittämiä. Tutkailtuani ilmiötä löysin Helleka Tallgrenin maisteritutkimuksen (Nuorten, valkoisten ja hoikkien miesten musiikkia, 2017), jonka mukaan suurin osa suomalaisista artisteista on miehiä. Myös tutkituilla radiokanavilla (YLeX ja X3M) eniten pääsevät esille miesartistit. Lähdin siis omalta osaltani korjaamaan tilannetta etsimällä listalleni lisää suomalaisten naisartistien joulubiisejä ja vinkkaamalla niistä.


Laulaja-lauluntekijä Erin (s. 1977) tuli tunnetuksi Nylon Beat -duosta. Hän on julkaissut kolme hyvin myynyttä albumia, ja monet hänen julkaisemansa biisit ovat olleet palkittuja hittejä. Hän on opiskellut musiikkia Irlannissa, ja hänen tyylissään kuuluvat irlantilaiset juuret.

Mitä Jouluna saa kertoo joulusta: ”Jouluna saa jouluttaa. Joulua liikaa ei voi rakastaa.”

Laulu on kuultavissa tästä: Jouluna saa




4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Irlantilaissävy hänen lauluissaan on viehättävä! 😄

      Poista
  2. Tämä oli hauska! :)
    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän kevyempää välillä! 😄
      Mukavaa alkanutta viikkoa! 🍂

      Poista