sunnuntai 3. lokakuuta 2021

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta, osa 19: Saija Tuupanen

Koskettavia joululauluja kotimaisilta naisartisteilta -projekti

Miksi? Havahduin huomaamaan, että valtaosa lauluista Spotifyn joulusoittolistallani on mieslaulajien esittämiä. Tutkailtuani ilmiötä löysin Helleka Tallgrenin maisteritutkimuksen (Nuorten, valkoisten ja hoikkien miesten musiikkia, 2017), jonka mukaan suurin osa suomalaisista artisteista on miehiä. Myös tutkituilla radiokanavilla (YLeX ja X3M) eniten pääsevät esille miesartistit. Lähdin siis omalta osaltani korjaamaan tilannetta etsimällä listalleni lisää suomalaisten naisartistien joulubiisejä ja vinkkaamalla niistä.


Iskelmälaulaja Saija Tuupanen (s. 1982) kruunattiin Tangokuningattareksi vuonna 2003. Hän on tehnyt neljä studioalbumia, joista yksi on joululevy Joulu puhuu (2018). Tuupanen on esiintynyt myös monissa teatteriprodukrioissa.

Mitä Ääni taivaasta kertoo joulusta: ”Äidin haudalle mä meen, katson ylös taivaaseen, toivon joulurauhaa ylös taivaaseen.”

Laulu on kuultavissa tästä: Ääni taivaasta




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti